Pakkaaminen minikaupunkilomalle

26.6.16

Useimmat ovat olleet juhannuksena loman vietossa, mutta minä silloin vasta pakkailin. Huomenna varhain aamulla nousemme Helsinkiin suuntaavaan junaan. Palaamme keskiviikkona alkuillasta eli noin kolme vuorokautta reissussa menee. 

Koska meitä on neljä ihmistä, joista kaksi on vielä pieniä lapsia, on pakkaamista joutunut miettimään jonkin verran. Kuinka pakata mahdollisimman vähän niin, että olisi kuitenkin varautunut hyvin erilaisiin sääolosuhteisiin? Oli myös otettava huomioon, että meillä on rattaat ja ne lapset eli tarvitsemme omat kädet mahdollisimman hyvin käyttöön. Niinpä matkalaukuiksi valikoitui kaksi reppua ja sinne olisi tarkoitus mahduttaa valtaosa tavaroista. Näiden lisäksi mukaan lähtee Sofian pieni Kånken lasten hoitolaukuksi. 

Kuvassa näkyy, mitä valikoin lapsille mukaan. Vaatemäärä näyttää paljolta, mutta yksi vaatekokonaisuus heitetään maanantaiaamusta päälle. Jokaista päivää kohti on omat vaatteet ja sitten varavaatteena yksi kokonaisuus. Varmuuden vuoksi otin myös molemmille shortsit, vaikka ei tuo mitään kovin isoja lämpölukuja lupailekaan matkapäivillemme. Sadetta kylläkin ennustetaan maanantaille ja sen takia on takit myös ehdottomia. Mukaan lähtee Reiman takit, koska ne pitää vettä ja tuulta sekä ovat suht pieneen tilaan pakattavat. 

Ns. sisävaatteista valikoin mukaan pitkää ja ohutta vaatetta. Sofiallekin otin pitkähihaista paitaa hihattoman bodyn kera, jotta hänen vaatetustaan olisi mahdollisimman helppo säädellä. Varasin Sofialle vielä hupparin ja Antonille neuletakin, minkä voi tarvittaessa heittää päälle niillä keleillä, kun takki olisi liikaa mutta ohut pitkähihainen liian vähän.

Oman tilansa vie myös vaipat, mutta yllättävän pieneen tilaan lasten tavarat kuitenkin sai pakattua. Aikuisille emme ottaneet samaa määrää vaatetta mukaan, mutta ne taitaa silti viedä enemmän tilaa kuin lasten.

Vaatteiden ja vaippojen lisäksi on tarve pakata kosmetiikkajuttuja, lähinnä siis miehen ihovoiteet ja hammaspesujutut. Otin minä itselleni ripsivärin, wou. Meikkejä enemmän pähkäilin sitä, otanko useamman objektiivin kameraan vai yhden moneen tapahtumaan sopivan, mutta joka ei kuitenkaan ole sinänsä ideaali kaikkeen. Päädyin sitten kahteen objektiiviin, toinen on kamerassa kiinni.

Mitään ei nyt enää reppuihin mahdu, että jos jotain tulee ostettua niin niiden on mentävä sitten käsissä/rattaiden alaosassa. Juna-asemalta kävin kyselemässä junan ovien mittoja ja tupliemme pitäisi ovista mahtua, mutta toinen juttu sitten miten ne käytävät menee... Mahtuuko rattaat kääntymään tarvittavissa kulmissa jne. Mutta tuskinpa ne meitä kyydistä jättää.

Blogi hiljenee nyt matkan ajaksi, mutta veikkaisin että jotain tulee Instagramiin laitettua matkan kuluessa. Sieltä siis nimimerkillä laineilla_ löydyn.

Mukavaa ensi viikkoa meille kaikille!

You Might Also Like

0 kommenttia