Mennyttä ja tulevaa

1.1.17













Tammikuun ensimmäinen kaksituhattaseitsemäntoista. Yksi vuosi taas takana ja uusi edessä. Vuoden 2016 voi sanoa olleen hyvä jo siitäkin syystä, että mitään pahaa tai kovin ikävää ei tapahtunut. Se oli jokseenkin täynnä perusarkea kaikkine iloine ja suruineen - ja se on oikeastaan todella hyvä juttu, vaikka sitä ei ehkä niin konkreettisesti tunnekaan suurena riemuna. Sofia täytti yksi, Anton kolme ja mies pyöreät kolmekymmentä. Vielä vuoden alussa ajatus kolmannesta lapsesta tuntui kaukaiselta, mutta niin vain ajatukset ja suunnitelmat muuttuivat ja sain kokea elämäni kolmannen plussan elokuussa.

Raskaus onkin varmasti ollut se hallitsevin asia tässä vuodessa. Tuntuu jännältä ajatella, että olen tosiaan ollut raskaana jo elokuusta asti. Tuosta kun ei sinänsä tunnu kuitenkaan olevan kovin kauan, mutta se selittää osittain sitä, miksi erityisesti loppuvuosi on ollut tavanomaista raskaampi. Olen sanonut, että raskauteni on ollut samankaltainen helppoudessaan kuin muutkin ja se pitää paikkansa, mutta on raskaana oleminen silti aina raskaampaa kuin ei raskaana oleminen. Syksyn ja talven pimeys ei ole lainkaan helpottanut asiaa. 

Mutta tunnen jo kevään valon lähestyvän. Vaikka tänäänkin olen ollut melko väsynyt ja talven kovat pakkaset ovat oikeastaan vasta edessä, niin silti elän ajatuksissani jo enemmän tulevassa keväässä. Aina kevään ollessa nurkilla sitä havahtuu, miten kaamoksessa on loppujen lopuksi ollutkaan, kun niin hirmuinen määrä energiaa vyöryää päälle vuodenajan vaihdoksen myötä. Sinänsä tuo tapahtuukin varmaan raskauteen nähden hyvissä ajoin: auttaa läpi ne viimeiset odotuksen hetket.

Minun vuosi 2017 alkaa siihen nähden erikoisella tavalla, että päätin ottaa spontaanin pienen irtioton. Yksi päivä tuli sellainen ajatus, että haluaisin päästä olemaan vähäksi aikaa irti kotoa ja ilman lapsia. Viimeksi olen viettänyt lapsistani yli vuorokauden erossa vajaa kaksi vuotta sitten. Silloin odotin Sofiaa ja kävin ystäväni luona Espoossa/Helsingissä. No, tuonne minä nytkin taas suuntaan nimittäin juna lähtee tulevana torstaina aamuvarhain ja palaan myöhään perjantai-illasta. On kyllä todella jännä ajatella jo sitä pelkkää junamatkaa: 3,5 tuntia puhdasta aikaa ilman mitään perheen taustahälyä tai lapsien keskeytyksiä. Vähän murehdin, kuinka hyvin jaksan kävellä ja millaisissa kivuissa olen tuon lantion osalta mutta toivottavasti se on sen arvoista. Myöhemmin kun olen taas vauvan myötä enemmän kiinni kotiympyröissä tai vähintään siinä vauvassa. 

Muuten alkuvuodessa keskitytään varmasti raskauteen ja siihen ajatukseen, että meitä tulee yksi lisää. En osaa yhtään sanoa, kuinka Sofia ottaa vauvan vastaan mutta en stressaa asiasta lainkaan. Tiedän, että nyt ei välttämättä käy yhtä hyvä tuuri ja tule yhtä helppoa vauvaa kuin aikaisemmat, mutta eipä siitä etukäteen murehtiminen mitään auttaisi. Otetaan siis vastaan se, mitä tulee ja jos tilanne tuntuu vaikealta, niin sitä ratkotaan sitten. Meidän arki saattaa muutenkin muuttua hyvin äkkiseltään, koska mies etsii parhaillaan töitä. Tavallaan siis vuoden 2017 suunnitelmat tuntuvat hyvin selkeiltä, mitä tulee vauvaan mutta toisaalta niin moni asia on avoin.

Odotuksia minulla ei oikein tälle uudelle vuodelle ole. Toivon vain, että se menisi vähintään yhtä hyvin kuin vuosi 2016: ilman mitään pahaa tai kovin ikäviä tapahtumia, perusarkea eläessä. Vähän kyllä mietin sitä, mitenkä jännää se on, että kun lapsi syntyy niin hyvin pian hänestä tulee todella luontainen osa perhettä. Nyt kun osaan helposti kuvitella, että vuosi menee taas mutta on vaikeampaa ajatella sitä, että ensi jouluna meillä on Antonin ja Sofian lisäksi kahdeksankuukautinen (!!!) vauva. Mutta silti ainakin kokemus kertoo, että vauvan ei tarvitse olla juurikaan kuukautta vanhempi kun ei osaa kuvitella elämää ilman häntä. 

Näinä lapsekkaina vuosina on muuten käynyt melkein poikkeuksetta aina niin, että vuosi menee periaatteessa nopeaa mutta kun sitä ajattelee taaksepäin, niin se tuntuu olevan hirmuisen täynnä. Vaikka arki olisikin jossain määrin yksitoikkoista, niin silti se kaikki eletty aika tuntuu todella merkitykselliseltä ja tärkeältä. Elämä tuntuu täydeltä silleen hyvällä tavalla.

You Might Also Like

0 kommenttia