Lapsien kevätkengät - mitäpä sitä hyvää vaihtamaan

5.2.17


Kevät tekee hiljalleen tuloaan ja se tarkoittaa melkein poikkeuksetta kaikissa pienlapsiperheissä uusien kenkien hankintaa. Minä olin jo aikaiseen liikenteessä; osittain siksi koska tiesin aikalailla, mitkä kengät lapsille haluan ja sitten sopiva tarjous tuli vastaan.

Meillä on Antonin ensimmäisistä kevätkengistä lähtien käytetty ruotsalaisen merkin Kavatin kenkiä. Nuo tuntuvat sopivan meidän lapsien jalkoihin parhaiten, ovat kivan näköisiä ja ominaisuuksiltaan välikausiin sopivia. Hintaluokassaan Kavatin kengät sijoittuvat mielestäni keskikastiin. Ainoa huono puoli Kavatin kengissä on niiden vaikea saatavuus siltä osin, että juuri mikään konkreettinen liike niitä ei tunnu myyvän. Onneksi kuitenkin nettitilaaminen ja mahdollinen palautushässäkkä on nykyään helppoa.  Tai sitä se on ainakin ollut Footway-sivustolla, missä on edullisin ja laajin Kavat-kokoelma monen kokoisiin jalkoihin. Tilaamisesta on tehty myös helppoa siltä osin, että sivusto sisältää melko täsmäävät mitat useimmista kenkäko'oista. Eikä tämä ole muuten mikään yhteistyö, kunhan vain kerron positiivista kokemuksistani.

Footway tarjosi siis tuossa yksi päivä -20% alennuksen, mikäli tilasi vähintään kaksi paria kenkiä. Aleprosentti ei sinänsä ole mikään hurja, mutta kun sen tarjoaa kauppa, jossa on jo valmiiksi edullisimmat hinnat (plus ilmainen toimitus ja 180 päivän palautusoikeus), niin olen varsin tyytyväinen. Tiesin, että Kavatilta ei ollut ehtinyt Footwaylle myyntiin vielä tämän kevään uutuusmallistoa, mutta niistä löytyy usein samoja malleja ja tiesin jokatapauksessa haluavani mieluummin viime vuoden kenkämalleista ainakin Antonin goret.

Sofialle valikoin koon 26 vaaleanpunaiset nahkakengät. Vähän emmin tuota mallia, koska se ei niin paljon miellyttänyt kuvissa, mutta positiivisena yllätyksenä olivatkin huomattavasti kivemmat näin livenä. Kengät kuuluu Kavatin Cross Country Leather -mallistoon eli nahkakenkiin, jotka pitävät melko hyvin vettä. Vaaleanpunainen on toki kliseisen tyttömäinen, mutta väri sopii mielestäni kauniisti Sofian punajuuren väriseen keväthaalariin. Sofialle löytyy myös Antonin entiset 26 goret, mutta ne ovat jo sen verran kuluneet, että ensisijaisina kenkinä en voisi niitä pitää - kyllä ne hiekkalaatikolla menee niillä kuraisimmilla keleillä.


Viime keväänä Antonilla oli ensimmäistä kertaa gorelenkkarit. Silloin kun vielä pähkäilin nahkaisten kenkien ja gorejen välillä. Täytyy sanoa, että goret - tai siis ainakin Kavatin goret - olivat hyvä valinta. Niin hyvä valinta, että tällä kertaa oli ihan selvää, että otamme saman mallin. Ilokseni Footwaylta löytyi vielä tätä viime kevään Halland WP -gorelenkkaria mustana, tämän kevään mallissa on nimittän mielestäni vähemmän kivat väritykset. 

Kavatin kokomitoitus on käsittääkseni keskimääräistä pienempi, mutta ei suinkaan mitään hirmu pientä. Tosin kenkämallien välillä on kokoeroja, joten aina kannattaa tarkistaa kyseisen mallin kokomitoitus. Esimerkiksi nämä goret ovat mielestäni pienempää mitoitusta kuin useimmat Kavatin nahkakengät. Johtunee ihan jo pohjallisesta, näissä goreissa kun pohjallinen aavistuksen kaartaa ylöspäin kantapäästä ja siihen menee hitunen sitä mittaa. 


Gorelenkkarit ovat pääsääntöiset kengät Antonilla päiväkotiin ja ulkoleikkeihin. Halusin kuitenkin Antonille toiset kengät vähän siistimpään ja hillitympään menoon. Tässäkin toimi hyvin periaate "mitäpä sitä hyvää vaihtamaan" ja siksi otin edellisen kevään tapaan Adidaksen superstarit koossa 27. Näissä kengissä Anton tykkäsi mennä viime vuonna ja superstarit ovat kangaslenkkareita kevääseen vähän sopivammat, kun ne pitää kuitenkin pientä kosteutta ja ovat hitusen lämpimämmät. Kesälläkin meillä näitä kyllä käytettiin, mutta enemmilti sitten viileämmillä takkikeleillä. Antonin edelliset 25 koon superstarit ovat nyt Sofialle sopivat eli ehkä niillekin ehtii tulemaan Sofialla vielä käyttöä.

Nyt vielä lapsille kevääksi asusteet ja sitten olisi taas yhdelle vuodenajalle valmiina ulkoiluvarusteet.

You Might Also Like

0 kommenttia