Round 3. // Raskausviikko 15.

20.10.16

Tulimme maanantaina, taas kerran vähän spontaanisesti, Kuopioon. Ajattelin, että kun Antonillakin on syysloma ja nyt on omat energiatasot jo suht normaalit, niin voisi tänne tulla. Pääsi myös pesemään pyykkiä, vaikkakin onneksi kuulin, että eilen oli korjaaja saanut pyykinpesukoneemme toimimaan.

Olemme tällä kertaa täällä normaalia pidempään, ihan koko viikon. Mies jäi Jyväskylään, joten minulle ei jää juuri paljon aikaa koneilla tai bloggailla. Mutta nyt sentään raskauden viikkokuulumiset halusin laittaa ylös samalla, kun lapset tuossa vieressä touhuavat.

Raskausviikko 15., 14+0:

Paino: Mittaan painon aina aamuisin kotona samalla vaa'alla ja nyt se ei tietenkään ole käytössä. Joten ei painoa ylös tällä kertaa.

Raskausoireet: Uusin selkeä oire on ollut tavallista kipeämmät rinnat. Ei mitään merkittävää kipua, mutta kuitenkin huomion kiinnittävää. 

Maha paikoin jo ahdistaa. Ehkä se on sitten juuri sitä, että ei ole vielä tottunut, että sellainen uloke löytyy. Öisin on levotonta nukkua, kun kylki puutuu ja sitten kuitenkin herää, kun on kääntynyt selälleen. 

Uskaltaisinkohan sanoa, että pissaamisen tarve olisi hitusen pienentynyt.

Ihan kuin meinaisin alkaa litistymään normaalia enemmän. Pitää ihan tietoisesti yrittää usein oikaista itseään, kun yläruumis on lysyssä.

Taimi Taikuri: Välillä tuntuu siltä kuin tuntisi jo liikkeitä, mutta suhtaudun tuohon melko skeptisesti. On se kai ainakin uudelleen synnyttäjillä mahdollista, mutta ne liikkeet jäävät tosiaan vielä sen verran epäselväksi, että tiedä sitten. Samalla alueella ne kuitenkin tuntuvat kuin mistä Taimin sykkeetkin löytyvät. Hänellä on muuten yllättävän matalat sykkeet muihin lapsiini nähden, usein ne liikkuu jossain 120-130.

Maha: Vaikka maha tosiaan ahdistaa asentojen löytämisessä ja kumartelussa, niin toivon tuon olevan enempi tottumisesta kiinni. Tosin viimeksikin Sofiaa odottaessa maha taisi näillä viikoilla ahdistaa enemmän, koska se ei ollut noussut vielä niin ylös, vaan painopiste ja raskaus oli enemmän siellä alavatsalla.

Olen yrittänyt silmäillä, vahvistuuko linea negra - se kun jäi haaleana jäljelle Antonin raskaudesta - mutta en kyllä ole huomannut sen tummuvan. Ehkä se on pidentynyt navan yli, mutta varmaksi en muista.

Fiilikset: Tällä hetkellä on hermot aavistuksen kireämmällä, mutta se johtunee huonosti nukutusta viime yöstä. Perhepeti ei kyllä enää toimi noiden lasten kanssa: heräilevät öisin ja riitelevät siitä, kumpi saa olla minua lähempänä. Ja tietty kun öisin minun on raskauden takia muutenkin vaikeampaa nukkua, niin en kaipaisi muita häiriötekijöitä. Mutta onneksi tämä on vain väliaikaista. Osasin arvata, että Kuopiossa olemisessa rasittavinta on juuri yöt, kun lapsille ei ole omia sänkyjä.

Muuta mainittavaa: Huomaan, että vauvavaatteita katsoessani silmät kiinnittyvät paljon useammin poikien vaatteisiin ja niistä tulee useimmin reaktio, että se olisi kiva saada. Ehkä tuo on sitten jotain uutuuden viehätystä, kun nyt on vuoden aikana ostanut vauvavaatteita tytölle. 

You Might Also Like

0 kommenttia