Koivumäen Kartanossa

14.11.16









Kuvat ovat lauantailta, kun matkustimme päiväksi Kuopioon mummoni kasikymppisille. Söimme Koivumäen Kartanolla, joka oli hyvinkin tunnelmallinen. Kuvien laatu ei tosin ole pimeydestä johtuen kovinkaan hyvä, mutta saa näistä ideaa kuitenkin.

Lapset olivat suloisia juhla-asuissaan ja jaksoivat päivän ihmeen hyvin. Se on jännä, miten moni aina usein kommentoi, että ovatpa meidän lapset ihmeen rauhallisia. Meistä kun ei miehen kanssa suinkaan aina siltä tunnu, mutta toisaalta ei meillä olekaan ehkä samalla tavalla vertauspohjaa kuin joillain muilla ihmisillä. Me myös suhteutamme lapsiemme käytöstä heidän keskimääräiseen käytökseen, joskus he saattavat siis vaikuttaa joillekin rauhallisilta kun taas meille levottomilta. Lisäksi vanhempana sitä on kuitenkin jatkuvasti valppaana lapsiensa kanssa, vaikka ne olisivatkin "rauhallisia". Tuo valppaana oleminen julkisilla ja vieraissa paikoissa on aikamoisen kuluttavaa.

Päivä oli kieltämättä aika rankka näin raskaana ollessa. Istuminen autossa Jyväskylä-Kuopio-Jyväskylä ja sitten vielä parin tunnin ruokailu sen lisäksi aiheutti melkoista kankeutta ja kipua loppuillasta lantion seudulla. Mutta mukava oli kuitenkin päästä mummoa juhlistamaan ja saada samalla matkapyrähdyksellä haettua Ikeasta joulupaketointitarvikkeita.

You Might Also Like

0 kommenttia