Round 3. // Raskausviikko 23.

15.12.16

Raskausviikko 23., 22+0: 

Paino: 57,0kg. Kokonaisuudessaan tullut tähän mennessä 3,5kg.

Raskausoireet: Mahanahka, erityisesti navan lähiympäristö, on alkanut kutisemaan. Venyy ja paukkuu siis iho. Muuten ei mitään uusia ole, vanhat vaan paikoin vahvistuu. Liikkumisesta on ainakin tullut ei-niin-sulavaa ja selvästi väsyy nopeammin.

Taimi Taikuri: Liikkeet vahvistuu edelleen ja nyt nousee jo mahanahkakin silminnähden. Tänään neuvolassa sykkeet oli 150 tuntumassa ja äänistä päätellen hänellä oli hikka. Paljon on kuitenkin tilaa vielä liikkua ja mahasta ainakin makuulla helposti erottaa, missä päin hän lymyilee.

Maha: Neuvolassa SF-mitaksi saatiin 19, joka on enemmän kuin aikoinaan Sofiasta mutta vähemmän kuin Antonista näillä viikoilla. Jännä sinänsä, koska en ainakaan muistaakseni pitänyt Antonista tullutta raskausvatsaa näin isona.

Fiilikset: Kulunut viikko on ollut sairastelun takia rankka ja vielä edelleen keräilen voimia, vaikkakin antibiootit poistivat nopeasti kivun. Sinänsä siis hyvät fiilikset, mutta tällä viikolla kovinkaan paljon en ole ehtinyt/jaksanut ajatella raskautta tai vauvaa. Mitä nyt onneksi hänen liikkeet rekisteröin ja sitä kautta luotan, että mahassa on hyvä olla.

Muuta mainittavaa: Usein sanotaan, että toisen raskauden kohdalla ei ehdi samalla tavalla siitä nauttimaan tai edes tiedostamaan. Tuossa on kyllä totuutta, mutta näin kolmannen kohdalla se vauva menee vielä enemmän "siinä sivussa". Sentään olen onnistunut hankkimaan vauvalle jokusen vaatteen lipastoon talteen.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Kiva oli tulla blogiin pitkästä aikaa ja lukea raskauskuulumisia!
    ihanaa että saatte toisen tytön. Siskot <3 ja heillä ihana isoveli. Onnea!
    Meillä esikoinen on tyttö sitten keskimmäinen poika ja kuopus tyttövauva. Täydellinen setti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Samanlaiset setit siis, vaikkakin erilaisessa järjestyksessä. Anton onkin jo puhunut, kuinka hän sitten vahtii pikkusiskoja <3

      Poista