Julia 2kk

12.6.17

Tämä kulunut kuukausi on ollut aika merkittävä mitä tulee Julian persoonallisuuteen. Häntä ei ajattele enää niinkään puhtaasti vauvana, vaan hän on Julia - omanlaisensa lisä perheessä. 


Perustietoja:
- Kotivaaka näytti painoksi tasan 5kg, pituutta on arviolta 56cm.
- Käyttää vaatekokoa 56 ja 62 riippuen merkistä. Kuvissa on esimerkiksi Lindexin 62 body.
- Täysimetyksellä.

Nukkumisesta:
Melkein täsmällisesti Julia on herännyt syntymästään 3h välein öisin, mutta nyt pari yötä on nukkunut ensimmäisen pätkän selkeästi pidempään. Toivottavasti tämä nyt sitten vakiintuisi. Käy yöunille siinä klo 22, aikaisemmin on herännyt vähän yli 1 syömään mutta nyt tosiaan pari yön ajan herännyt klo 4 aikoihin. Toinen (aikaisemmin kolmas) imetyskerta on ollut klo 7, jonka jälkeen Julia välillä jatkaa uniaan tai sitten herää. Aika vahvasti tuntuu vaikuttavan hänen uniinsa se, olenko minä vierellä. Kävisi yöunille sitä aikaisemmin, mitä minä olen sängyssä ja vastaavasti yleensä tuntuu nukkuvan pidempään, jos minäkin nukun.

On aamusta tunnin virkeänä ja nukahtaa uudelleen. Ei nuku kuitenkaan erityisen pitkään, mutta kun on taas syönyt niin tuntuu nukkuvan klo 12-16 välillä valtaosan ajasta. Julia on sitten eniten hereillä aina klo 17 alkaen. Paikoin torkahtelee iltaa myöten, mutta nukahtaa pidemmälti vasta yöunille.

Mitään selkeää unirytmiä ei vielä tässä iässä ole, paitsi on tosiaan pääosin nukkunut aina yöt niitä imetyksiä lukuunottamatta.

Julia nukkuu päivisin vähän missä sattuu: sängyssä, sylissä, sitterissä, kantorepussa, rattaissa...Yöt nukkuu minun ja miehen välissä keskellä sänkyä. Muutamat kerrat on nukkunut sen ensimmäisen pätkän pinnasängyssään. Jos tuo nyt näyttää, että ensimmäinen unipätkä tosiaan pidentyy pysyvästi, niin sitten yritän useammin laittaa hänet illasta pinnasänkyyn.

Syömisestä:
Kaiken maidon on juonut suoraan rinnasta, kun ei ole ollut oikein syytä kokeilla pulloja. En ole yhtään laskenut, kuinka monesti syö päivässä mutta kyllä niitä varmasti lähemmäs 10 kertaa tulee ellei useampia. Päivisin syö keskimäärin 2h välein, iltaisin hiukan tiheämmin ja öisin harvemmin.

On nopea syömään, sellainen 5-10min menee imetyksessä kerrallaan. Harvemmin puklaa, mutta välillä sitäkin tapahtuu.

Luonteesta:
Iloinen, seurallinen, rauhallinen, tyyni. Ei kovinkaan itke, mutta johtunee siitä, että hänen tarpeisiinsa vastataan melko nopeasti. Vaikka Julia onkin vasta 2kk, niin minusta hän tuntuu ihanalta tyypiltä.

Taidoista:
On ehkä vähän hassua ajatella kaksikuukautista älykkäänä, mutta sellainen fiilis hänestä on kuitenkin tullut. Todella monelta on kuultu, että hän on ikäisekseen hirmuisen tarkka, sosialisoiva ja kontaktia ottava. Vähän aikaa sitten yksi kutsui Juliaa "kypsän oloiseksi" ja se kuvaa minusta Juliaa hyvin. Enkä ihmettele, että ihmiset yllättyvät kuullessaan, että hän on vasta 2kk kun minustakin hän tuntuu paljon vanhemmalta, vaika kokoa ei hirmuisesti löydykään.

Seuraa katseellaan tavaroita ja ääniä.

Suosikit ja inhokit:
Pitää selkeästi meidän olohuoneen kattolampusta. Usein sitä katsoo tarkasti ja välillä hymyilee sille. Pitää myös kylpemisestä ja vaipan vaihdosta. Hymyilee paljon kaikille perheenjäsenille, mutta uskallan väittää, että äiti on suosikki - eikä tuo ihme ole kerta imetyksen myötä ollaan aika tiiviisti yhdessä. Niin ja nyrkit! Erityisesti vasenta nyrkkiä hän tahtoo viedä suuhunsa, mutta ei juurikaan tuttia huoli nyrkin korvikkeeksi.

Iltaisin ei tykkää olla yksin vaan täytyy selkeästi osoittaa, että hänen lähistöllä ollaan. Julia taitaa olla melko iisi tapaus, koska näitä inhokkeja ei erityisemmin tule mieleen. Kaikki tarvittavat toimenpiteet voidaan tehdä ilman itkuja ja protestoimista.

Ihanan ihana Julia! <3

You Might Also Like

4 kommenttia