Aaltoilua

19.5.16


Haluaisin ajatella, että meidän elämä olisi vähän niin kuin laineilla olemista. Sellaista tyyntä, kauniin rauhallista soljumista eteenpäin. Olisihan se lainehtiminen osuvaa myös sukunimeen. Mutta aika usein minusta tuntuu, että elämä on enemmänkin aaltoilua. Elämässä on jyrkemmät nousut ja pudotukset. Todellisia myrskyjä on onneksi harvoin.

Olen moneen otteeseen yrittänyt selvittää sitä, miksi se elämä aaltoilee. Mikä se oikein on, joka pudottaa? Juuri viime viikolla hehkutin sen hetkistä onnellisuuden tunnetta. Olen minä nytkin tätä kirjoittaessani suht onnellinen, mutta tämä kulunut viikko on ollut raskas. On ollut konkreettisesti paha olo ja päänsärkyjä. On väsyttänyt tavanomaista enemmän. On ollut stressiä niin rahasta kuin siitä, millaisia elämänvalintoja olisi paras tehdä. On tullut riideltyä miehen kanssa normaalia tiheämmin. Kun huonot asiat kasaantuu tarpeeksi yhteen, niin huomaa, että on siellä aallokon pohjalla. Onneksi tuossa vaiheessa usein tajuaa tehdä jonkinlaisia korjausliikkeitä ja hiljalleen sitä taas nousee ylös. Mutta kuinka myös pysyä siellä tai vähintäänkin siinä keskellä?

Yksi merkittävä asia tuon saavuttamisessa olisi parisuhteen miltei täydellinen tasapaino. Mielestäni minulla on hyvä parisuhde, mutta kaikkien parisuhteiden tapaan, mekin välillä riitelemme ja rasitumme toisiimme. Ongelmia syntyy, kun odottaa toiselta asioita mutta toisaalta on erittäin vaikea olla odottamatta mitään. Ei ehkä ole edes hyvä olla odottamatta mitään. Välillä mietin sitä, mikä on onnellisen ja kestävän parisuhteen kaava. Mutta noihin mietelmiin voisin syventyä jokin toinen kerta.

Viime päivinä elämä ei ole siis ollut ihanimmillaan, mutta usein rankkasateen jälkeen on raikas tuoksu ja virkistävä ilma. Samalta se tuntuu silloin, kun on onnistunut päästämään huonoista fiiliksistä irti ja keskittyy taas aurinkoisempiin juttuihin.

Tuntuuko teistä siltä, että elämä aaltoilee? Kulkeeko teillä hyvät ja huonot päivät selvästi eräänlaisissa ryppäissä?

You Might Also Like

0 kommenttia