Helsinki: päivä 1.

30.6.16















Kotona jälleen ja Helsinkireissu takana. Ainakin tässä tapauksessa kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, mutta kerrotaan nyt jokunen sana kuitenkin. Kuvat ovat siis ensimmäiseltä Helsinki-päivältä. Junamatkat sujui kohtalaisen hyvin. Antonin kanssa ei erityisemmin ongelmaa ollut, mutta Sofia paikoin turhautui, kun olisi halunnut seikkailla junan lattialla. Onneksi hän nukkui sitten osan matkasta. 

Mukavasti meitä tervehti heti alkuun Helsingissä rankkasade ja lyhyessä ajassa ehdittiin miehen kanssa kastua aika paljon. Koko päivän talsinkin sitten märillä kengillä, mutta se hyvä puoli oli, että kylmä ei kuitenkaan ollut. Kävimme lounaalla Friends & Burgers nimisessä paikassa, mikä oli ihan hyvä hinta-laatu suhteeltaan. Kuivateltiin jonkin aikaa ostoskeskuksessa ja odoteltiin, että Anton nukahtaisi päiväunille.

Antonin nukkuessa suunnattiin Linnanmäelle ja hänen herättyä siirryttiin Sealifeen. Sofia vuorostaan nukahti. Sealifessa pystyi kulkemaan rattailla, mutta onhan siinä aina oma vaivansa kulkea ahtaassa näyttelytilassa rattaiden kanssa. Anton valikoi muistoksi muovikalan, millä leikittiinkin paljon Helsingissä ollessa. Viimeisenä päivänä hän kuitenkin onnistui sen jonnekin heittämään niin, että emme huomanneet ja Helsinkiin hai siis myös jäi. Tänään A on sitten vähän itkeskellyt sen hain perään, kurjaa.

Linnanmäen ilmaislaitteet olivat muuten Antonille hitti. Suosikki oli nuo autot ja niissä hän kävi muutamaan kertaan. Koska maanantai oli tosiaan sateinen päivä, niin kovin kauaa emme Lintsillä olleet. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi sittenkin pitänyt varata se aurinkoinen päivä Lintsille eikä Korkeasaarelle. 

Lintsillä söin perinteisen hattaran ja totesin, että ei se ole enää lainkaan niin hyvää kuin lapsena. Päivässä parasta: Antonin innostus huvipuistossa, päivässä huonointa: sade.

You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Meillä edessä ihan samanlainen reissu Helsinkiin Korkeasaareen ja lintsille ym. Ostitko Antonille oman paikan junaan vai sattuiko viereinen paikka vapaaksi? Vai sylissä? Tätä oon nyt miettinyt itse...

    Missä yövytte Helsingissä?

    Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antonille ei ollut omaa paikkaa enkä nytkään kokisi siihen tarvetta. Hän kuitenkin halusi välillä liikkua, niin kävelivät välillä miehen kanssa vaunusta toiseen. Ja kun otettiin se keskellä oleva käsinoja välistä pois niin mahduttiin paremmin. Juna oli muutenkin ainakin kotiin tullessa todella tyhjä.

      Me oltiin yötä mun ystävän luona Espoon puolella :)

      Kiitos!

      Poista
  2. Niin ja kirjoittelen vielä muista päivistä, esim. tuosta Korkeasaari-reissusta kunhan ehdin selkkaamaan kuvat loppuun :)

    VastaaPoista