Perhosia ja kakkuja: Sofian yksivuotissynttärit

22.5.16

Sofia täyttää virallisesti yksi vasta tulevana perjantaina, mutta meillä vietettiin hänen synttärijuhlia jo tämän viikon lauantaina. Viikonloppu sopii paremmin juhlapäiväksi ja minä ennemmin juhlin etu- kuin jälkikäteen.

Teemaksi oli jo kauan aikaa sitten päätetty perhoset, jotka näkyivät lähinnä koristeissa. Tarjoiltavana oli pätkisjuustokakku, sitruunavalkosuklaajuustokakku ja täytekakku mustikka-valkosuklaatäytteillä. Noiden lisäksi makeissa oli Doris-keksejä ja irtokarkkeja. Suolaisista löytyi lohirullia, kinkkujuustohyrriä ja feta-tomaattimuffinseja. Juomina kahvia, limpparia, kivennäisvettä ja mehua. Tarjoiltavia oli jokseenkin liikaa, kun vielä jonkin verran tuli viime hetken peruuntumisia. 





Lahjoiksi Sofia sai Duplo-paketin, vesiväripensseleitä, piirrustuspaperia, hiekkalapion, kettutyynyn, Newbien farkkumekon, tarinankerrontakortit ja tosiaan etukäteen tuli jo se turvaistuin. Meiltä Sofia sai lahjaksi Fjällrävenin Mini Kånken -repun, jota kyllä mietittiin pitkään. Erityisesti minä halusin antaa Sofialle jotain sellaista, mikä mahdollisesti kestäisi aikaa mutta olisi myös käytännöllinen. Siksi siis tuollainen reppu. Toivottavasti on laadultaan hintansa arvoinen.

Sofialla oli päällään United Colors Of Benettonin mekko. Meillä kävi itseasiassa ensimmäisenä Zaralta yksi mekko, mutta se oli kankaaltaan liian paksua että Sofian oli vähän hankala liikkua siinä. Niinpä tämä ohutkankainen kukkamekko sopi paremmin. Samaa mekkoa on tarkoitus käyttää, kun ensi viikolla otan Sofiasta yksivuotiskuvat. Nyt jäikin vähän harmittamaan, kun ei tullut kovinkaan paljon otettua Sofiasta yksittäisiä kuvia juhlissa.








Mukavat juhlat oli, vaikkakin jäi aavistus harmittamaan joidenkin ihmisten poissaolo. Tänään aamulla selailin vähän Sofiasta kuvia kuluneelta vuodelta ja kyllä siinä herkistyi. Luulenpa, että nyt tulevalla viikolla fiilistelenkin vähän kulunutta vuotta.

Sofian osalta synttärijuhlat on tältä vuodelta purkissa, mutta Antonin synttäreitä juhlitaan kahden kuukauden päästä. Niihinkin on ideat putkahdellut päähän jo jokunen aika sitten eli synttärit on enää vain toteutusta vaille valmiit. Mutta pakko tässä myös sanoa, että onneksi lapsilla on syntymäpäivillä enemmän kuin kuukausi väliä. En varmaan jaksaisi kovinkaan nopeasti tehdä samaa työtä, puhumattakaan niistä herkkujen syönnistä. 

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Upea kakku! Miten teit sen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin yrittää näpytellä tarkemmat ohjeet tänne tässä joku päivä, mutta näin lyhykäisyydessään: normisokerikakkupohjat, välissä mustikka- ja valkosuklaamousset. Päällä värjätty rahka-kermavaahtokuorrutus, aluksi vedin nuolijalla vaan eri värikerrokset päälle, töpöttelin vähän värien reunoja sekaisin ja vedin lastalla sileämmäksi.

      Instagramin puolella kirjoitinkin jo, miten piti improvisoida noiden perhosten kiinnittämisen kanssa. Halkaisin siis nallekarkit puoliksi, laitoin sen limaisen puolen perhoseen kiinni, tökkäsin nallekarkkiin toiselle puolelle hammastikun ja sitten tikun kakkuun kiinni. Todellakin yllätyin, miten hyvin se nallekarkki piti koska yhtään perhosta ei kakusta tippunut :D

      Poista
  2. Ihanan näköiset tarjottavat, varsinkin tuo täytekakku! :) Myös päivänsänkari on ollut tosi söpönä. Paljon onnea jo näin vähän etukäteen yksivuotiaalle ja äidille tottakai myös! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytekakkuun minulla olikin se vahvin visio. Ei siitä täydellistä tullut, mutta edes jotain sinne päin :D Tuo mekko värittää kyllä kauniisti Sofian silmiä, kiva nähdä miten se kuvaantuu. Me kiitämme!

      Poista
  3. Oletteko olleet tyytyväisiä tuohon mini kånkeniin? saako siinä hihnat niin lyhyelle että sopii lapsen hartioille? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi reppu on ollut pitkälti meillä käytössä vain rattaiden alla vaippakassina. S kun on vielä kuitenkin niin pieni, että ei reppua kantele... Mutta kyllä nuo hihnat saa säädettyä lyhyeksi niin, että periaatteessa S voisi reppua kantaa selässä.

      Jos vertaan tuota Kånkenia Skip hop -reppuun, niin Kånken istuu hihnojensa puolesta paremmin kolmevuotiaalle kuin tuo Skip hop. Kånkenissa kun on kapeat remmit, niin valu olkapäille ne remmit.

      Poista