Round 3. // Raskausviikko 29.

26.1.17

Raskausviikko 29., 28+0:

Paino: 59,6kg (-1,4kg viimeviikkoiseen) Nyt vaihteeksi taas näin, että painoa on vähemmän. Hyppii ja pomppii. Painoa tullut noin kuutisen kiloa tähän mennessä näillä luvuilla.

Raskausoireet: Nyt muutamana aamuna on vasen lonkka oireillut niin, että kun paino ensimmäisiä kertoja yön jälkeen laskeutuu sille, niin melkein välittömästi tuntuu, että jalka lähtee alta. Ei se kuitenkaan lähde, mutta havahtuu sellaiseen tietynlaiseen tunteeseen. Jännä sinänsä, kun yleensä se on aina ollut tuo oikea puoli lantiosta, jossa niitä vaivoja on.

Nukkuessa on myös alkanut esiintymään käsien puutumista. Edelleen myös heräilen siihen, kun olen kääntynyt nukkumaan selälleni. Pohkeissa on paikoin sellasta tunnetta, että ne alkaisi kramppaamaan, mutta ei sitten kuitenkaan mene siihen asti.

Harjoitussupistuksia on päivittäin ja suht tujuja, mutta ei useita eikä suoranaisesti kivuliaita kuitenkaan.

Taimi Taikuri: Olen ollut huomaavinani nyt jonkinlaista rytmiä, tai lähinnä kiinnittänyt huomiota että usein klo 16-18 välillä vatsassa on tavanomaista hiljaisempaa. Melko tiuhaan noita liikkeitä kuitenkin tuntuu, että kovin usein ei tarvitse miettiä, mikä siellä on meininki. 

Fiilikset: Tuntuu, että mitään vauvakäyntejä ei ole ollut ikuisuuksiin. Sinänsä onkin jotenkin täysin sen oman fiiliksen varassa, miten tässä raskaus nyt menee. Hyvin kai, mutta Taimin painoarvio kiinnostaisi. Ensi viikon tiistaina on neuvolalääkäri, mutta tuolla ei kyllä mitenkään rutiinisti ultrata.

Olen jonkin verran saanut sellaisia kommentteja, joissa oletetaan että laskettu aika on ihan kohta. Mutta eipä se minua sinänsä hetkauta suuntaan tai toiseen, ehkä olen jo niin tottunut kommentteihin vatsan koosta ja toisaalta taas minä en näe enkä koe sitä niiiiin isona.

Muuta mainittavaa: Tänään alkaa sitten taas Klexane-pistokset kerta viimeinen kolmannes lähtee käyntiin. Sama rutiini siis kuin muissakin raskauksissa: aina klo 18 mies pistää vatsaan ja sitä jatketaan kuusi viikkoa vauvan syntymän yli. Tuolla estetään mahdollisia veritukoksia, mihin minulla on se geenialttius. Ne piikit on muuten nykyään isomman näköisiä, vaikka sama määrä ainetta niissä on. Sinänsä inhottavampi näky kyllä, kuka nyt haluaa isompaa piikkiä itseensä laittaa...

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. aijai, säkin olet Klexane-jengiläisiä...! Mulla on itseasiassa tänään laskettu aika enkä malta odottaa kahta asiaa: vauvaa ja piikityksen lopettamista :D sen verran inhottavaa hommaa. Toki tässä saa vielä muutaman viikon jatkaa raskauden jälkeenkin...Iloa odotukseesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näin on. Onneksi melkein kaikkeen tottuu ja kolmannella kerralla se tuntuu jo vähän rutiinilta. Tai no, tiedä sitten osaako mies vielä pistää yhtä hyvin :D Itse en tykkää yhtään niitä pistää, mutta miehen laittamana menee suht helposti.

      No sulla ei ole enää pitkään odotusta, jännittävät paikat! Kiitos!

      Poista