Kolmekymppiset ja rv 12

4.10.16



Blogi on ollut jo melkein viikon hiljainen. Huomaa, että on tulossa pimeä aika. Kamera on käytössä vähemmän ja muutenkin energiatasot laskee päivien lyhentymisen myötä. Toki myös raskaus edelleen verottaa, että ei oikein jaksa päivitellä tänne asioita. Mutta nyt pieni erä kuulumisia:

- Mies täytti viime perjantaina kolmekymmentä. Emme juhlineet mitenkään isosti, miehen perhe kävi kylässä ja tein kakun. Mies pyysi raikasta juustokakkua ja päädyin sitten parittamaan valkosuklaan kirpeähkön punaherukan kanssa. Oli kyllä ihan onnistunut ja juustokakut ovat sillä tavalla kuitenkin tuhteja, että pieni pala on jo riittävä.
- En ole blogissani halunnut kauheasti keskittyä kertomaan Antonin vaippa-asioista, mutta nyt voisin mainita sen verran, että päivävaipasta olemme päässeet pois ja hän suuntaa itse aina potalle. Yövaippakin on usein kuiva, mutta satunnaisia märkiä löytyy, että en uskalla laittaa häntä nukkumaan vielä ilman.
- Raskausoireet ailahtelevat. Ruoka ei varsinaisesti edelleenkään houkuttele, vaikka melko ongelmitta saan kuitenkin syötyä. Jotkut ruuat närästävät ja liitoskipuja on satunnaisesti ollut. Podin tuossa äskettäin myös puolitoistavuorokautta kestävän päänsäryn - neljä särkylääkettä tuli tuossa ajassa otettua ja nekin auttoi ihan vain hetkellisesti.
- Yöheräilyt ovat nyt myös alkaneet. Mikäköhän kumma siinä on, että ensimmäinen kolmannes mennään usein koomassa ja siitä eteenpäin melkein säännöllisesti herää yöllä eikä saa enää unta. Useimmiten herään noin neljän aikoihin vessaan ja pyörin sängyssä tunnista kahteen. Sitten nukahdan vielä hetkeksi ja seiskalta onkin herättävä lasten takia. 
- Olen dopplerilla löytänyt vauvan sykkeet ja tälläkin kertaa ne löytyivät alavatsan vasemmalta puolelta. Istukka ja sykkeet kuuluvat sentin ylhäältä sektiohaavasta eli kyllä se kohtu tosiaan aika paljon korkeammalle nousee toisissa raskauksissa; esikoisesta kun sykkeet kuuluivat näillä viikoilla ihan sieltä häpyluun läheltä.
- Perjantaina tulee täyteen kriittisiksi ajatellut 12. viikkoa ja alkaa raskausviikko 13. Yleensä tässä vaiheessa minulla on jo aika energinen olo ja muutenkin sellainen tavallisempi, mutta nyt ei niinkään.
- Muuten elämä kulkee hyvin tasaisesti, mikä ehkä joskus saattaisi jopa vähän puuduttaakin mutta näin väsyneemmässä tilassa on iloinen, että on selkeät rytmit.

You Might Also Like

0 kommenttia