Heipodei!

9.2.18

Onkin pitänyt jo pidemmän aikaa aukaista tämä blogiruutu kertoakseni kuulumisia, mutta jokin muu on vienyt aina voiton. Onhan tässä ollut kaikenlaista.

Leikkauksestani tuli tänään kuluneeksi tasan kaksi viikkoa. Pahin on siis takana, mutta pitkä matka toipumista vielä edessä. Itse leikkaus sujui käsittääkseni ongelmitta. Nukutuksessahan se tehtiin ja jotain kolmisen tuntia oli pääni pimennossa. Herätessäni minusta meni neljä erilaista johtoa ja niiden kanssa elelin sitten melkein parisen päivää.

Yksi johdoista oli erityisen inhottava, vaikkakin myös tarpeellinen, nimittäin kivunlievitys epiduraalilla. Kivut se vei, mutta toi kuulema kaikki mahdolliset sivuoireet: alhaisen verenpaineen, kutinan ja paikoin pahoinvoinnin. Minulla on muutenkin matalat verenpaineet, niin ne pääsi nyt niin mataliksi että pari vuorokautta minua vaan väsytti ja en oikein päässyt sängystä ylös. Toinen vaihtoehtoinen kivunlievitys olisi ollut pillerit suun kautta, mutta kuulema niihin saattaisi reagoida vieläkin suuremmin. Mentiin siis sillä epillä ja sitä mukaa kun annostus tippui, parani oloni selkeästi.

Olin yrittänyt tsempata itseäni etukäteen ajatuksella, että otan sen sairaalareissun vähän kuin loman kannalta. Enhän minä kotona kovinkaan usein saa mahdollisuuksia katsoa esimerkiksi Netflixiä keskeytyksettä tai puhumattakaan ilman taustamölyä. Ihan hyvä tsemppaaminen, mutta todellisuudessa sairaalassa aukaisin kerran Netflixin. Siinä vaiheessa, kun olisinkin jaksanut katsoa enemmän, olin jo valmis kotiuttamiseen.

Kotiintulo on sujunut ihan ok. Joudun edelleen syömään särkylääkkeitä ja vatsa on kieltämättä kipeämpi kuin mitä se on sektioiden jälkeen ollut. Hankalinta arjessa on kuitenkin sen rajottuneisuus: En saa nostaa kovin paljon maitolitraa painavampaa ja tämä kielto on voimassa jopa kaksi kuukautta. Mies on kotona ja siltä osin perheen arki hoidettuna, mutta onhan tuo nyt ihan pyllystä että ei voi omia lapsiaan nostaa... varsinkin, kun pienin on 10 kk. Vaikka olimme Julian kanssa tiivis kaksikko, on hän omaksunut isänsä uutena "pääasiallisena huoltajana" hyvin - jopa niinkin hyvin, että välillä kateellisena katson, kun Julia konttaa miehen perässä. Tämän tilanteen vuoksi olen myös joutunut astumaan vähän syrjään ja antaa miehen tehdä asiat omalla tavallaan. Välillä on kylläkin päät törmänneet yhteen erimielisyyksien takia, mutta pääosin olen yrittänyt hyväksyä, että mies hoitaa kuten hoitaa. Ei kai se niin vaarallista ole, jos vauva hengailee puolipäivää pelkässä vaipassa... Heh.

Mitä vatsani ulkonäköön tulee, niin olen tavallaan kiitollinen siitä tyrästä, mikä minulle tuli. Ilman sitä en olisi saanut näitä muita leikkauksen hyötyjä. Nyt minulla ei ole enää sitä roikkuvaa ihosäkkiä alavatsalla ja vatsalihasten erkauma on vedetty kiinni. Kolmeen kuukauteen en saa vatsaa vielä treenata, mutta kyllä nyt on paremmat pohjat laittaa itseään kuntoon kuin aikaisempien lapsien jäljiltä. Eikä minun vatsa nyt mikään kaunokainen edelleenkään ole; on siinä vielä omansa pullamössöisyys ja arpisuus, mutta parempi se nyt on. Ehkä joskus laitan jotain kuvaa, mutta en vielä koska käsittääkseni lopputuloksen näkeminen vie aikaa. Lisäksi minun täytyy pitää vielä vatsalla tukivyötä kuukauden ajan ja sen saa ottaa pois vain suihkun ajaksi, niin eipä tuosta kauheasti kuvia kikkailekaan.

Sinänsä olen osallistunut jo arkeen ihan entiseen tapaan, mutta nosteluita en voi tehdä enkä tietenkään käydä vaikkapa ruokakaupassa niin, että toisin ostokset kotiin. Nyt tuntuu siltä, että 2kk on pitkä aika vaikka eihän se lopulta ole. Onneksi talvi on kuitenkin otollisin aika toipua, mieluummin nyhvötän nyt kotosalla kuin kevään puhjetessa kukkaan tai kesäauringon paistaessa. Keväästä puheenollen, olenkin tässä taas yrittänyt saada kokoon lasten välikausipukeutumista... kolmen lapsen kanssa siinä on jo aikamoinen homma. Voisin yrittää kirjoitella tuosta joskus.

Muista kuulumisista voisin kai mainita, että täytin sen pyöreät kolmekymmentä vuotta tällä viikolla. Ei tullut mitään ikäkriisiä, oikeastaan päinvastoin: koin suurta tyytyväisyyttä siitä, että olen saavuttanut ne asiat mitä päällimmäisenä toivoinkin saavuttaneeni tässä iässä. 

You Might Also Like

0 kommenttia