Reaktioita ja mielipiteitä

30.5.16


Käytiin tänään Sofian yksivuotisneuvolassa. Olen yleisesti ollut tosi tyytyväinen meidän neuvolahoitajaan, sinne ei ole mitenkään rasittava mennä vaan päinvastoin. Tänään kuitenkin ehkä ensimmäistä kertaa nousi sellainen häiritsevä, vaikkakin kai ihan ymmärrettävä, seikka pintaan.

Tuli puhetta minun voinnista ja siinä ohessa kerroin pitäväni minipillereistä nyt tietoista taukoa, koska haluan katsoa, miten voin ilman hormoniehkäisyä. Hoitaja kysyi, mitä olisin mieltä kierukasta. Siihen vastasin, että en ainakaan nyt sitä koe hyväksi, koska haluaisin sen kolmannen lapsen jossain vaiheessa (toisin sanoen siis lähivuosina). Tässä kohtaa neuvolahoitaja vaikutti yllättyneeltä ja se oli nimenomaan negatiivista sellaista. Vaikutti myös, että hän yritti jälkikäteen vähän peitellä sitä negatiivista sävyä, mutta miehenikin oli sen ehtinyt huomaamaan. 

Jokaisellahan on toki oikeus mielipiteeseensä. Aika monella on vahvoja käsityksiä siitä, minkä ikäisenä on suotavaa tehdä lapsia ja millaisessa tilanteessa. Monella on eriäviä mielipiteitä siitä, montako lasta on paras lukumäärä ja millaisilla ikäeroilla. Sellaisessa ammatissa kuin missä neuvolahoitaja toimii, ne henkilökohtaiset mielipiteet eivät saisi kuitenkaan puskea läpi. Enkä sinänsä halua tätä yksittäistä henkilöä kritisoida, koska hän ei sanonut mitään suoraan, ja minun ja miehen tulkinta hänen reaktiostaan saattaa olla virheellinen. On myös niin, että neuvolahoitajan on ymmärrettävästi välillä vaikea olla täysin neutraali. Jäin kuitenkin kieltämättä miettimään, että jos hän suhtautui nihkeästi haaveeseemme kolmannesta lapsesta, niin mistä se johtui?

Oliko hän sitä mieltä, että lapsia ei olisi hyvä yleisesti tehdä enempää kuin korkeintaan se kaksi? Ajatteleeko hän, että meidän tilanne on nyt ideaali kun on kaksi lasta ja vielä tyttö sekä poika - onko outoa haluta se kolmas? Näkeekö hän meidät jotenkin sopimattomiksi kolmen lapsen vanhemmiksi, vaikka minulla ei ole juuri koskaan mitään kielteistä sanottavaa arjestamme? Kokiko hän, että kaksi lastani on vielä liian pieniä vaikka puhuin vain lähitulevaisuudesta enkä nyt ajankohtaisista aikomuksista?

Se minua kai tässä juuri eniten jäikin häiritsemään, että en saanut mitään selityksiä hänen mahdolliselle paheksunnalle. Jäin myös miettimään sitä, miten se onkin jännä, kuinka vahvasti jotkut suhtautuvat yksittäisten ihmisten elämään. Toki minullekin tulee tilanteita ja henkilöitä vastaan, joista koen, että toimisin heidän sijassaan toisin mutta en minä kauheasti vaivaa sillä itseäni. Puhumattakaan siitä, että ottaisin asiakseni moittia sitä toista.

Ja aiheeseen liittyen, olen omille vanhemmilleni puhunut pelkällä teorian tasolla siitä, että jos tekisin kolmannen samalla ikäerolla kuin Anton ja Sofia, niin minun pitäisi olla kohta jo raskaana. Tämä oli siis pelkkä ääneenlausuttu huomio eikä aikomus. Molemmat vanhempani ilmaisivat hyvin suorasukaisesti, että se olisi huono asia. Pääsyy on kai siinä, kun molemmat lapseni ovat vielä pieniä. Näissäkin tapauksissa olen miettinyt, missä määrin on hyvätapaista tuoda tuollaisia mielipiteitä ilmi. Koska voisihan olla niin, että minä ihan tosissani haluaisin sen kolmannen juuri nyt ja todennäköisesti kokisin mielipahaa, jos joku - varsinkin läheinen - ihminen ilmaisee vahvaan sävyyn sen olevan huono asia.  Lisäksi on erilaisia lähestymistapoja asiaan. Jos vaikkapa tämä ikäero-asia huolestuttaa, niin on kai parempi kysyä "mitenkä sinä jaksaisit kolmen pienen kanssa?" kuin todeta kaikkitietävästi "ei, älä tee". 

Eikä tässä ole nyt kyse siitä, onko hetki kolmannelle hyvä vai ei. Kyllähän minä näitä asioita mietin ja pähkäilen hyvinkin paljon, mutta se tuntuu aavistuksen oudolta, kun jotkut ajattelevat, että he tietävät paremmin, mikä on minulle hyvä kuin minä itse. 

Tällaisia ajatuksia nyt maanantaihin. Sofian mitat olivat muuten yksivuotisneuvolassa 8650g ja 74,3cm. Pituutta tulee edelleen painoon nähden vähän reilummin mutta aika tasaiseen tahtiin mennään edelleen.

Oletteko te törmänneet neuvolassa tai muissa yhteyksissä sellaisiin reaktioihin/mielipiteisiin, mitä olette jääneet ihmettelemään? Oikeus mielipiteisiin on selvä, mutta millä tavalla niitä olisi suotavaa tuoda esiin?

You Might Also Like

10 kommenttia

  1. Täällä taas lapsettomana huutelen, mutta teki mieli tulla kommentoimaan tähän muiden mielipiteet -asiaan. Itse haaveilen lapsista ja myös aika avoimesti mainitsen siitä kavereille, jos tulee sellaiset asiat puheeksi. On melkeinpä loukkaavaa, että lähes kaikki suhtautuvat tyyliin "oikeesti!? mä en halua ainakaan kymmeneen vuoteen!!". Pidetään ihan absurdina, että tämän ikäinen korkeakoulutettu nainen nykyaikana haaveilee lapsista. Päälle päin vaikutankin aika urakeskeiseltä ihmiseltä, että siitä yllätyksestäkö se sitten johtuu, että pitää tuolla tavalla kommentoida. Tiedän, ettei sillä mitään pahaa tarkoiteta ja joo, ei meille ole vielä tulossa lapsia koska se ei ole vain minusta kiinni. Mutta ottaa päähän tuollaiset kommentit. Ihan kuin se olisi itsestäänselvää, että sitten kun kymmenen vuoden päästä on "hyvä hetki", niin sitten niitä lapsia tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu ilmiö minullekin tuo, vaikkakaan läheisimmät ystävät eivät ole asiaa ihmetelleet. Ja kyllä sitä edelleen näin lapsellisena kokee tietynlaista ammatillista alemmuutta; tein parhaaksi katsomani valinnat mutta muiden silmissä olen ehkä "vain" äiti. Onkin pitänyt kirjoittaa näistä teemoista erikseen.

      Se on myös jännä, miten nuo mielipiteet lasten lukumäärästä vaihtelee. Kerroin kerran yhdelle, että haluaisin kolmesta neljään lasta ja hän alkoi nauramaan ja kysyi: "Niin että pyöräyttelisit vaan vauvoja?" Vielä jokunen aika sitten 3-4 lasta ei olisi ollut hirmuisen paljon.

      Mulla kieltämättä tuo ikäseikka vaikuttaa aika paljonkin siihen, miksi sitä kolmatta kaavailen lähitulevaisuuteen ja miksi nämä kaksi tuli suunniteltua tähän ikään. Niin kuin sanoit, lapsien tulo ei ole itsestäänselvyys - ei edes silloin, kun niitä entuudestaan on. Myös kaikki terveystutkimukset tukevat sitä, että lapsia olisi hyvä tehdä alta 35, minkä jälkeen esim. riskit kehityshäiriöihin ja lapsettomuuteen kasvaa merkittävästi.

      Poista
  2. Mä koin neuvolassa tuollaista ihmettelyä jo siinä vaiheessa, kun esikoisen jälkitarkastuksen jälkeen sanoin ei hormonaaliselle ehkäisylle. Tarkoitus ei ollut ruveta heti yrittämään vauvaa, vaan mennä enemmänkin sillä tyylillä, että tulee, jos on tullakseen. Mulle sanottiin neuvolassa ihan suoraan, että ei ole hyvä ajatus ja kaksi vaippaikäistä on hankalaa jne. Raskauduin, kun isompi oli 11kk ja silloin neuvolassa sitten vain onniteltiin. Onneksi, ei olis kiinnostanut siinä vaiheessa puolustella tms raskautta.

    Mutta muuten olen sitten saanut meille sopimattomia ja huonoksi kokemia neuvoja ja kehotuksia neuvolassa, koskien mm. yöimetyksiä, vauvan nukkumapaikkaa jne. Nyt Ivalossa on ollut mukava terkka, jonka kanssa asioin mielelläni, neuvolan lääkäri taas ei niin ole mieleeni.

    Mekin halutaan se kolmas ja varmaan neljäskin! Mulla on nyt minikierukka, joka on "voimassa" vielä 2,5v. Se tuntuu tosi pitkältä ajalta, mutta voi olla, että haluan opiskella vielä ennen kolmatta vauvaa. Mitään tarkkoja suunnitelmia ei kyllä ole siitä, milloin kierukka napataan pois. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en muista kuulleeni mitään silloin, kun Antonin ollessa yksi tuli neuvolassa puhetta toisesta lapsesta. Sama hoitaja oli kuitenkin. Siksi mä mietinkin, oliko hän yllättynyt siksi koska yleistä taitaa olla että ihmiset haluaa sen kaksi lasta... Mä oon tykännyt tästä meidän neuvolahoitajasta just sen takia, koska se ei erityisemmin anna omia ohjeita vaan kyselee pelkästään. Sitten puhuu näkemyksistään, jos mä epäröin jonkin suhteen ja annan ymmärtää, että kaipaisin neuvoja.

      Meillä on kanssa ollut puhetta neljästä, lähinnä siinä merkityksessä että jos se kolmas tulisi lähivuosina niin neljännellekin jää ajan suhteen mahdollisuus. Mutta koska sektiolla tulevat, niin olen myös pitänyt mielessä, että neljättä ei välttämättä suositella. Mä mietin paljon sitä kolmatta ja ajatus siitä on todella ihana, mutta huomaan myös potevani vielä sellaista fiilistä, että en oikein vielä jaksa lähteä siihen hommaan uudestaan. Ristiriitaiset ajatukset myös työ- ja perhe-elämän välillä jatkuu.

      Poista
  3. Mä luulen, että se on se koulutus, joka aikaansaa ainakin jossain määrin noita kommentteja/reaktioita. Kun jotenkin mutu-tuntumalta vaikuttaisi siltä, että on jotenkin yhteiskunnallisesti "suotavampaa" jäädä kotiin hoitamaan lapsia, jos koulutustausta rajoittuu esim. ammatilliseen koulutukseen toisella asteella kuin jos ihmisellä on ylempi korkeakoulututkinto (tai useampi). Omien kokemusteni pohjalta jotenkin tuntuisi siltä, omat lapseni olen saanut samanikäisenä kuin sinä. Ei meillä veljeni vaimo ole koskaan saanut samanlaista ihmettelyä ym. osakseen samojen asioiden tiimoilta kuin minä, ja hän on matalasti koulutettu.

    Toinen mikä tulee mieleeni on se, millainen yhteiskunta nykyään sattuu olemaan työmarkkina- ym. tilanteeltaan. Etenkään kaupungissa asuessa ei oikein pärjää hyvin taloudellisestikaan (esim. asunnon ostaminen), jos elämässä on vain yksi osa-alue, vaikkapa juuri äitiys. Pitisi siis tavallaan viedä koko ajan eteenpäin myös niitä muita menestyäkseen ja saavuttaakseen elämässä asioita. Eli työelämässäkin pitäisi jotenkin onnistua etenemään, tai muuten voi olla vaarana, että sieltä jää kokonaan jälkeen. Tästä on mielenkiintoisia tutkimuksiakin, miten etenkin ns. kovilla aloilla (esim kauppatieteet, tekniikan ala, oikeustieteet) ns. juna voi mennä jo, jos vaikkapa heti valmistumisen kynnyksellä tai sen jälkeen työpaikan saanti pitkittyy (vaikka nyt sitten perhesyistä, mutta muutenkin). Eli muut menevät jo ohi sitten, kun koko ajan löytyy niitä, jotka ovat valmiita kynsin hampain menemään ura edellä. Pointtina siis, että ehkä terkkari yllättyi siitä, että (hänen silmissään?) olet valmis "heittämään hukkaan" kouluttautumisen ja sen vaiheen, jossa satsaisi työelämään ja veisi eteenpäin vuorostaan niitä elämän muita osa-alueita.

    Ihan siis arvailua vain, mutta pohjautuen omiin saamiini reaktioihin ja kommentteihin lapsiin, lapsilukuun ja työelämään/kouluttautumiseen liittyen. Meillä mm. terkkari kysyi heti kättelyssä, että "Oliko ihan toivottu vauva vai vahinko", kun menin ekalle neuvolakäynnille aikanaan toista odottaessani. Joopa joo.

    Ja mä siis olin nimimerkillä se, joka joskus aiemminkin on kommentoinut näihin lapsilukujuttuihin ;). Meillä miehellä haaveena neljä lasta, itsellä viisi, ja molemmat olemme korkeasti koulutettuja, akateemiseksi suht nuorena lapsia saaneita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, niin kyllä nuo mainitsemasi asiat ovat niitä mitkä ihmisillä pyörii mielessä. Itsekin mietin noita paljon ja sitten sitä on niiden päätöksien edessä: mitä haluan ja minkä koen tärkeimmäksi? Mitä voin mahdollisesti saavuttaa myöhemmin ja mitä en?

      Ihmiset harvoin myöskään ajattelevat sitä, että korkeakoulutetulle voi olla itse koulutus tärkeää sinänsä; ei vain väline työllistymiseen.

      Kiinnostaisi tietää, millä tavalla olet itse suunnitellut elämääsi tuossa asemassa, kun toivoo monta lasta ja ne toiveet on suhteutettava kaikkeen muuhun? Kuinka ajattelit yhdistää työ- ja perhe-elämän?

      Poista
  4. En ihan hirveän yksityiskohtaisesti viitsi kertoa meidän tilanteesta, vaikka tuskinpa sillä on väliä vaikka joku tunnistaisikin, terkut vaan sitten. ;) Mutta meillä on sellainen tilanne, että minulla on kohta toinen korkeakoulututkinto palkkarissa alalta, jonka pitäisi työllistää suht hyvin ja tukee perhearvoja käsittääkseni ainakin monia muita aloja paremmin. Aikaisempi tutkintoni on vähän erilaiselta alalta, jossa ehdin työskennellä ihan "kunnon töissä" jonkin aikaa ennen esikoistamme. Aloin lukea lisää avoimessa yliopistossa töiden ohella ja hain opiskelemaan samalla kun odotin esikoista. Ja pääsin siis. Kun on alla yksi tutkinto, niin tunnetusti siitä saa tosi paljon hyväksiluettua ym. joten toinen tutkinto tulee huomattavasti helpommin. Ja nyt siis puuttuu enää harjoittelu, jonka jälkeen valmistun.

    Mainittakoon, että mieheni ala on myös sellainen, joka mahdollistaa paremmin työn ja perhe-elämän yhdistämisen ja on työajoiltaan joustavampi, joten tuo kuvio on ollut edes mahdollinen (mieheni ollut siis töissä koko ajan käytännössä).

    Lisäksi meillä vastuu lapsista on ihan fifty-fifty imettämistä lukuun ottamatta. Myös mies on halunnut olla lasten kanssa kun minä olen keskittynyt opiskeluun. Kolmannen lapsen yritimme ajoittaa opiskeluideni kannalta hyvään saumaan, mikä onneksi onnistuikin.

    Meidän "reseptimme" siis on tavallaan kai yrittää jollain tasolla viedä noita useita osa-alueita eteenpäin sekä aito tasapuolisuus lasten hoitovastuussa. Esimerkiksi lähitulevaisuudessa toivomme, että saisin valmistuttuani töitä ja samalla työkokemusta. Sen jälkeen voisi olla neljännen lapsen aika, jolloin mieheni voisi vuorostaan jäädä kotiin vanhempainvapaalle ja minä mennä töihin. Sitten taas joko minä jäisin hetkeksi kotiin nuorimman lapsen iästä riippuen tai sitten lapset menisivät joksikin aikaa hoitoon ja olisimme molemmat töissä... ja sitten viides lapsi ehkä siinä joskus 35-vuotiaana. Jos siis saisin mieheni pään käännytttyä ja meille ylipäänsä sellainen onni suotaisiin.

    Mutta toki tiedostan sen,että väistämättä en varmaan koskaan tule etenemään urallani mihinkään superhyper-asemaan juuri siitä syystä, että en ole valmis laittamaan uraa kaiken edelle. Mutta se on minulle ihan ok, kun mietin omaa arvomaailmaani. Työ ei ole minulle merkityksetöntä millään muotoa tai se, saavutanko minkäänlaista asemaa työmarkkinoilla. Ilman muuta haluan saavuttaa ja myös jonkinlaisen ansiotason. Mutta ymmärrän, että ihan kaikkea en voi saada, jos tuollainen skenaario toteutuisi. Mutta uskon, että lapset toisivat elämään niin paljon iloa, rakkautta ja aineetonta rikkautta, että se korvaisi sen maallisen rikkauden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin aivan, kuulostaa tosi hyvältä vaikkakin meidän perheen tilanne on ainakin siltä osin erilainen että miehellä ei ole haluja olla kotona lasten kanssa. Ei siis ainakaan tällä hetkellä, vaan on sanonut että haluaa ennemmin hakeutua työelämään ja pysyä siellä. Mikä on sinänsä minulle ihan ok, mutta toki se laittaa minut siihen tilanteeseen, että joudun itse enemmän valitsemaan lapsien ja työn väliltä.

      En minä sinänsä epäile, ettenkö pääsisi työelämään kiinni jossain vaiheessa ja osittain harkitsen sitä kolmatta pienellä ikäerolla juurikin sen takia, että lapset hyötyisivät mahdollisimman paljon kotona olostani ja työelämä kokisi ehkä vähemmän vahinkoa, jos en heti jäisi äitiyslomalle taas... Maallista rikkautta en erityisemmin edes havittele, että sinänsä perhe-elämän valitseminen ei tunnu hankalalta. Mutta toivoisin sellaista työtä, joka on mielekästä ja mukavalla tavalla haastavaa. Se tässä pelottaa, että jos liikaa painottaa perhe-elämää niin pääseekö koskaan siihen, että saisi tehdä mielekästä työtä eikä vain sitä mitä onnistuu saamaan.

      Olen jokseenkin yllättynyt, miten voimakas tämä kahtijako perheen ja työn välillä on.

      Poista
  5. Aaa okei, jotenkin olin blogisi perusteella saanut vaikutelman, että myös teillä mies tosi mielellään on lasten kanssa ja hoitaminen menisi aika lailla tasan. Ihan siis siinä määrin, että olisi Kelankin silmissä esim. "virallisesti" koti-isänä. Kieltämättä toki vaikeuttaa -huom,omasta mielestäni kun näitä olen pohdiskellut yksin ja mieheni kanssa- noita kuvioita, jos pariskunnan toinen osapuoli ei koe kotona olemista niin omaksi jutukseen. Koska mielestäni on aika ehdotonta, että se vaatii joustamista molemmilta vanhemmilta, jotta molemmat voisivat saavuttaa asioita myös työelämässä.

    Ymmärrän pointtisi kolmnnesta lapsesta pienellä ikäerolla vallan hyvin, koska meilläkin on siis kolme lasta pienillä ikäeroilla. Se toimii hyvin, mutta ehkä näin ulkopuolisena näkisin sinun tilanteessasi pienen haasteen siinä, jos saisitte sen kolmannen lapsen lähitulevaisuudessa. Kun jos oikein muistan, niin sinullahan ei tainnut olla hirveästi työkokemusta...? Silloin varmasti olisi parempi, että saisi sen edes vaikka vajaan vuoden verran työkokemusta ja jäisi sitten äitiyslomalle. Silloin äitiyspäivärahatkin olisivat selvästi korkeammat, eli työnteko kannattaisi siltäkin kantilta. Työnantajan silmissä ei välttämättä näytä kovin hyvältä, jos on ollut "vain" kotona monta vuotta. Siinä tulee juuri se tutkimusten tilanne, että se valmistumisen jälkeinen pääsy työelämään vaikeutuu. Jos esim. hoitaisit kolmatta lasta kotona vaikka parikin vuotta, alkaisi valmistumisesta olla jo aika pitkä aika. Tosin sinun lasi ei taida olla sillä tavalla riippuvainen jatkuvasta itsensä kehittämisestä ja ajan hermolla pysymisestä,mutta silti.

    Rehellisesti sanottuna olen itse kokenut ihan huippuna tämän uudelleen opiskelun ja sen yhdistämisen perhe-elämään. Jos pääsisin aikakoneella takaisin menneisyyteen, hankkisin ehdottomasti lapsia vieläkin nuorempana kesken opiskelujen.

    Olen samaa mieltä tuosta, että kahtiajako työn ja perheen välillä on yllätävän suuri yhä edelleen. Mutta toisaalta, massasta poikkeaminen asettaa haasteita aina. Jos tekisi sen "perusmallin" mukaan eli hankkisi kaksi lasta silloin kuin akateemiset yleisesti eli vaikkapa 32- ja 34-vuotiaana ja olisi yhteensä kotona siihen saakka että nuorimmainen on 1,5-v. ja sitten hoitoon, niin ongelmaahan ei tavallaan olisi. Siinä ehtisi hankkia työkokemusta ennen lapsia ja sitten palailla töihin siitä sutjakasti. Mutta siinä on sitten se, että niitä lapsia saisi "vasta" silloin ja "vain" sen kaksi kappaletta. Nykyaikana kolmekin lasta on kuitenkin tilastollisesti vähemmistöllä perheistä puhumattakaan useammasta (etenkään kaupungeissa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies kyllä osallistuu paljon, mutta hän tekee sen juurikin tilannesyistä: ei ole töissä ja opinnoissa on joustavat työskentelyajat. Hän on kuitenkin selvästi ilmaissut, että pyrkii työelämään ja kokee mielekkäämmäksi kulkea sitä väylää pitkin. Hän kuitenkin on valmis tukemaan esimerkiksi niin, että jos minä koen mielekkääksi olla lasten kanssa kotona niin hän ottaa sen taloudellisen vastuun.

      Jep, noin minäkin sen olen ajatellut: että hankkisin tässä välin vähän työkokemusta. Töitähän minä olenkin tässä hakenut, mutta ongelma tulee siinä vastaan, että niitä töitä ei oikein löydy/saa. Ja se mitä pähkäilen tässä on se, kuinka kauan minä yritän niitä töitä löytää ennen kuin annan kolmannelle mahdollisuuden? Olisiko niin, että työllisyystilanne paranisi vaikka kolmen vuoden päästä ja sillä välin olisin sitten saanut jo kolmannen.

      En ole mitenkään uudelleenkouluttautumista sulkenut pois; en vain tiedä, mitä se koulutus sitten olisi. Kaippa jos vain työllistymismielessä päättäisin, niin sitten kai olisi hyödyllistä lukea opettajan pätevyydet ja suunnata sinne, mutta muilta osin se ammatti ei oikein kiinnosta.

      Jep, noinhan se menee. Toki mietin, että olisihan sitä tässä vielä aikaa tehdä se yksi tai kaksi lasta mutta todella monet seikat tukevat myös sitä, että lapset tehtäisiin alta 35v. Jos siis terveydellisiä seikkoja ja tilastoja katsoo.

      Poista