Rv 8 - viikon olot

4.9.16


En ajatellut tehdä vielä mitään viikottaisia raskauskatsauksia, mutta kirjoittelen nyt kuitenkin tiheämmin näistä oloista ja fiiliksistä, koska tässä tilanteessa ollessani olisin toivonut, että olisin aikaisemmissa raskauksissa kirjoittanut enemmän ihan näistä alkuviikoistakin. Koska näillähän viikoilla ne oireet on voimakkaampina ja vaihtelevat vähän miten sattuu. 

Tänään mennään raskaudessa 7 viikkoa ja 4 päivää. Pari viimeisintä viikkoa ovat olleet väsymyksen suhteen aivan kauheita, mutta tällä viikolla tilanne on hellittänyt. Olen itseasiassa mennyt jo useamman päivän ilman päiväunia, mutta toisaalla simahdan parisen tuntia normaalia aikaisemmin. Olen siis vetäytynyt sänkyyn samaan aikaan kuin lapsetkin, klo 20, ja nukahtanut noin tunnin sisällä. Sitten uusi päivä alkaa aina kello 7, noin kymmenen tunnin yöunien jälkeen... Että selvästi keho kuitenkin tarvitsee paljon lepoa ja unta.

Pahoinvointi on jatkunut samanlaisena kuvotuksena kohta kolmisen viikkoa. Pahinta tässä kuvotuksessa on ruokahalun puute. Miltei kaikki ruoka tuntuu ajatuksena vastenmieliseltä. Raskaus myös muuttaa makuaisteja, tai ainakin tässä ja Sofian raskaudessa on muuttanut. En ainakaan muista tätä ilmiötä Antonin raskaudesta. 

Turvotusta vatsassa esiintyy taas samaan malliin kuin edellisessäkin raskaudessa: maha menee siis jo lähestulkoon raskausvatsasta. Otin nyt äsken nopeasti kännykällä kuvan, jotta on todistusaineistoa tästä legendaarisesta turvotustilasta. Eiks oo söpö raskausmaha? Hah.

Maha pullottaa kyllä jo siitäkin syystä, että minulla ei ehtinyt menemään vatsalihakset vielä toisiinsa kiinni eli kaikki mahdollinen puskee ulospäin. Toisaalla muistan kyllä, miten viimeksi ollessani raskausviikolla 10. lääkäri sanoi kohdun nousseen jo navan alle, että voi siinä kai hitunen muutakin olla kuin turvotusta. Noh, mutta anyway: taidan päätyä taas aikaiseen äitiyshousujen ostoon.

Jostain syystä silmät ovat rasittuneet normaalia herkemmin. Minunhan kuuluu käyttää silmälaseja lukiessani tai ollessani näytöillä, mutta jotenkin nyt silmät on rasittuneet välillä lasienkin kanssa. Tästä syystä välillä jää bloggaamatta, vaikka jotain ideoita tulisikin mieleen.

Niin ja kun aikaisemmin oli vatsa löysällä, niin nyt on kyllä vastakkaista. Koko keho tuntuu välillä olevan kunnon ummetustilassa ja muutenkin yleisolo on aika kökkö. En käsitä, miten jotkut naiset kestävät näitä tiloja monen monta kertaa elämänsä aikana. Ja vastaavasti ymmärrän, miksi joillekin se ensimmäinenkin raskaus jättää sellaiset ajatukset, että never again. Kieltämättä itsekin olen päätynyt välillä ajattelemaan, että ehkä tämä saisi olla se meidän viimeinen.

Itse kuvailisin alkuraskautta juurikin niin, että kehossa on tietynlainen loinen. Se syö sinun energiaa ja tekee yleisvoinnin huonoksi. Tulee paikoin sellainen olo, että nyt ei ole oma itsensä. Eikä sitä sinänsä olekaan, koska keho valmistautuu uuden elämän luomiseen. 

Ai niin, ja ne hormonit. En ihan käsitä, mikä siinä raskaudessa on sellaista, mikä laittaa itkemään mitä ihmeellisimpien ohjelmien aikana. Kyyneleet vain valuu ja samalla kysyy itseltään wtf? 

Kuluneen viikon aikana on tullut uusi raskausoire: närästys. Se ei ole kovin voimakasta, mutta esiintyy melkein pitkin päivää. Muistaakseni Sofian raskaudessa närästys oli myös alkuraskauden oire, kun taas Antonia odottaessani loppuraskauden. 

Parisen päivää on myös esiintynyt satunnaisia nipistyksiä alavatsassa. Lukemani mukaan tuo on juuri tälle viikolle tyypillinen oire, kun kohdun kasvuvauhti kiihtyy. 

Tulevana torstaina on muuten tästä raskaudesta ensimmäinen neuvolakäynti. Täyttelinkin jo netin kautta sinne vaaditut kaavakkeet. Meni jo melkein rutiinilla.

You Might Also Like

0 kommenttia