Äh

27.9.17

Olen viime aikoina paljon pyöritellyt mielessä, että sulkisin blogini niin, että tämä ei olisi enää julkinen. Jostain syystä olen huomannut, että en enää halua kertoa asioista "koko maailmalle". Ei tähän fiilikseen liity mitään sen suurempaa draamaa. Ehkä nyt kun on muutenkin kirjoittanut blogia paljon vähemmän ja elellyt niin sanotusti omassa perhekuplassaan, niin siellä on ollut mukavan kotoisaa. Enkä kuitenkaan ole valmis vielä kokonaan tästä blogista luopumaan: täältä löytyy hirmuisen paljon itselleni tärkeää asiaa ja tämä on edelleen helppo paikka koota esimerkiksi lapsien ikäjuttuja. 

Suljetussa blogissa on kuitenkin pieni mutta mitä mietin erityisesti halukkaiden lukijoiden kannalta. Blogini lukeminen vaatisi silloin sisäänkirjautumisen ja jos käsitin oikein, niin sisäänkirjautuminen tapahtuu nimenomaan googlen tilillä. Lukeeko teistä joku suljettua blogia tai pitääkö itse sellaista? Onko se ihan simppeli käytännöltään vai jääkö blogit kuitenkin lukematta? 

Toinen vaihtoehto olisi pitää tilanne ennallaan. Blogi olisi siis julkinen, mutta päivittyy harvakseltaan ellei minulle sitten tule jostain syystä sellaista oloa, että haluaisin enemmänkin kirjoitella. Aika hyvin olen nyt onnistunut elämään siten, että en ota minkäänlaisia paineita blogin päivittymisestä. En pitkään aikaan ole jaksanut myöskään seurata blogin kävijätilastoja - veikkaan tosin, että ne ovat pienentyneet. Eipä tuolla väliä.

Osa minusta haluaisi kirjoittaa julkista, mutta sisällöltään "kevyen pinnallista" blogia. Toinen osa minusta haluaisi kirjoittaa suljettua, intiimimpää blogia.

Tällaisia ajatuksia siis. Mielelläni kuulen teidän lukijoiden toivomuksia blogin kohtalosta, mutta itsehän tässä pitäisi ne ratkaisut päättää. 

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Ei tule luettua suljettuja blogeja ja jos tosiaan vaatisi kirjautumisen niin jää lukematta koska se ei ole niin kätevää. Mielellään lukisin täältä näin tätä blogia vaikkakin päivittyisi hitaammin. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en oikein tiedä, miten se kirjautuminen menee. Onko esimerkiksi riittävää, että on kirjautunut google tilillä selaimeen vai pitääkö tyyliin aina kirjautua jonnekin bloggeriin...

      Poista
  2. Täällä yksi lukija. Toivoisin, että blogisi säilyisi julkisena, itse en seuraa mitään suljettua blogia, en ihan tiedä miten niihin saa "lukuoikeuden" ja voi olla ettei sitten tulisi luettua. Itselläni on kuukauden nuorempi vauva kuin sinun kuopuksesi ja sen takia on kiinnostavaa seurata teidän arkea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran tiedän, että minun pitäisi jotenkin erikseen laittaa lukija tuolta asetuksista ja se ehkä tapahtuu sähköpostin kautta. Mutta siihen se minun tieto aikalailla jääkin :D Toive laitettu huomioon :) Olisikin ihan mielenkiintoista tietää, kuinka lukijaprosentit jakaantuisivat jos katsottaisiin, ketkä ovat tulleet blogiin mukaan kenenkin lapseni myötä...

      Poista
  3. Moikka, mukava olisi jatkossakin lukea julkista,kenties yksityisen ja yleisen rajapinnalla tasapainoilevaa blogia :) vaatejutut olen itse suosiolla skipannut, perhe-elämää ja ihmissuhdepohdintoja lukenut mielenkiinnolla. -Riina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä näkymin en ole sulkemassa yksityiseksi, mutta en sitten tiedä, millä tavalla haluan tänne kirjoitella julkisesti. On jotenkin hakemista fiiliksien suhteen, kun en ota täysin selvää miksi tällainen muutos :)

      Poista
  4. Näitä harvemmin tuleviakin postauksia lukee mielellään, kun ne ovat julkisina <3 suljettuja ei ole tullut seurattua kuitenkaan, vaikka niin on ajatellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vähän arvelinkin että noin käy helposti :)

      Poista