Kolme yötä, kaksi päivää

9.4.17


Lupailin jo joku aika sitten kirjoittaa ylös ajatuksistani liittyen tulevaan sektioon. Alkuun voisin mainita, että melko luottavaisin mielin toimeenpiteeseen menen. Totta kai mielessä käy kaikenlaisia ikäviä mahdollisuuksia, mutta se ajatus rauhoittaa aika pitkälle, että ihan varmasti kaikki kuitenkin pyrkivät tekemään parhaansa. Luotan siis siihen, että olen osaavissa käsissä. Toimenpiteessä ja siinä toipumisessa on myös paljon sellaista, mihin itse en hirmu suuresti voi vaikuttaa, joten nojaan taakse ja katson, mitä on tullakseen.

Ensimmäisessä, kiireellisessä, sektiossani ei tosiaan se puudutus aikoinaan toiminut ja siksi se tehtiin nukutuksessa. Toisella kertaa, suunnitellussa, sektiossa puudutus sitten toimi ja kokemus oli kaikenkaikkiaan positiivinen. Tuo jälkimmäinen kerta rauhoittaa kyllä mieltä, mutta silti koen kaikista jännittävämmäksi osaksi sektiota sen puudutuksen: toimiiko se nyt tällä kertaa? 

Tietysti mietin myös, miten kehoni nyt suhtautuu leikkaukseen ja millaisella vauhdilla se siitä toipuu. Olen onneksi edellisissä sektioissa säilynyt kaikilta komplikaatioilta ja toivottavasti niin tapahtuu nytkin. Odotan myös melko paljon kuulevani sen, missä kunnossa kohtu tämän kaiken jälkeen on. Olen yrittänyt valmistaa itseäni siihenkin uutiseen, että enempää lapsia ei voida suositella.

Toistaiseksi sektion osalta ei ole siis mitään hirmu suurta jännitystä. Viimeksikin lähinnä ihmettelin, miten yllättävän vähän sitä stressasin ja jännitin. Se, että kokee nälkää leikkauspöydällä kertonee siitä, että mieli on melko rento. Mutta en suhtaudu tuohon myöskään mitenkään huolettomasti; kyse ei ole mistään ihan pienestä toimenpiteestä, vaikka niitä paljon tehdäänkin.

Ajatukset itse vauvaan liittyen ovat sitten taas sellaisia, että en niistä ota niin hyvin kiinni. Toki päällimmäisenä toivon, että kaikki menee hänenkin osaltaan hyvin ja sitä miettii, saakohan vauva olla vierelläni koko sairaala-ajan. Antonin kanssa se ei onnistunut, mutta Sofian kyllä.

En yhtään osaa kuvitella, miltä tuo meidän pieni vauva tällä kertaa näyttää. Ehkä se onkin se, miksi vauva tavallaan tuntuu vielä etäiseltä vaikka onkin jo pitkän aikaa mahassani elellyt. Olen myös huomannut joitain pieniä omatunnon ajatuksia siitä, kuinka tämä vauva ansaitsee saman huomion ja rakkauden kuin aikaisemmatkin lapset enkä rakkautta epäile, mutta onhan se niin, että kolmas kerta ei tunnu enää niin erityiseltä. Vauva on aina erityinen, mutta se tilanne sinänsä välttämättä ei. Ja tämän hyväksyminen on paikoin vaikeaa; sitä jotenkin syyttää itseään siitä, että ei koe asioita enää niin mullistavalla tavalla, vaikka tuskinpa sillä on oikeasti juuri minkäänlaisia vaikutuksia vauvaan. On ehkä enemmänkin jopa niin, että vauvaa hoitaa tottuneemmin ja varmemmin ottein. Mutta niin, tuleeko kolmannen vauvan kanssa vielä se huuma vai tuntuuko ne ensipäivätkin siltä, että ne on jo kertaalleen eletty?

Pianhan tuo selviää, miltä se kolmas vauva konkreettisesti tuntuu. Ja vaikka aika paljon tulee ajateltua sitä, miten tällä kertaa kaikki on ollut niin "tavallista", niin en toisaalta ylläty, jos se vauva silti tuntuu suurestikin ihmeelliseltä. Meillä kävi tänään kylässä lapsien serkkuvauva, joka vastaa iältään aikalailla tätä meidän mahavauvaa ja olihan tuokin vauva pienuudessaan ja kaikessa aika ihmeellinen.

Kolme yötä ja noin kaksi päivää, että "saa" vetää taas tukisukat jalkaan ja nousta leikkauspöydälle. Varmaan, tai ainakin toivottavasti, viikon päästä tästä olen jo vauvan kanssa kotona aloittelemassa taas uudenlaista arkea. 

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Meillä on kolme lasta, 3,5v poika, 2v tyttö ja 9kk poika. Tiettävästi tämä kuopus on viimeinen vauva, ja eniten hänen kanssa olen "nauttinut" vauva ajasta. Ja eniten hänen kanssa olen myös osannut olla mukana ja ajatuksen kanssa kaikissa vaiheissa. Kyllä siis kolmaskin on jotain todella ihmeellistä ja jännittävää, vaikka kaiken jo periaatteessa onkin kokenut ennenkin. Zemiä synnytykseen ja ihanaa vauva-aikaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti noin se menisi meilläkin :) Ikinähän ei oikein voi ennustaa, millainen vauva tulee ja ollaankin mustan huumorin sävyttämänä vitsailtu, että ehkäpä tämä kolmas vauva onkin aivan toista maata kuin sisaruksensa: nukkuu huonosti ja itkee paljon. Silloin vauva-arki olisi varmasti jokseenkin erilainen kokemus... Sinänsä siis todellakin toivottavaa, että nyt olisi samanlaista kuin aikaisemmin. Kiitos, kiitos!

      Poista