Raskaana vuodesta 2012

24.9.16

Jos tämä kolmas raskaus etenee ensi vuoden puolelle, niin olen sitten ollut raskaana jokaisena vuonna alkaen vuodesta 2012 vuoteen 2017. Se kuulostaa aika hurjalta, vaikka olen pitänyt aina päälle vuoden taukoa jokaisen lapsen syntymän jälkeen. Sitä kun on raskautunut aina kesäkuun jälkeen, niin kukin raskaus on kestänyt seuraavalle vuodelle. Ja sitä seuraava raskaus alkanut seuraavan vuoden syksyn lähimailla.

Mutta kuitenkin, en olisi aikoinaan uskonut, miten tiuhaan sitä tulee suunniteltua lapsia. Vielä Antonia odottaessani ajattelin, että en yrittäisi seuraavaa lasta kuin aikaisintaan kolmen vuoden jälkeen. Ajatuksiini varmasti vaikutti se, että oma äitini on tehnyt lapset isoilla ikäeroilla ja siksi se tuntui jotenkin luonnolliselta, hyvältä vaihtoehdolta. Mutta ajatkin ja tilanteet ovat hyvin erilaisia minulla kuin äidilläni tuolloin. Nyt enemmänkin olen kaavaillut, että en ehkä haluaisi lapsia enää myöhemmällä iällä vaan tavallaan elän sitten suuremmalla teholla tämän pikkulapsiarjen ja sitä seuraavat lapsivaiheet. Tietysti olen ollut erittäin onnekas, että nämä suunnitelmat ovat olleet minulle sellaisia, että ne ovat toteutuneet piakkoin päätöksistäni.

Täytyy sanoa, että nyt kolmannella kerralla olen henkisesti jotenkin tyynein. Totta kai mielessäni on käynyt paljon kaikkia "mitä jos" -tilanteita, mutta olen aika hyvin osannut jättää ne ajatukset omaan arvoonsa. Koska valtaosa niistä mitäjosseista on sellaisia, mihin loppupeleissä en voisi juuri mitenkään vaikuttaa. Ehkä tässä on sekin, että kolmessa raskaudessa ehtii jo aika montaa kertaa pyörittää ne kaikki kauhukuvat mielessä ja nyt niitä osaa prosessoida paremmin. En tiedä, miten reagoisin, jos oikeasti jotain todella ikävää sattuisi mutta ehkä se on parempi, että ei hermoile hirveästi kuitenkaan ennenaikaisesti. Toisaalla minulla on myös vahva luottamus siihen, että ikävistäkin asioista selviän - jo siksi koska on pakko, noiden jo olemassaolevien lapsieni takia. 

Mutta niin kuin aikaisemmin täällä kerroin, kolmas raskaus on tuntunut omalla tavallaan raskaimmalta. Ehkä se kuvastaa sitä, miten lapsien lukumäärän myötä myös huolet lisääntyy. Täytyy vastata useamman tarpeeseen ja sitten on vielä ne muut perheen ulkopuoliset velvoitteet. Päätös kolmannesta tuntui tähän mennessä suurimmalta kompromissilta, minkä joudun tekemään perheen ja työelämän välillä. Mutta toisaalla tuo kompromissi tekee sen, että voin olla läsnäolevampi kaikille lapsille aavistuksen pidempään.

Palatakseni kuitenkin vielä fyysisiin seikkoihin. Oma äitinihän on eniten huolissani siitä, kuinka minun keho reagoi näihin raskauksiin. Tutkitusti kun naisella kestää kaksi vuotta palautua raskaudesta. Minulla ei siis ole ehtinyt keho palautumaan näissä väleissä. Itse taasen en ole tuosta ollut niin huolissani. Ehkä juurikin siksi, että minä olen se joka kehossani elän ja tunnen, miten se voi. Sofian odotusaika tuntui menevän terveyden puolesta hirmuisen paljon paremmin kuin Antonin. Ei ollut hirmuisia iskiaskipuja ja supistelikin paljon vähemmän. Olenkin miettinyt, voisiko olla enemmänkin niin, että jos raskautuu vaikka vuoden päästä entisen raskauden jälkeen, niin olisiko se keholle siinä mielessä helpompaa, että kaikkea ei tarvitse aloittaa niin alusta? Nähtäväksi jää, kuinka tällä kertaa keho raskauteen reagoi mutta toistaiseksi merkit ovat olleet hyvin samankaltaiset kuin Sofiastakin. Alkuun paino näytti nousevan suht nopeasti, mutta nyt se on taas tipahtanut melkeinpä kilon lähtöpainostani. Kenties alkuvaiheessa kehoon kertyi nesteitä ja ne olisivat nyt poistuneet?

Yksi konkreettinen kehollinen huoli minulla kylläkin on. Välillä mietin, mikäköhän on kohtuni ja sektioarpeni kunto. Mietin, kestääkö se tämän kolmannen raskauden ja saanko tämän jälkeen tuomion, että ei enempää lapsia. Ei sillä, että välttämättä niitä haluaisinkaan mutta haluaisin että minulla olisi siihen valintaan mahdollisuus. Neuvolasta kysyin tuosta arven parantumisesta ja siitä, voiko olla haitallista olla näin tiuhaan raskaana. Hän kertoi, että miltei kaikissa papereissa lukee systemaattisesti, että yksi vuosi pitäisi odottaa sektion jälkeen ennen uudelleen raskautumista ja se vaikuttaisi olevan se aika, missä sektiohaava parantuu siihen kuntoon, mihin on parantuakseen. Mutta sehän ikävä fakta tässä on, että sektiohaavan ja kohdun kunnosta ei voida saada kunnon selkeyttä kuin vasta leikkausvaiheessa. Viimeksi se näytti olevan sellaisessa kunnossa, että kolmannen vielä kestää, mutta takuuseen siitä ei tietenkään voida mennä.

Yhdestä asiasta olen kuitenkin lähestulkoon varma: tämä vuosittainen raskausputkeni tulee päätökseensä ensi vuonna. En millään nimittäin nyt pysty uskomaan, että olisin taas vuonna 2018 raskaana.

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Hehe, never say never mahdollisista tulevaisuuden raskauksista! :D

    Hurjalta kyllä kuulostaa tuo raskaana vuodesta 2012. Mutta sitten mietin, että minäkin olin raskaana 2013-2015. :) En ehkä pysty lukemaan näitä raskauspostauksia, koska mun ikuinen vauvakuume nousee potenssiin 100. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mietin sitä kyllä mitenkä en Sofiaa odottaessani varmastikaan osannut ennustaa, mihin päätöksiin kolmannen suhteen päädyn mutta tuntuu että niissä kolmessa on jo kädet niin täynnä. Toki on aina vahingon mahdollisuus, mutta jospa nyt kuitenkin ennustan oikein :D

      Jep, jos raskaudet on tuolleen puolivuosittain niin siitä kertyy vuosilukuja. Heh, mulla ei ole ollut tuota ongelmaa. Vauvakuumeeni ei siis juuri koskaan nouse raskauspostauksista, mutta pienten vauvojen kuvat - ne on vaarallisia! :D

      Poista
  2. Voi apua, kun ilmaisit tuon asian noin, siis että raskaana vuodesta 2012... kun itse olen ajatellut sen tavallaan aina sen mukaan, että syntyikö jonain vuonna lasta vai ei. Mutta tottahan se on, että onhan sinä vuonna kuitenkin raskaana jo ollut, jos lapset ovat syntyneet tiheään. Kun siis itselläni tuo menisi niin, että raskaana vuodesta 2011, vuoteen 2017! Kuulostaa ihan hullulta. Meillä siis nämä lapset syntyneet 2012 alkuvuodesta, 2013 alkusyksystä, 2015 keväällä ja tämä neljäs sitten syntyisi maaliskuussa 2017.

    Välillä kyllä tulee mietittyä, miten mielettömästi meidän perheen elämässä on tapahtunut viimeisten, no sanotaan vaikka, kuuden vuoden aikana. Ja kun nuo lapset ovat syntyneet niin tiheästi, mutta silti meidän mielestä ihan parhaalla combolla ja aikajänteellä, niin sitä ehk sokaistuu sille, miltä tuo tapahtumien sarja voi ulkopuolisen silmiin näyttää. Kun mulla ja meillä on ollut tähän yhdistettynä tämä opiskelukuviokin ja työelämää ja kotonaoloa vaihdellen etenkin miehellä. Ja nyt kun saan mun opiskeluni vuodenvaihteessa päätökseen, tuntuu melkein jopa tyhjältä. Mitä sitten teen, kun olen "vain" kotiäiti eikä mulla ole sataa rautaa tulessa samalla? Jonkinlaista sopeutumista sekin, tosin ihan tervetullutta!

    Ulkopuolisissa tuo lasten pieni ikäero tuntuu kyllä eniten herättävän tunteita, usein ikävä kyllä vähän sellaisia pelonsekaisia. :p Melkein poikkeuksetta siitä saa kuulla kauhistelua, mikä toki on ikävää. Kun kuitenkin itse kokee sen lasten kasvattamisen ja perhekeskeisyyden keskeisimmäksi arvoksi elämässään, niin eipä sitä haluaisi toisille joutua perustelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä minäkin useimmiten ajattelen sitä vuosina lapseni ovat syntyneet, mutta samassa olen kiinnittänyt huomiota tuohon hulluuteen, miten kunakin vuosilukuna on tullut oltua raskaana...

      Tiedän mitä tarkoitat mutta tosiaan yksilölle vuosi on jo aika pitkä aika. Siinä missä lapsen synnyttyä ehkä ajattelee, että ei kyllä nyt hetkeen uutta niin aikamoisesti ehtii asiat ja ajatukset kehittyä siinä vuoden sisällä. Varmaan tuon takia se 2v onkin aika yleinen ikäero.

      Olen kuullut juttuja, että jotkut ovat miettineet oliko tämä meidän kolmas vahinko. Ei se minua sinänsä häiritse, mutta ilmaisee aika hyvin sitä ajatusmaailmaa että kolme tässä tilanteessa ja näillä ikäeroilla on erikoista. Kuka sellaiseen ryhtyisi "vapaaehtoisesti"?

      Kyllä minullakin vei aikansa, että osasi olla vain "äiti" eikä "äiti ja opiskelija". Mutta aika nopeasti sitä sopeutui, kun lapsien kanssa riittää kuitenkin tekemistä. Nythän kylläkin olen "äiti ja työnhakija", että ihan pelkästään en uppoudu näihin perhehommiin.

      Poista
  3. Niin. Niin kuin sinäkin olet blogissasi pohdiskellut, niin kyllä se kaksi taitaa nykyään olla jonkinlainen kirjoittamaton sääntö. Kolme ehkä vielä jotenkuten menee, joskin sekin jo aiheuttaa (usein paljon) ihmetystä. Ja neljä? No se on jo silkkaa hulluutta. Siltä ainakin itsestä tuntuu, kun juttuja lukee ja seuraa ihmisten reaktioita. ja se mitä oon tainnut sullekin tänne kommentoida, niin iso lapsimäärä tuntuu aiheuttavan sitä enemmän ihmetystä etenkin, jos vanhemmat/etenkin äiti ovat korkeasti koulutettuja.

    Me ei olla edelleenkään, näin rv 16+0, kerrottu kuin lähiperheelle, mä töissä ja sitten läheisimmille ystäville sekä tutuille, joita nyt päiittäisessä arjessa muuten näkee vaikkapa puistoissa lasten kanssa. Meillä iso osa kummankin puolen suvusta asuu muualla päin Etelä-Suomea, joten heitä ei vielä toistaiseksi ole tullut nähtyä siten, että olisi tarvinnut kertoa. Sosiaalisessa mediassa en ole hirveän aktiivinen, joten siellä en tällaisia ole ilmoitellut koskaan tässä vaiheessa. Mutta noita ihmettelyitä esim. töissä saa kuitattua aika hyvin sellaisella naurahduksella, että no kun kummatkin ollaan suht isosta perheestä itse lähtöisin, niin ei kai sitä osaa olla pienen perheen kanssa itsekään. Sehän on ihan tutkittuakin, että lapsia saavat itse useampia sellaiset vanhemmat, joiden lapsuudenperhekin on ollut ainakin se 3-lapsinen (ihan siis myös, kun unohdetaan erityisen uskonnollistaustaiset perheet). Mutta kyllä mä monesti varmuudeksi lisään myös puolivitsillä, että joo ei liity uskontoasiat...

    Piti muuten sanomani tuosta sektioasiasta myös. Omani ovat tähän saakka syntyneet alateitse niin minulla ei sektiosta ole kokemusta, mutta serkkuani olen asiassa suht läheltä seurannut. Heillä on kolme lasta suht pienillä ikäeroilla (eka ja toka reilu 2 v ikäerolla, 2. ja 3. 1,5 v. ikäerolla). Eka syntynyt aika traumatisoivan synnytyksen päätteeksi alateitse ja kaksi seuraavaa sektiolla. Hänelle oli lääkäri kirjoittanut papereihin kolmosen jälkeen, että kohtu "ohut ja kalvomainen, arpinen" ja ettei lisää lapsia enää suositella. Serkulleni se oli vähän kova paikka juuri siksi, että hän koki, ettei hän voinut itse vaikuttaa asiaan, heillä kun eli haave neljästä lapsesta. Tottahan se kaiketi on, että vasta siinä sektiotilanteessa näkee sen todellisen tilanteen ja jokainen ihminen on tässäkin suhteessa yksilöllinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut noista tapauksista kyllä, missä jo toisen sektion jälkeen on sanottu, että kohtu on ohut eikä suositella enempää. Mitään yleistä rajaahan noihin ei ole, vaan yksilötasolla just katsotaan. Kolme taitaa olla Suomessa vielä suht yleinen määrä. Lukemani mukaan neljännessä sektiossa riskit kasvaa jo suhteessa paljon enemmän kuin siinä kolmannessa... Että saa nyt tosiaan nähdä, uskaltaako sitä neljättä edes ajatella. Meinasin sille leikkaavalle lääkärille sanoa, että katsoisi sen asian suht tarkkaan ja jos yhtään tuntuu epäilevän, niin en usko että neljänteen lähtisin. Vaikka kyllä se todennäköisesti harmittaa, että ei voi itse täysin päättää.

      Ja jep, olen lukenut tuosta samasta että usein lapsuuden perhe korreloi sitä määrää, montako lasta aikuisena haluaa/tekee. Samankaltainen suhde on löytynyt siinä, että usein tyttärestä tulee äiti samoihin aikoihin, kun hänen äitinsä on ensimmäistä kertaa raskautunut.

      Poista