Muksumuoti: Papun rusettipipo

19.8.16



Käydessämme Helsingissä kesäkuun loppupuolella ostin sieltä tosiaan Sofialle Papun rusettipipon. Kyseinen hattumalli lienee jo jonkinlainen klassikko. Yhdet ovat siihen aivan hullaantuneita ja toiset eivät niinkään. Ensimmäisen kerran, kun mieheni näki tuon pipon ja se oli vielä Sofian päässä, totesi hän spontaanisti: "Aivan kammottava!"

Ymmärrän kyllä kritiikin: iso rusetti päässä saattaa tuntua epäkäytännölliseltä ja liian tyttömäiseltä. Pidin kyllä huolta, että pipo ei ole mitenkään painava eikä rusetti tule Sofian silmille, epäkäytännöllinen se ei siis sinänsä ole vaikka saattaa sellaiselta näyttää. Todella tyttömäinen se kyllä on, mutta ei minusta tyttömäisyydessä pitäisi olla mitään pahaa. Se ei ole siis minulle riittävä kriteeri jonkun asian hylkäämiseen.

Päädyin tähän persikkaiseen sävyyn lähinnä siitä syystä, että halusin pipossa olevan väriä. Jos olisin tuolloin tiennyt, että Sofian välikausihaalarikin tulee olemaan pinkkisävyinen (se nyt sattui olemaan ainoa sopivassa koossa ja hyvällä hintaa), niin olisin ennemmin päätynyt tummempaan pipoon.  Ei tuo kuitenkaan niin justiinsa ole ja jos Sofialle tarvitsee laittaa kaulahuivin, niin se on sitten kokomusta. Sofian 48cm päässä on koko 44, mikä on tarkoitettu 1-2 -vuotiaille. 

Vaikka mies ei piposta niin välitäkään, niin minä kyllä tykkään. En tosin osaa sanoa, onko tämä ollut ihastusta ensisilmäyksellä vai ovatko nuo rusettipipot alkaneet miellyttämään silmääni ajan saatossa. 

Papun rusettipipot: ihania vai ei?

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Mä aion ostaa pipon itsellenikin! 😍 Meillä on pipo lapsella kerännyt lähinnä vain ihastusta isovanhemmissa ym. Kaverini poika myös totesi spontaanisti ihana, kun näki Hiljan pipon. 🙈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. Multa mies kysyikin tuolloin, että ostaisinko itselleni samanlaista pipoa ja kun sanoin, että voisin vaikka ostaakin, niin hän hiljeni. Tämä pipo onkin ollut aikalailla ainoa vaate, jossa ollaan oltu miehen kanssa eri mieltä.

      Aww. Kyllä minäkin huomaan Sofian saavan hymyjä suuntaansa, kun tällä pipolla ulkona mennään :) En tiedä, tuleeko tuo hymy aina hyvällä vai huvittuneisuudella mutta hymy kuin hymy.

      Poista