Kolmatta kertaa raskaana: Ei uutisarvoa?

13.8.16


Kuvassa olen ensimmäistä kertaa raskaana. Tuosta on päälle kolme vuotta, kun kuva otettiin ja nyt mahassani on jo kolmannen lapsen alku. Minulta kyseltiinkin jo tarkempia fiiliksiä siitä, miltä nyt tuntuu, kun on taas raskaana. Kuinka lähipiiri on ottanut uutiset vastaan? Kuinka tähän raskauteen päädyttiin?

Oikeastaan siitä asti, kun Sofia saatiin, on mielipiteet lasten toivotusta lukumäärästä ailahdellut. Alkuun sitä mietti, että ehkä se kaksi olisikin riittävää. Kaksi lasta on nimittäin käytännöllisesti paljon järkevämpää kuin se kolme. Varmaan tuon takia usein kolmen tai useamman lapsen vanhempia pidetäänkin vähän hulluina, kun taas yhden lapsen vanhemmilta udellaan tiuhaan, eikö se toinen menisi siinä missä ensimmäinenkin...

Kun Sofia täytti yksi, oli aikalailla selvää, että haluaisimme kolmannen. Alkuun mietimme, että ehkä Sofian täyttäessä kaksi voisimme katsoa, olisiko sitten hyvä aika laittaa yritys käyntiin. Kesäkuun alussa halusin kuitenkin jättää jo minipillerit pois nähdäkseni, kuinka kehoni käyttäytyy ilman hormonaalista ehkäisyä. Tein muuten mielenkiintoisia huomioita tuolta ajalta, mutta siitä ehkä joskus toiste.

Elämä ilman minipillereitä aiheutti myös sen, että vauvajutut alkoivat pyöriä enemmän päässä. Vakituisen ehkäisyn puutteesta johtuen sitä oli tavallaan jatkuvan valinnan edessä. Varmasti sekin vaikutti, että koska olimme tehneet päätöksen siitä kolmannen yrittämisestä, niin alkoi kysymään: "Miksi odottaa?"

Lapsien ikäeroihin nähden olisi varmaan ollut varmemman päälle pelaamista, mikäli olisimme odottaneet vielä sen vuoden. Yhtälö 5v+3v+0v olisi todennäköisesti helpompi kuin 4v+2v+0v. Ehkä, olettaisin. Huomaan kuitenkin kamppailevani jatkuvasti sen kahtijaon välillä: lapset vai työelämä. Työllisyysnäkymät eivät ole tällä hetkellä kovin hyvät, varsinkaan Jyväskylässä. Vapaita työpaikkoja olen katsellut, joitain hakenutkin, nyt vajaa puoli vuotta. Mietiskelin, mitenkähän pitkälle tämä kotona oleminen venyy, jos haluan sen kolmannen ja kuitenkin odottelen vielä sen yrittämistä... 

Nykyinen tilanne oli siis varmaan yksi niistä vahvimmista syistä, miksi juuri nyt: olen tällä hetkellä kotona lapsien kanssa ja muita mahdollisuuksia ei ole auennut. Vaikka haluankin tehdä elämässäni paljon muutakin kuin niitä lapsia, niin se lapsien aika on lyhyt - niin aika niiden tekemiseen kuin itse lapsien kanssa olemiseen. Toisin sanoen: eletään nyt sitten täysillä tätä lapsiaikaa ja keskitytään muihin asioihin sitten myöhemmin suuremmalla intensiteetillä. 

Se oli heinäkuun alkupuolta, kun olimme päättäneet, että se kolmas saa tulla kun tai jos on tullakseen. Ensimmäisen potentiaalisen yritysovulaation aikaan olin Kuopiossa eikä mies mukana, joten tiedossa oli, että välittömästi ei raskauduta. Seuraavassa kierrossa ovulaation oireita ei erityisemmin ollut ja vähän yllätyksenä se sitten tulikin, että nyt sitä kuitenkin ollaan jo raskaana. Vaikka aikaisemmissa raskauksissa on napannut jo toisesta kierroksesta, niin silti tämä nopeustahti jotenkin yllätti.

Lapsien hankinta ei juuri koskaan ole järkivalinta. Mitä useamman saa ja haluaa, niin sitä vaikeampaa uuden lapsen tietoinen yrittäminen on perustella itselleen. Tuossa mielessä ns. vahinkovauvat saattavat ollakin "onnekkaita kohtaloita". Tiesin kuitenkin sen, että jos itse päätän jättää lapsilukuni kahteen, niin minua myöhemmässä iässä harmittaisi. Meidän perheessä on tilaa enemmälle.

Nämä lapsijutut on tietenkin jokaisen omia päätöksiä, mutta sehän tiedetään, että usein ihmisillä on mielipiteitä muiden elämästä. Tai siitä, kuinka he eläisivät heidän elämäänsä. Olemme asiakseen kertoneet raskautumisestani perheillemme ja minä lähimmille ystäville. Osa tutuista ja puolitutuista ovat asiasta täältä lukeneet. 

Reaktiot eivät rehellisesti sanoen ole olleet mitään haltioituneita. Tavallaan se vähän surettaakin, että ihmiset ovat jo joko vähän tympääntyneitä kolmanteen tai sitten heti miettimässä, kuinka minä oikein jaksan. Miehen kanssa vitsailtiinkin, että joku vastaisi uutiseen: "Kerro mulle jotain uutta." 

Osasin kuitenkin ennustaa tätä, mutta yritän muistuttaa itseäni, että kyseessä on kuitenkin minun elämäni ja minun valintani. En voi perustaa tällaisia päätöksiä siihen, mitä muut ajattelevat. Asiaan vaikuttaa varmasti myös se, että ihmiset usein tuntuvat ajattelevan elämäni olevan paljon rankempaa kuin mitä se on. "Kaksi pientä, sinä olet varmaan ihan väsynyt". No en ole, kiitos vain. Elämä on enemmänkin varmaan juuri nyt sopivan helppoa, että osaan kuvitella yhdistelmään sen kolmannen lapsen. Voin vain toivoa, että kolmas olisi yhtä helppo kuin kaksi edellistä. Jos ei ole, niin eiköhän siitä kuitenkin selvitä. 

Mutta niin, koska tämä on kolmas raskauteni, niin pakko myöntää: eihän tämä enää ihan niin erikoiselta tunnu. Minulla ei edes varsinaisesti ole mitään suurta hinkua olla nimenomaan raskaana, mutta haluan kyllä sen kolmannen. Toivottavasti se tekisi itse odottamisesta helpompaa, se kun ei ole niin kärsimätön. 

On ehkä myös niin, että käsittelen tätä asiaa edelleen. Raskaus ei ole mitenkään konkretisoitunut, paitsi sillä tihentyvällä pissahädällä ja hiipivällä uupumuksella. Minulla ei ole juuri mitään erikoisempaa järjesteltävää: valtaosa tarvittavista vauvajutuista löytyy ja ne mitä ei, lähinnä pieniä vauvavaatteita, ne ei vaadi suurempia pohdiskeluja. Aikomuksena on myös edelleen asua tässä nykyisessä asunnossa vielä parisen vuotta, ellei sitten jokin syy kuljeta meitä toiselle paikkakunnalle. 

Mietin tässä, kuulostaakohan tekstini jotenkin surulliselta tai ankealta siihen nähden, että yleisestihän vauvauutiset on ihania. Sellaisia, mistä kuuluisi olla onnen kukkuloilla. Voin kuitenkin kertoa, että kun ajattelen sitä, että minulle tulisi kolmas lapsi - tuollainen samanlainen rakkauspaketti kuin nuo kaksi jo olevaa - niin kyllä se kyyneleitä nostattaa silmiin. Ja kiintymisen tunteet tuota Kolmosta kohtaan vielä ihan takuulla vahvistuvat. Enkä epäile hetkeäkään, etteikö se kolmas hurmaisi olemassaolollaan muita ihmisiä ihan samaan tapaan kuin kaksi edellistäkin - siitäkin huolimatta, vaikka kolmatta raskautta ei ehkä otettu niin innokkaasti vastaan.

You Might Also Like

12 kommenttia

  1. Paljon onnea raskaudesta! Elämässä täytyy tehdä niin kuin itsestä tuntuu parhaalta ja yrittää olla ajattelematta muiden mielipiteitä. Kyseessä on kuitenkin teidän perhe, teidän onni ja teidän elämä. Anoppini sanoo, että aina pitää muistaa tehneensä oikean päätöksen siinä hetkessä eikä myöhemmin ole järkeä ajatella mitä jos?. Itse kamppailen saman asian kanssa, järki sanoo ettei enää kolmatta kahden vaikean raskauden ja yhden valvotun vauvavuoden jälkeen. Mutta, sydän sanoo että sinne mahtuisi vielä yksi.. Vauvakuume on vahva tunne eikä sitä mielestäni voi sanoiksi pukea. Uskon, että teitte oikean ratkaisun. Yritä jättää ulkopuolisten mielipiteet ajatustesi ulkopuolelle ja nauttia kasvavasta perheestänne! t. mahavalas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinhän sitä sanotaan, mutta on se kuitenkin todella vaikea olla vaikuttumatta muiden mielipiteistä. Sitten voi olla myös niin, että on aistivinaan muiden mielipiteitä, vaikka niistä ei suoraa selkeyttä olisikaan...

      Hmm. En oikein tiedä, miltä tuollainen tilanne tuntuu. Itselläni kun on ollut melko helpot raskaudet ja vauvavuodet. Jospa se teidän ratkaisu löytyy ajan mittaan, uskoisin ainakin.

      Yritän, vaikkakin näin raskauden alussa ei oikein meinaa käsittää, että on todella raskaana.

      Poista
  2. Onnea odotukseen! Uusi lapsi on ihana asia! Tuttuja ajatuksia ja kokemuksia..
    Mulla tuhisee tissillä meidän pikku kolmonen, 7viikkoinen.
    Tosiaan tämä kolmas ei ollut "järkevä"valinta talouden, töiden tms.suhteen ja kun meillä oli jo tyttö ja poika.. niin että hänet halusimme ihan vaan huvin vuoksi ;)
    Ja onneksi saimme hänet! En ole ennen ollut näin rento ja nauttinut vauvasta kuin nyt! Ja me kaikki nautimme.
    Nyt on meidän perhe kasassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jep, tuo on se aika perinteinen näkökanta: kolmatta on entistä vaikeampi ymmärtää, mikäli perheestä löytyy jo molempaa sukupuolta. Heh, "hupivauva" - siinäpä työnimi kolmoselle! :D

      Mukavaa, että teillä on mennyt asiat noin mukavasti. Passaa siitä nauttiakin!

      Poista
  3. Hurjan paljon onnea Kolmosesta ja peukut pystyssä, että kaikki sujuu hyvin!:) Olet kyllä ihan oikeassa siinä, että muilla ihmisillä tuntuu aina olevan mielipide toisten elämästä; oikeasta lapsiluvusta, lasten määrästä ja ikäeroista.:) Mikähän siinä on, että se niin paljon muita vaivaa ja kiinnostaa? Usein mietinkin, onko kritiikin ja taivastelun taustalla kommentoijan tyytymättömyys omiin elämänvalintoihinsa... Meillä on yksi aivan ihan vähän Antonia pienempi tyttö, joka taitaa jäädä ainoaksemme. Kohtaamme kovaa kritiikkiä tästä ja uteluita toisesta lapsesta. Emme edes oikein osaa selittää miksi vain yksi. Perheestämme ei vaan tällä hetkellä tunnu enää puuttuvan ketään, olemme kaikki vihdoin kotona.<3 Kaksilapsiset perheet tuntuvat olevan se standardi. Ja varsinkin, jos ovat tyttö ja poika. Vain hullu jättää lapsilukuna yhteen. Ja vain hullu lähtee tekemään kolmatta tai neljättä (varsinkin jos jo molempia sukupuolia on). Lisäksi ihmisillä on mielipiteitä siitä, milloin vanhemmaksi on liian nuori tai vanha. Ja siitä, mikä on oikea ja väärä elämäntilanne. Meille oikea luku taitaa olla yksi. Olimme lapsen saadessamme yli kolmekymppisiä korkeakoulutettuja, uraa rakentaineita ja pysyvissä työpaikoissa, eli siis monella tapaa hyvin eri tilanteessa kuin te. Silti seuraan blogiasi mielenkiinnolla ja samaistun äitinä moneen asiaan. Uskon että valintasi ovat oikeita sinulle. Meitä perheitä on moneen lähtöön ja hyvä niin. Keskustelu asiasta ja avoin vilpitön pohdinta toki on varsin mielenkiintoista, mutta tuomitseminen ikävää ja täysin turhaa. Ja tosiaan, varmaan kolmas raskaus tuntuu jo "tutulta" ja vähemmän uutiselta. Mutta varmasti kolmas lapsi on ihan yhtä uniikki ja ihmeellinen kuin muutkin. Ovat he kaikki vaan kuitenkin ihmeellisiä aarteita ja omia persooniaan.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka ihmiset ymmärtävätkin, että ihmisiä on moneksi niin silti usein ymmärrystä haetaan helposti itsensä kautta. Luulisin, että jotkut on enemmän kiinni "itsessään" kuin toiset eli ne omat mietteet ja näkemykset koetaan vahvemmin.

      Minä olen miettinyt tuota aika paljonkin, miltä se tuntuu, että perhe on "valmis". Minä kun en ole vielä saavuttanut tuota fiilistä ja olen miettinyt, tulisikohan se tämän kolmannen myötä... Mietin myös sitä, tuleekohan se koskaan, koska oma äitini olisi halunnut jopa viidennen mutta ikä tuli vastaan. Sinänsä olen siis saanut vaikutelman, että äidillä jäi perheen rakentaminen vielä jotenkin kesken.

      Ja kyllä, tietenkin näistä aiheista saa ja on hyväkin keskustella mutta tuskin aiheesta löytyy mitään yleistä "näin on paras"-vastausta.

      Aiheeseen liittyen: olen myös yrittänyt pitää mielessä, että jotkut eivät yksinkertaisesti vain ole "vauvaihmisiä". Heidän onnittelemattomuus voi siis johtua ihan vain siitä, että ei heitä ei sinänsä kauheasti kiinnosta eivätkä he tarkoita sitä pahalla.

      Poista
  4. Paljon onnea uudesta raskaudesta!! :) Olen käynyt kyllä edelleen blogissasi säännöllisesti, mutta monesti niin, ettei heti ehdi kommentoida ja sitten se unohtuu. Mukava silti lukea teidän perheen kuulumisia täältä. Meilläkin tämä syksy toi sikäli muutoksia arkeen, että esikoinen aloitti kerhon 2krt viikossa. On siellä vain aamupäivät, mutta kuitenkin :). Minä jatkan edelleen kotosalla tytön 10kk kanssa.
    Pitääpä yrittää nyt vähän tsempata tämän kommentoinnin kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukava tietää, että linjoilla edelleen olet! :) Ymmärrän kyllä tuon, että helposti kommentit jäävät.

      Kerho onkin varmasti kiva, olisin sitä itsekin harkinnut mutta tyytyväinen olen tähän mennessä ollut päiväkotiinkin.

      Poista
  5. Voi miten iloisia uutisia täällä, paljon onnea kolmannesta raskaudesta! :) En ole käynyt blogiasi lukemassa piiitkään aikaan, varmaan joskus ehkä heinäkuun alussa. Mä kommentoin tosi harvoin, mutta usein nyökyttelen kirjoituksillesi, ajattelen monesta asiasta samoin. Et varmaan muista kaikkien kommentoijien seasta, mutta mä olen se anonyymi, joka kommentoi noihin lapsilukujuttuihin, kun tää on niin meidän perheessä tapetilla. Meillä siis on ennestään kolme lasta, joista nuorin teidän Sofian ikäinen tyttö, keskimmäinen suunnilleen Antonin ikäinen poika ja vanhin pikkuisen vanhempi poika.

    Senkään takia en ole blogiasi lueskellut, kun meillä jysähti jymy-yllätys heinäkuun alussa ja tein positiivisen raskaustestin. Mulla vahvana raskausoireena on, että en vaan pysty olemaan koneella pitkiä aikoja, kun jotenkin alkaa särkeä päätä ja sitten tulee pahoinvointia, etenkin iltaisin. Tää siis on ihan puhtaasti alkuraskauden juttu, viime raskaudessa oli ihan sama outo oire, joka hävisi täysin ekan kolmanneksen jälkeen. Ja nyt on sama homma, tällä hetkellä siis viikkoja 12+. Meillä nelosen laskettu aika olisi siis maaliskuussa 2017, eli ei paljoa aikaisemmin kuin teillä. :) Ja voi että tätä uutista on sulateltu, koska ei todellakaan miehen kanssa suunniteltu tätä nelosta nyt, vaikka siis tämä neljä onkin meillä ollut aika lailla se "ideaali" lapsilukumäärä. Ehkä muistat, kun joskus kommentoin, että valmistun vuodenvaihteessa uudesta tutkinnosta ym. Olin siis ajatellut, että etsisin töitä jne., mutta enhän mä nyt mitään saa maha pystyssä. Jotenkin tämä on ollut itselle iso pala hyväksyä, vaikka en tosissani edes miettinyt raskauden keskeytystä (meillä oli siis käytössä kondomiehkäisy ja parin ekan kanssa raskaus ei ole alkanut ihan sormia napsauttamalla, eli tää oli todellinen yllätys).

    Jään siis todella mielenkiinnolla jälleen seurailemaan blogiasi ja toivottavasti myös vähän tiuhemmin nyt, kunhan pahoinvointi vielä tästä hellittää. En nyt kirjoita pidempään kun olen kahvitauolla harjoittelussa, mutta voit uskoa, että noi samat fiilikset koettiin jo kolmannen kohdalla ja hänestä kertoessa... me ei olla itse asiassa vielä edes kerrottu kenellekään, kun nt-ultra oli tällä viikolla ja ollaan aina kerrottu sen jälkeen, jos kaikki ok siellä. Mulla ei oikein edes näy vatsan kasvusta ennen sitä, joten siksikään ei heti "paljastu". Jää nähtäväksi, millaisia kommentteja tällä kertaa mahdamme saada...

    Mutta ihana uutinen, muistaakseni kommentoin jo joskus kun mietit noita asioita, että elämä kyllä aina kantaa, jos haluaa seurata sydäntään ja toimia sen mukaan. Ehkä omakin järkiperäisyyteni sai nyt tästä omasta jysäyksestä jotain opiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On minullakin tietokone-aika selvästi vähentynyt raskauden myötä. Juurikin silmät väsyy ja noh, ei vaan oikein jaksa.

      Teilläpäs on sattunut, mutta kuvittelisin että myöhemmin voi hyvinkin tulla sellainen olo "näin tämän kuului mennäkin" :)

      Ja periaatteessahan raskaus ei saisi olla este palkkaamiselle, mutta kyllähän se vaikuttaa, jos työhaastatteluun joutuu menemään näkyvän raskausvatsan kanssa... Mulla on vielä sitä ongelmaa, että raskaus näkyy mulla tosi nopeasti - nyt on jo melkoinen vatsa, vaikka turvotusta se onkin.

      Onnea myös teille ja toivottavasti lähipiiri ottaa uutiset lämmöllä vastaan!

      Poista
    2. Kiitos. :) Juu, kyllähän tämä uutinen oli todellinen yllätys. Mutta olen alkanut ajatella, että ehkä tällä jokin tarkoitus sitten on, alun perin kun mietiskelin, että sen neljännen aika voisi olla joskus parin vuoden päästä ehkä. Jäänee nähtäväksi. Ja kyllähän mulla on aina ollut vahvana myös tuo, että tykkäisin kuitenkin olla kotona ja hoitaa lapsia mahdollisimman pitkään kotona, kliseisesti nauttia heistä kun ovat pieniä (vaikkei se sitä poista, etteikö lapsistaan iloitsisi myös vähän isompina, hassusti ilmaistu tuo sanonta sikäli).

      Totta tuo, että periaatteessa raskaus ei saisi estää palkkaamista, mutta käytännössähän se tuskin kovin usein toteutuu. Mulla vielä sellainen juttu, että en voi työskennellä laillisesti tulevassa ammatissani ilman valmistumista, enkä siis oikein hakeakaan niitä paikkoja. Eli siis en voisi hakea niitä ennen vuodenvaihdetta, ja sitten jäisinkin jo äitiyslomalle helmikuussa. Eli käytännössä toivoton yhtälö, ikävä kyllä.

      Toivottavasti sinun olosi ei kovin huonoksi muutu raskauden edetessä. Tuo väsymys on kyllä yksi pahimmista, mulla ei ole helpottanut ihan vieläkään.

      Poista
    3. No itseasiassa nyt on olot kuluneen viikon aikana parantuneet. Kuvotusta on vielä paikoin, mutta päiväunia en tarvitse, jos otan extrapitkät yöunet (21-07).

      Mikään ruoka ei tosin maistu hyvältä sillä tavalla, että sen syömisestä ihan nauttisi. Tuo on ollut ärsyttävää, koska yleisesti pidän syömisestä :D

      Toivotaan, että pääset sitten kuitenkin helposti mukaan työelämään kun sen aika koittaa!

      Poista