Sofia 7kk

27.12.15

Melkein pääsi unohtumaan, että Sofia on tänään tasan seitsemän kuukautta vanha. Otin pikaiset kuvat ja nyt tulee jokseenkin pikaisesti kirjoitetut kuulumiset:


Perustietoja:
- Painaa jotain 7,5-8kg välillä ja on noin 67cm pitkä.
- Käyttää vaatekokoja 68-74. 68 jää varmaan ihan kohta pois.
- Liberon 4 vaippa.
- Kaksi alahammasta, lisää puhkenee piakkoin.
- Rintamaidolla ja kiinteillä.


Nukkumisesta:
Heräilee öisin 2-3 kertaa, tosin hän harvoin ehtii kunnolla heräämään kun minä syötän hänet melko herkästi, jos hän ääntelee. Olen miettinyt, teenkö itselleni sillä hallaa että helposti imetän, jotta pääsen itsekin jatkamaan nopeasti unia mutta täytyy nyt seurailla, miten tilanne kehittyy. Toistaiseksi en koe itseäni väsyneeksi, vaikka joudunkin heräilemään. Yöunilla Sofia on yleensä 23-9.

Päiväunia Sofia nukkuu 2-3, joista yleensä kahdet päikkärit on ainakin tunnin. Kolmansilla päikkäreillä hän lähinnä vaan torkahtaa. Sofia herää melko herkästi ääniin ja tuota kaksivuotiasta ei voi oikein päivisin hiljentää.


Syömisestä:
Pääosin ravintona on edelleen rintamaito, koska Sofia ei ole hirmuisen kiinnostunut syömään kiinteitä ja harvemmin niitä paljon syö. Nykyisin hän saa ainakin aamulla puuron ja päivällä jonkun vihannes/liharuuan. Välillä tulee tarjottua myös iltapuuroa ja hedelmää välipalaksi. 

Kiinteitä ei myöskään syödä vielä niin, että niiden syöminen olisi vähentänyt imetyskertoja. Enemmänkin tuntuu olevan niin, että jos Sofialle haluaa maistuvan kiinteät paremmin, niin hänet pitää syöttää joskus imetyksien puolivälissä eikä heti imettämisen jälkeen.

Nyt olen itse tehnyt Sofialle aikalailla kaikki syötävät paitsi hedelmää hän saa välillä purkista, koska niitä tulee ostettua myös Antonille. 


Luonteesta:
Voi herranjestas, kun tämä tyttö hymyilee! Joulunakin Kuopiossa monet ihmettelivät, miten Sofia jaksaa koko ajan hymyillä. Hän on siis selkeästi hyväntuulinen tapaus eikä ainakaan tällä hetkellä vierasta ellei ihmisellä ole pelottava pipo päässä. 

Miehelleni sanoin tässä yksi päivä, että Sofiasta alkaa tulla yhä enemmissä määrin oma persoonansa. Hänellä on selvästi tavoitteita, mitä hän pyrkii toteuttamaan. Alkaa myös selvemmin näkymään, mistä hän pitää ja muutenkin yhtenäinen ymmärrys on laajentunut. Olisikohan nämä nyt kuulunut taitojen puolelle, mutta pointti on siinä, että Sofia ei tunnu enää niin vauvalta vaan nimenomaan Sofialta.

Sofia on välillä myös hyvin keskittynyt.


Taidoista:
Sofia on tosiaan ruvennut harjoittelemaan konttausasentoa, kuten kuvassa näkyy. Hän on tehnyt tuota jonkun päälle viikon ja selvästi kehittyy siinä nopeasti. En siis yllättyisi, jos hän konttaakin kuukauden sisällä. 

Tänään laitoin myös merkille imetyksen ohessa, että hän tutki tissiä ja tarttui nänniin pinsettiotteella. Piti ihan tarkistaa, milloin tuo yleensä opitaan ja näköjään taito onkin ajankohtainen, kun tuon yleiseksi oppimisiäksi on merkattu 7-10kk.

Verbaalisesti Sofia on mielestäni ollut aina Antonia hiljaisempi, mutta toisaalla Sofia on ollut sitten liikkuvaisempi. Nyt kuitenkin Sofialta on alkanut kuulumaan erinäisiä "ta-ta-ta"-tavuja, vaikka kyllä hän edelleen myös örisee kuin mikäkin hevilaulaja.

Niin ja Sofia on nyt selvästi kehittynyt myös tuossa istumisessa. Vielä kuukausi sitten hän ei olisi mitenkään pysynyt itsestään pystyssä. Nyt tasapainoa löytyy paremmin, mutta silti pitää olla tarkkana, kun toinen istuu.


Suosikit ja inhokit:
Sofia tykkää leikkiä kaikilla paitsi omilla leluillaan. Ehkä hän sitten kiinnostuu nimenomaan niistä asioista, mitä näkee muilla. Kaikki menee tietenkin suuhun maisteltavaksi. Sama suuri kiinnostus pätee myös kaikkeen elektroniikkaan: jos näköpiirissä on kännykkä tai tabletti, niin hän ottaa spurttiryöminnän päälle. Myös wc jostain kumman syystä kiinnostaisi häntä ja nyt on täytynyt olla tarkkana, että ei jätä ovea auki.

Antonin kanssa Sofia viihtyy hyvin. Eivät he tietenkään varsinaisesti leiki, mutta usein Anton kantaa leluja Sofian eteen ja sitten he tutkivat niitä yhdessä. 

Inhokkeja en tälläkään kertaa saa mieleen. Toki Sofia välillä parahtaa, jos hän haluaa olla jonkun kanssa ja se ihminen sitten häviääkin näkyvistä. Mutta usein Sofia lähtee myös perään eli hän tietää kykenevänsä liikkumaan, minne haluaa. 


Sofia on varsin ihana ja aurinkoinen tapaus.

You Might Also Like

2 kommenttia