Metsän hetkiä

4.8.16










Parisen päivää sitten otin Antonin pyöräni kyytiin ja hurautettiin siskoni luokse. Hänen luokseen meneminen tuntuu aina todella jännältä, koska hän asuu nykyisin samassa rakennuksessa, missä me asuimme ennen tätä nykyistä asuntoa. Valtava kasa muistoja ja fiiliksiä tulee siis esiin. Jännää on myös se, miten siitä Antonin vauva-ajasta, mikä tuolla asuttiin, tuntuu olevan jo pieni ikuisuus. Vaikka todellisuudessa se ikuisuus tarkoittaa tässä päälle kahta vuotta.

Suunnattiin siskoltani kolmistaan metsään. Valokuvailtiin ja siinä ohessa leikittiin Antonin kanssa. Vähän väliä jäätiin "jumiin", josta Anton pelasti meitä sormipyssylaserilla ja tavattiin kuvitteellisia robottidinosauruksia.

Tässä näkyy osa kuvista tuolta retkeltä. Jostain syystä minulle tulee aavistuksen syksyinen olo näistä otoksista...

You Might Also Like

0 kommenttia