Muistelmia kuluneesta vauvavuodesta

26.5.16

Tasan vuosi sitten Sofia oli vielä mahassani ja päällimmäisenä ajatuksena oli seuraavan päivän suunniteltu sektio. Nyt muistellessani tuota sektiota, on muistot yhtä positiivisia ellei jopa positiivisempia kuin mitä ne olivat tuoreeltaan Sofian synnytyskertomuksessa

Klo 9.41 27.5.2015 syntyi ihana tyttömme maailmaan ja huomenna hän täyttää yksi. Vuosi on ollut samassa sekä lyhyt että pitkä. Se on ollut juuri sellainen, missä aika periaatteessa kulkee nopeasti mutta kuitenkin tuntuu siltä, että Sofia olisi ollut meillä jo kauan. Paljon on hänen kanssaan jo koettu, nähty kuinka tuosta pikkuruisesta ruttuisesta vauvasta on tullut toimelias ja menevä -melkein- taapero.


Sofian ensimmäiset vauvaviikot olivat minulle aivan erilaisia kuin Antonin. En ollut kokenut Antonin ensimmäisiä viikkoja sinänsä vaikeiksi, mutta vasta Sofian myötä tajusin, että ne vauvaviikot voivat todellakin olla myönteisempiä. Sofiasta voin sanoa kokeneeni sitä ihanaa vauvakuplaa. Tuo ero ei johtunut niinkään vauvoista, vaan se johtui siitä, että Sofiasta tehdystä sektiosta olin paljon virkeämpi ja hyvävointisempi. Minulla ei ollut takana hirmuisia univelkoja ja kaikenlaisia käynnistysyrityksessä kehoon pumpattuja aineita. Se ehkä kertoo jotain, että Antonin ensimmäisestä viikosta mieleen on jäänyt väsymys ja Sofian ensimmäisestä viikosta virkeys/energia.

Sofian vauva-ajan ihanuus jatkui todella pitkään ja siihen varmasti vaikutti se, miten hyvin Sofia nukkui. Tiesin, että oli hyvin nukkuvia vauvoja enkä ollut pitänyt Antoniakaan mitenkään hankalana mutta vauva, joka nukkuu yönsä putkeen 1kk-5kk ikäisenä tuntui ennenkuulumattomalta. Useaan kertaan sitä blogiinkin ihmettelin, kuinka voi vauva nukkua noin hyvin - varsinainen unelmavauva


Tuntuu, että en oikein keksi Sofian vauvavuodesta mitään muuta ikävää kuin hänen puremisvimmansa. Alkuun se kohdistui imetyshetkiin ja kävin oikeasti harkinnan tasolla, kestänkö tulla enempää purruksi. Nyt olen iloinen, että jatkoin ja Sofia saa edelleen rintamaitoa. Puremisvimma ei ole sinänsä poistunut, mutta kohdistuu onneksi sentään eri paikkaan: Sofia on siis jo kauan purrut minua käsiin/jalkoihin, mistä nyt sattuukin saamaan kiinni. En tiedä mistä tuo pureminen johtuu, mutta se kohdistuu lähinnä vain minuun. Sofia on muutenkin suutoimintojensa suhteen varsin erilainen kuin mitä Anton oli. Anton ei juuri paljon laittanut leluja suuhun eikä ikinä syönyt hiekkaa. Sofia ei hiekkalaatikolla oikein muuta teekään, kun etsii kiviä suuhun laitettavaksi ja vähän väliä kauhoo hiekkaa kitaansa.

Jos mietin parisuhteeni tilaa nyt ja aikaisemmin, niin ei se ole ainakaan huonompaan muuttunut. On varmaankin jopa niin, että kahden lapsen myötä tehtävänjaosta on tullut helpompaa, koska se menee aika automaattisesti niin, että yksi hoitaa yhden ja toinen toisen. Sitten kun toinen on poissa, niin yksi hoitaa toki molemmat. Voi olla, että meidän pitäisi vaalia parisuhdettamme jotenkin enemmän koska emmehän juuri koskaan ota "yhteistä aikaa". Kumpikaan lapsistamme ei ole käynyt yöhoidossa ja menemme aikalailla nukkumaan samaan aikaan kuin lapsetkin. Ja lapset vielä nukkuu meidän kanssa. Parisuhteeni on hyvin lapsikeskeistä kaiken kaikkiaan, mutta jos se meitä ei ole erityisemmin häirinnyt niin asiat on sitten hyvin. Sen kylläkin olen laittanut merkille, että jos väsymystä/stressiä pääsee tulemaan niin sillä on aika välittömät seuraukset ilmapiiriin ja fiiliksiin. Täytyykin siis olla noina hetkinä tarkkana, että ei tee toisesta vihollista vaan pyritään toimimaan tiiminä.


Yllätyin myös siitä, kuinka helposti Anton omaksui Sofian osaksi perhettämme. Niin kuin olen kirjoitellutkin, niin meillä ei ole pahemmin esiintynyt mustasukkaisuutta. Lapset ovat kyllä ottaneet yhteen, mutta siinä on ollut melkein poikkeuksetta kyse siitä, että Anton ei halua Sofiaa sotkemaan hänen leikkejään. Muistan vain yhden kerran, milloin Anton yritti työntää Sofian pois tissiltäni, jotta Anton pääsisi viereen. Toki tämän asian helppouteen on saattanut vaikuttaa se, että mies oli paljon läsnä noina alkuaikoina eikä pahemmin tullut tilanteita, että Anton jäisi sivuun.

Tuntuu, että en olisi voinut toivoakaan parempaa vauvavuotta. Toki tänäänkin olin menettämässä lapsieni kanssa hermoja, mutta se oli sellaista pientä arkeen kuuluvaa. Sellaista, mikä tulee ja menee eikä oikein jää edes mieleen. Se mikä on jäänyt vuodesta mieleen on rakkaus ja ilo. Suurella mielenkiinnolla jään seuraamaan, millaiseksi Sofia kasvaa.

En tiedä, onko tällä ajankohdalla merkitystä mutta näin viime yönä pitkästä aikaa unta, että olen raskaana. Tuntemani vauvan potkut olivat niin todellisen tuntuisia, että piti aamulla ihan hetki tunnustella vatsaa. Unessa se vauva myös syntyi ja hetken olin siinä käsityksessä, että se olisi poika mutta sitten huomasinkin hänen olevan tyttö ja ilmoitin läheisilleni: "Saimme toisen tytön <3" Kokemukseni Sofian vauva-ajasta oli niin myönteinen, että kieltämättä se kolmas vauva tuntuu ensiajatukselta aika iisiltä. Sitten kuitenkin muistutan itseäni, että kaikki ei menisi välttämättä seuraavalla kerralla yhtä helposti - olisihan siinä jo kaksi muuta lasta ohessa. Toistaiseksi se kolmas on siis vasta haaveiden tasolla; tiedä sitten milloin niitä haaveita uskaltaa yrittää tehdä todeksi.

You Might Also Like

0 kommenttia