Toinen imetyskierros: Sen pituinen se?

18.8.16

Tähän päivään mennessä olen imettänyt Sofiaa vajaat vuosi ja kolme kuukautta. Se on täsmälleen sama aika kuin mitä Antonia aikoinaan imetin ja huomaan olevani nyt ihan samassa tilanteessa kuin tuolloinkin: miettimässä, jokohan sitä laittaisi maitobaarin kiinni.

Imetyskerrat ovat meillä vähentyneet tosi luontevasti. Kun Sofia täytti yksi, perinteiset 3-4 kertaa tipahti hiljalleen kahteen. Imetin aina aamuisin ja iltaisin. Sitten kun Sofia siirtyikin nukkumaan lastenhuoneeseen ja mies laittoi useimmiten lapset nukkumaan, niin iltahötäkässä se iltaimetys jäi. Sofia ei sitä tuntunut kaipailevan, joten se siitä.

Aamuisin se tissi onkin ollut Sofialle tärkein. Usein kun pinnasängystä kuului kutsu "ättii!", hain hänet viereeni tissille. Jos syystä tai toisesta meinasin ensimmäisenä suunnata Sofia sylissäni vessaan tai sohvalle, protestoi Sofia selvästi sitä, että eihän nyt varmasti jää tissi saamatta.

Antonin hoidon aloituksen myötä minulla on kuitenkin ollut aamuja, kun täytyy huolehtia ensin Antonista. Ja kun Anton haluaa aamulla kaurajuomaa, niin tietenkin Sofia vaatii myös. Tissi on siis suht sujuvasti alkanut poistumaan aamukuvioistakin.

Nyt olen siis tilanteessa, kun uskon voivani lopettaa imettämisen helposti. Juuri sillä tavalla kuin Antoniltakin aikoinaan lopetin: lapsi ei oikein edes huomaa niin käyvän. Päivisin Sofia saattaa toki sylissäni ollessa kurkkia paidan alle ja sanoa "titti", mutta se on vähän samaa huomioimista kuin osoittaisi sormella nenää.

En oikeastaan itse enää haluaisi imettää, joten yllätyksenä ei varmaan tule, että kovin usein en tissiäni enää vapaaehtoisesti tarjoa. Välillä niin käy, mutta lähinnä vain siitä syystä, että en ole vielä ollut täysin varma lopettamispäätöksestä. Mieheni nimittäin haluaisi, että imettäisin vielä ja hän perustelee mielipidettään niillä tutkimuksilla, jotka osoittavat taaperoimetyksen olevan lapselle hyväksi. Ja niin, tiedänhän minä ne. Mutta kun mutta.

Nyt tuntuu hyvältä hetkeltä lopettaa. Nyt tuntuu helpolta hetkeltä lopettaa. Nyt minä haluaisin lopettaa.

Minulla oli näitä mietelmiä jo ennen kuin tiesin odottavani kolmatta, mutta kieltämättä raskaus lisää haluani lopettaa. Haluaisin antaa kehoni enemmän käyttöön tuolle pienelle, Taimin alulle. Olemme myös erkaantuneet Sofian kanssa siinä mielessä, että enää se rinta ei tunnu tarpeelliselta - rinnat alkavat olemaan jälleen enemmän minun. Jos Taimi syntyy odotetusti, niin sitten ehtisin pitämään taas sen päälle puoli vuotta taukoa imettämisestä. Haluaisin tehdä niin, mutta edelleen näin yli vuoden imetyksen jälkeen joudun pähkäilemään sitä, onko lopettaminen itsekäs teko.

You Might Also Like

9 kommenttia

  1. Ei todellakaan olisi itsekästä lopettaa, kun takana on taas noin hieno ja pitkä imetystaival. Varmasti tuntuu kivalta pitää pieni imetystauko. Mutta ymmärrän miestäsi, itse tähtään taas siihen että imetän vähintään 2v. Teit minkä päätöksen tahansa, niin älä tunne siitä huonoa omatuntoa. :)

    Tommonen vierottuminen olis just se paras vaihtoehto. Neelan imetys loppui juurikin noin, 2v2kk iässä. Erin on enemmän tissin perään.. Päivässä kertyy imetyksiä vähintään 10, plus muutaman kerran yöllä. Huh voisi kyllä vähän vähentää pikkuhiljaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ehkä tuntisikaan ellei sitten mies olisi niin vahvasti sitä mieltä, että minun kuuluisi jatkaa.

      Herrajestas, onpa sulla vielä työtä! :D Mä en ehkä ole ikinä imettänyt noin monesti vuorokauden sisällä. Ei ihmekään, jos sulla sitä maitoa siis tulee vielä hurjasti kun tilaus pysyy noin tiheänä. Tuleeko Neela itse pyytämään vai tarjoat?

      Poista
    2. En ikinä tarjoa ite, paitsi ennen unia. Erin pyytää ite kokoajan ja suuttuu jos kiellän. :D Nytkin ollaan oltu hereillä kaksi tuntia ja olen imettänyt kolme kertaa.. No eiköhän tää tästä pikkuhiljaa vähene.

      Poista
    3. Okei, no eipä siinä jos itse vaan jaksat :)

      Poista
  2. Mä varmaan jatkaisin niin pitkään, kunnes maito ehtyy luonnollisesti raskauden edetessä. Näin siis jos olisin itse nyt paksuna, enkä haluaisi vielä lopettaa. Mulla viimeksi maito loppui rv18-19 ja maitoa alkoi taas tulla rv33. Mutta siitä eteenpäin esikoisen imetys ei ollut enää mielekästä. Vaikka jatkoinkin sitä melkein vuoden eteenpäin siitä.

    Monestihan lapset vieroittuu raskauden aikana itsekseen, ellei satu olemaan samanlainen tissitakiainen, kuin mun esikoinen oli. 🙈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, toki päätös on silloin varmasti helppo, jos haluaa vielä imettää. Mä taas en oikein enää haluaisi. Se voi johtua kaikista raskausoireista, kun haluaa oman kehollisen rauhan.

      Ja tuotakin mä mietin siis, että kun Sofia ei juuri lainkaan enää itse tissiä pyydä niin se vieroittuminen tapahtuu ilman mitään taistelua. Varmaan imettäisin, mikäli hän itkisi tai selkeästi ilmaisisi että haluaa rinnalle.

      Poista
    2. Ah aivan. Mä tahdoin esikoisen kanssa kokea pitkän ihmetyksen ja tandemimetyksenkin! Mutta jälkeenpäin mietittynä, olis varmaan ollut fiksua vieroittaa siinä vaiheessa, kun maitoa ei raskauden aikana enää tullut. Nimittäin en sitten enää oppinut pitämään hänen imetyksestä ollenkaan sen rv 33 jälkeen, se oli lähinnä pakkopullaa, koska rinta oli hänelle vielä niin tärkeä. Tämän vuoden helmikuussa vieroitin hänet lopullisesti omasta aloitteestani, varmaan kävisi muuten vieläkin, on sen luonteinen.

      Muuten kyllä kannatan aina herkkyyskauden hyödyntämistä, jos S tuntuu nyt valmiilta lopetukseen, niin hyödynnä ihmeessä sitä! Varsinkin jos kaipaat kroppaasi nyt hetkeksi itsellesi! :)

      Poista
    3. Niin tuo on tietysti suhteellista, minä koin 1v3kk olevan jo pitkähkö aika mutta onhan se melko kaukana esim. kahdesta vuodesta. Olen sinänsä kyllä taaperoimetyksen puolesta, mutta samaan tapaan itsekin uskon, että noina herkkyyskausina voisi olla hyvä lopettaa mikäli se kausi osuu sellaiseen aikaan, että lapsi on jo pääsääntöisesti muullakin nesteellä.

      Nyt olen ollut pari päivää imettämättä ja se on tapahtunut ihan itsestään. Kaippa se sitten oli tässä :)

      Poista
    4. Totta 1v3kk on jo pitkä taival! :)

      Poista