Imetys: yhden luvun loppu

30.12.17



Imetin aikoinaan Antonia ja Sofiaa vuoden ja kolme kuukautta. Osatekijänä imetyksen loppumisessa oli molempien kohdalla uusi raskaus. Niinpä kun Julia syntyi, tulin ajatelleeksi, että häntä varmaan imetän nyt sit pisimpään - kerta neljättä lasta ei ollut ainakaan lähitulevaisuuteen suunniteltu. Kuinkas nyt sitten kävikään: Julia on kaksi viikkoa vajaa yhdeksän kuukautta ja häntä on vierotettu tissistä kuukausi. Nyt vuoden vaihtuessa pitäisi jättää se päivän ainoa imetyskerta myös pois.

Miksi näin?

Jotkut ehkä muistavat, kun kerroin kesällä vatsassani olevasta pullotuksesta. Sitä alkuun epäiltiin ihan vain kohduksi, joka ei ole vielä laskeutunut synnytyksestä mutta itse tiesin melko varmaksi, että ei se sitä ole. Parin lääkäritarkastuksen myötä pääsin vihdoin ultraan ja sitä kautta ihan perusteelliseen vatsan magneettikuvaukseen. Selvisi, että vatsan lihaskalvot ovat venyneet ja vatsalihakset erkaantuneet niin, että puhutaan laajasta vatsalihasten erkaumasta. Napatyrääkin siellä oli, mutta se nyt on aika pieni ongelma noiden muiden ohella.

Tilanteeni ei ole mitenkään hengenvaarallinen, mutta ajan myötä se aiheuttaisi suurempia ongelmia erityisesti selän kanssa. Vatsalihaksiani ja tuota lihaskalvoa ei voida myöskään korjata millään treenillä. Lääkäri sanoi myös, että sama pätee ylimääräiseen ihosäkkiin: se tuskin vetäytyy siitä kokonaisuudessaan pois eli jos haluan siitä eroon, niin sekin pitäisi leikata.

Lääkäri ehdotti siis abdonimoplastiaa, vatsapeitteiden korjausleikkausta minkä yhteydessä leikataan myös ylimääräinen iho pois. Jotkut käyvät yksityisellä tuon tekemässä, sillä kovin heppoisin perustein sitä ei julkisella myönnetä. Tämä minun tilanteeni on yleinen juurikin pienikokoisille naisille, jotka ovat saaneet useamman lapsen. Ja no, varmaan kuvista olettekin nähneet mitä luokkaa minun raskausmahani ovat olleet tässä 149 senttimetrin ruumiissa...

Jos olisin halunnut, niin olisin päässyt jo veitsen alle. Päätin kuitenkin odottaa, koska lääkärin mukaan kudosten parantumisen kannalta olisi oleellista, että en enää imettäisi. Vaikka minua pelottaakin tuo leikkaus ja siitä toipuminen, on itseasiassa tämä imetysasia vaatinut eniten prosessointia. Vielä vajaa kuukausi sitten, kun aamulla kännykkääni saapui leikkausaika ja kysymys hyväksynkö ajan, mietin asiaa. Mietin, pitäisikö sittenkin vielä venyttää, jotta voisin imettää Julian sinne yksivuotiaaksi. Punnitsin asiaa useammalta kantilta ja niinpä meillä sitten korkattiin ensimmäistä kertaa korvikepurkki rintamaidon oheen.

Oli muuten tuokin jännä paikka: seisoa kaupassa korvikehyllyllä ja olla ihan uunona koko asiasta. Käsi valikoi ensimmäisenä Arlan luomukorvikkeen ja se on Julialle sopinut, onneksi. Koska tämä tilanne oli ennustettavissa, niin meiltä löytyy pakkasesta myös rintamaitoa joku parikymmentä litraa. Olipahan pumppaaminen! Sain syksyllä myös kokea ihastuttavan rintatulehduksen pumppaamisen ansiosta. Tavallaan tuotin jonkin aikaa kahden vauvan rintamaitotarpeet.

Julia juo nyt pitkälti maitonsa sellaisesta pehmeänokkaisesta mukista. Jonkin aikaa sitä piti harjoitella, mutta nykyisin se sujuu hyvin. Minua jopa huvittaa, miten voin laittaa vain mukin lattialle ja sitten Julia käy sen hörppäämässä ja jatkaa matkaansa. Päivisin tuo siis sujuu, mutta se viimeinen kaikista vaikein pitäisi jättää vielä pois: yöimetys. Olemme pärjänneet nyt vain sillä yhdellä tissikerralla yössä, mutta sen karsiminen kieltämättä vähän rasittaa. Se olisi joko noustava hakemaan pulloa tai sitten koitettava, josko Julia pärjäisi jo ilman yömaitoa. Jonkin verran olen yrittänyt tassutella häntä takaisin uneen, mutta silloin kun se on vienyt kohtuuttoman kauan, niin olen lykännyt sen tissin suuhun ja jatkanut uniani. Ah, niin ihanan helppoa.

On tässä imetyksen loppumisessa toki puolensa: minä olen vapaampi liikkumaan ja päänsäryt sekä hartia-niska -jumit ovat selkeästi vähentyneet. Tissien pienentyminen on myös ihan mukava juttu. Niin ja hei, voin pukeutua ilman miettimistä, miten tissin saisi nopeasti esiin.  Mutta täytyy sanoa, että kyllä minä silti mieluusti imettäisin Juliaa vielä. En nyt kuitenkaan halua mennä noihin syihin, miksi imetys olisi parempi asia vaan ennemmin keskityn niihin lopettamisen hyviin puoliin. Kerta tilanne on mitä on.

Leikkaus aiheuttaa tietenkin muitakin seurauksia. Lääkäri varoitteli jo etukäteen, että toipuminen tulee olemaan paljon isompi ja kivuliaampi prosessi kuin sektiosta toipuminen. Alustavasti hän sanoi, että lapsia en saisi nostella kahteen kuukauteen. Tuo aika tuntuu hirvittävän pitkältä, kun sen ajattelee vauvakuukausina. Sinne menee aika iso osa tästä "vauvavuodesta" pois muiden syleihin. Toisaalla tässä ajoituksessa pyrittiin miettimään myös sitä, että 9-11 kuukautinen ei ehkä ole vielä yhtä vikkelä ja itsetuhoinen kuin päälle yksivuotias. Ainakaan siis, jos Julia tulee sisaruksiinsa. Voisin uppoutua tässä märehtimään sitä kuvitteellista tilannetta, kun Julia tulee könyämään jalkojani vasten ja sitten minä en voikaan nostaa häntä syliini. Mutta eiköhän tuo ole riittävän inhottavaa jo todellisuudessa, joten jätän märehtimisen välistä. 

Jos joku nyt miettii tämän leikkauksen seurauksia mahdollisiin lapsihaaveisiin tulevaisuudessa, niin kerrottakoon että lääkäri kyllä sanoi, että raskautumista ei ole kielletty tulevaisuudessa. Ainoa vaan, että se ikään kuin tuhoaa leikkauksen hyötyä tietyiltä osin. Mutta kieltämättä tämä tilanne pienentää haluja käydä enää uutta raskautta läpi. Mies jo kysyikin, haluanko että hän kävisi ottamassa sterilisaation mutta en toistaiseksi halunnut tehdä noin suuria ratkaisuja. Mennään nyt asia kerrallaan ja katsellaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Leikkaukseni ajankohta on siis lukittu ja jos mitään sairastumisia tms. ei nyt tule, niin se tapahtuu jo kuukauden sisään. Vähän tuntuu siltä, että tämän loppuvuoden ajatukseni on ollut lähinnä juurikin siinä imettämisessä ja sen lopettamisessa. Aika vähän olen miettinyt leikkausta itsessään ja arvelenkin, että nämä seuraavat viikot saattavat olla vähän jännittäviä. Niin ja minähän täytän helmikuussa pyöreät kolmekymmentä; syntymäpäivä menee todennäköisesti kipulääkkeissä ja makoillessa. Olenkin vitsaillut, että saan kolmekymppisten kunniaksi uuden vatsan.

Muista vuoden 2018 suunnitelmista ja näkymistä kirjoittelen vielä erikseen. Tämä oli nyt kuitenkin tällainen isompi asia, joka on ollut jo pitkään aikaa mielen päällä.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Imetyksen lopetus voi olla iso asia äidille ja lapselle. Tsemppiä loppu vieroitukseen!

    Itse imetän vielä 1,5v. Kuopusta kun tämä on viimeinen ”vauva”. Luopumisen tuska on meillä molemmilla vielä niin iso, että jatketaan hetken verran vielä. 2v. On mun yläraja, että siihen mennessä lopetan kuitenkin vaikka kuopuspysyykin kai aina vauvana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On se mennyt onneksi helpommin, kuin mitä alkuun ajattelin.

      Meillä kävi aika luontaisesti kuitenkin noiden isompien imetyksen lopetus. Sitä yhtäkkiä huomasi, että lapsi ei ollutkaan käynyt koko päivänä tissillä ja sekin antoi ideaa lopetella. Mutta tosiaan olisin varmaan tätä nuorimmaista imettänyt juurikin pisimpään, jos mahdollista.

      Poista