Somettaminen tekee minusta paremman äidin

16.11.16


Olen äiti. Äiti, joka tykkää pitää kännykkää usein lähellään. Äiti, joka välillä somettaa aamupalapöydässä. Äiti, joka kirjoittaa yleensä blogia, kun kuopus on päiväunilla ja esikoinen hoidossa/puuhailemassa omiaan. Äiti, jonka on mahdollista pitää pääosin suhteitaan ystäviinsä yllä somen kautta. 

Olen myös vahvasti sitä mieltä, että kaikki nuo yllämainitsemani toimenpiteet tekevät minusta äitinä paremman. Ne rentouttavat minua, auttavat minua pitämään päätäni kasassa kaiken arjen keskellä ja tuovat elämääni muutakin sisältöä kuin ne lapset. Näiden tekemisten ansiosta jaksan olla niinkin paljon lapsieni kanssa. 

Minusta minun ei äitinä tarvitse olla lapsilleni koko ajan sataprosenttisesti läsnä ja olen oikeutettu tekemään välillä omia asioitani myös siinä samassa, vaikka lapset ovat samassa tilassa. Vietän lapsieni kanssa kuitenkin aikaani melkein sen 24/7 ja siinä on paljon hetkiä, milloin olen lapsilleni täysin läsnä mutta myös hetkiä, milloin koen lapsien viihtyvän keskenään/yksinään. Pienen vauvan tarpeisiin vastaan aina miltei välittömästi, mutta yli yksivuotiaan on syytäkin opetella välillä odottamista ja sitä, että hän ei ole maailman keskipiste. 

Minäkin kuulun siis heihin, joita ei erityisemmin miellyttänyt tämä Helsingin kaupungin kampanja, joka yhdistää somettavan äidin väkivallan tekijöihin. En väitä, etteikö välinpitämättömyys olisi huolestuttavaa tai ikävää, mutta missä menee se raja, mikä tekee vanhemmasta välinpitämättömän? Minusta on jo pitkän aikaa ollut ahdistavaa se, että jos kaivan kännykän taskustani ollessani lasten kanssa julkisilla paikoilla katsoakseni edes kelloa, niin joku satunnainen ihminen ehtii leimaamaan minut välinpitämättömäksi äidiksi. Minusta ylipäänsä on ongelmallista, miten nopeasti ja kuinka vähällä tiedolla ihmiset muodostavat toisistaan voimakkaita mielipiteitä. Jos äiti selaa puistossa kännykkää, niin hänet aika pikaisesti ajatellaan huonoksi äidiksi eikä sitten mietitä kaikkea sitä, mitä äiti mahdollisesti tekee sen puistoilun ulkopuolella. Onko mietitty, että ehkä äiti tuntee lapsensa ja tietää, millaisissa tilanteissa lapsien on hyvä olla ilman sitä sataprosenttista äidin huomiota?

Tämä nykyaikainen läsnäolonvaatimus on mennyt mielestäni yli. Ehkä se johtuu siitä, että elämme eräänlaisessa murroksen tilassa sen suhteen, kuinka ihmiset viettävät aikaansa. Edelleen pidetään paljon suopeampana sitä, että joku horisee puistossa läsnäolevan ihmisen kanssa kuin sitten että puhuisi puhelimeen. Samaan tapaan kirjaan keskittyminen lapsi vierellä on enemmän ok kuin että sitä kirjaa luetaan mahdollisesti sähköisessä muodossa tabletilta. Toisaalta kasvatuskultturi on ylipäänsä nykyisin erilaista. Oma äitinikin on kertonut siitä, kuinka heidän aikanaan toimittiin vähän niin kuin omassa kuplassa. Ei ollut mitään googlea, mistä etsiä vanhemmuuden kysymyksiin neuvoja. Ei ollut yhtä nopeita ja helppoja väyliä saavuttaa tietoa vanhemmuuden erilaisista teorioista ja kaikista tutkimuksista liittyen lapsien hyvinvointiin. Samaan aikaan, kun digitalisaatio on mahdollistanut tiedonsaannin helppouden, ovat vanhemmat myös tavanomaista yksinäisempiä ja syrjäytyneempiä. Ihmiset eivät ole enää voineet luoda samanlaisia pohjajuuria tiettyyn paikkakuntaan, vaan ystäväringit hajoavat pitkin eri kaupunkeja ja sitten noita suhteita yritetään ylläpitää somekanavien kautta. Pakko sanoa omasta puolesta, että luojan kiitos on kaikki facebookit ja chätit. Luojan kiitos on myös tämä blogi, jonka kautta saan jäsentää rauhassa omia ajatuksiani. 

Kolmevuotiaani ajattelee, että äiti tykkää kirjoittaa - hän kun välillä näkee, että kirjoitan blogia. Minusta kirjoittaminen on hyvä tekemisen malli ja lapsien on syytäkin ymmärtää, että vanhemmat tekevät muitakin asioita kuin ovat heidän kanssaan. Uskon vakaasti lapsieni voivan niin hyvin ja olevan onnellisia juurikin siitä syystä, että heidän vanhempansa voivat hyvin. Ei tuo lasten perusturva ja rakkaus kärsi siitä, että äidin huomio kiinnittyy välillä johonkin laitteeseen. Ihan samaan tapaan kuin se ei kärsi siitä, että äiti laittaa välillä ruokaa ja pesee pyykkiä. 

Lähisuhdeväkivallan ehkäisytyöryhmän puheenjohtaja Olli Salin kommentoi Iltalehdelle, että kyseisen kampanjan tarkoitus ei ole syyllistää. Pakko sanoa, että nyt on kyllä menty niin syvälle metsään. Syvälle on menty ensinnäkin siitä syystä, että Väestöntutkimuslaitoksen mukaan vanhemmat viettävät 2000-luvulla aikaa lapsiensa kanssa enemmän kuin koskaan ennen. Voidaan siis kysyä, onko kritiikki oikeasti paikallaan? Toisekseen kuinka muuten tuo kampanja voitaisiin tulkita ellei sitten syyllistäväksi viestiksi? Lisäksi pakko kysyä, kuinka monta lasta tosiaan autetaan sillä keinoin, että vanhempia moititaan ja arvostellaan? Vanhemman hyvinvoinnilla on melko suora yhteys lapsen hyvinvointiin ja siksi onkin yllättävää, että tällainen kampanja tulee kyseiseltä taholta. 

Lapsi tarvitsee läsnäoloa ja vanhempien vuorovaikutusta, se on selvä. Mutta hän ei tarvitse niitä jatkuvasti. On syytä muistaa, että vanhempi voi olla poissaoleva hyvin monella tapaa eikä pelkästään somettamalla. Siitäkin syystä kampanja on hyvin kapeakatseinen ja tuntuu tarttuvan elektroniikkateemaan lähinnä siksi, että sitä ei tekemisen muotona olla hyväksytty vielä samassa määrin kuin muita.

Nyt kun olen saanut purettua ajatuksiani tänne somen syövereihin, niin voinkin siirtyä olemaan lapsieni kanssa - vahvemmin läsnäolevampana ja hyvinvoivana, koska tein välillä muutakin kuin "äidin tehtäviä". Olkaamme siis läsnä lapsillemme, mutta myös itsellemme - siitä hyötyvät kaikki.

Herättikö kyseinen kampanja teissä tunteita tai ajatuksia?

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Olen kyllä aivan samaa mieltä. Jotenkin tosi ärsyttävä kampanja, vaikka aihe toki tärkeä onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Olen yrittänyt pähkäillä, auttaako tämä kampanja asiaa: alkaako ihmiset keskustelemaan lapsiin kohdistuvasta väkivallasta ja sen eri muodoista vai varastaako tämä kohu huomiota niiltä enemmän tärkeiltä seikoilta... Mietin myös markkinoinnin etiikkaa ylipäänsä, että kuinka raflaavia kampanjoita saa tehdä siinä toivossa, että asia nousee otsikoihin.

      Poista
  2. Aika samat ajatukset..kyllä vanhemmillakin saa ja pitää olla ne omat hetkensä. En näe mitään väärää somettamisessa kunhan pysytään kohtuudessa ja lapsillekin sitä läsnäoloa suodaan.

    VastaaPoista