Sairaat kuulumiset

17.11.15




Käytiin Kuopiossa viikonloppuna. Varhain lauantaiaamulla ajettiin, päivällä oli hautajaiset ja sunnuntai-iltapäivästä ajettiin takaisin kotiin. Lyhyt aika, mutta tavallaan ihan riittävä että ehti vaihtamaan useamman sanan sisarusten ja vanhempien kanssa. Mummon kanssa juttelua jäin kaipaamaan, mutta jospa jouluna sitten.

Hautajaiset jätti kaikenlaisia ajatuksia. Ei niinkään kuolemasta vaan siitä, miten on ihmisiä, jotka kuuluvat sukuun mutta ovat kuitenkin minulle niin kaukaisia. Tähän aiheeseen liittyen on aika paljon asioita, joita haluaisin kirjoittaa mutta en oikein voi, koska blogini on julkinen. Pääpointti on kuitenkin siinä, että jotenkin tuntuu että usein ne läheiset mutta kuitenkin kaukaiset ihmiset on niitä, jotka tuntuvat arvostelevan eniten. Hautajaisissa koin myös vähän hankaluutta sen suhteen, että Anton on tietenkin kaksivuotias ja sen ikäisenä hän ei kaikkea ymmärrä eikä minusta häneltä voi odottaa niin sanottua "hautajaissopivaa"-käyttäytymistä. Kun siis poikani juoksi ruokailutilassa papin puhuessa ihmisille, mietin pitäisikö minun mennä ottamaan hänet kiinni vai ymmärtävätkö ihmiset, että toinen on tosiaan pieni lapsi ja antaa hänen käyttäytyäkin niin. Ja siis kohtuus kaikessa, mies vietti Antonin kanssa kirkkotilaisuuden ajan kappelin ulkoaulassa, kun Anton oli vilkkaalla tuulella.

Muuten meidän arkeemme kuuluu edelleen sairastelua. Jännä tämä flunssa minulla, kun se tosiaan hirmuisesti aaltoilee. Kuopioon mentäessä sanoin jo miehelleni, että on parempi olo ja heti seuraavana päivänä olo oli entistä kaameampi. Tuli tosin nukuttua kaksi yötä todella huonosti, niin liekkö se vaikutti jotenkin siihen, että keho antoi taas pöpöille periksi.

Minä en suinkaan ole ainoa, joka sairastelee. Lapsilla oli se lievähkö silmätulehdus ja molemmat räkivät. Antonilla oli yksi yö jo niin pahana, että kävi mielessä päivystykseen lähteminen. Hän ei siis oikein saanut nukuttua, kun nenä oli niin tukkoinen. Hengitys kuitenkin kulki, joten vietettiin se yö sitten porukalla olohuoneen sohvalla. Mies on sitten vielä viettänyt öitä Antonin kanssa olohuoneen vuodesohvalla, jotta pystyy paremmin häntä seuraamaan ja muutenkin Anton nukkuu paremmin aikuisen vierellä. Onneksi Anton osaa jotenkin niistää, vaikka usein hän meinaa niistää samalla myös sisäänpäin.

Sofiakin alkoi näyttämään merkkejä flunssasta ja pelkäsin, että hän menisi yhtä tukkoon kuin Anton. Käytin Sofiaa pari päivää kahteen kertaan suihkutilassa niin, että tila höyrystyi ja imetin tiheästi - sen jälkeen hän on voinut selvästi paremmin eikä tuhise enää samalla tavalla. 

Mutta näiden sairasteluiden takia tosiaan tuntuu, että olisimme olleet kotona ikuisuuksia. Vaikka Antonilla ei olekaan ollut kuin kerran lievästi kuumetta, niin emme ole uskaltaneet lähteä puistoon. Osasyy on ollut siinäkin, että minun omat voimat eivät ole siihen riittäneet. Niinpä sitä ollaankin sitten paikoin vietetty päiviä yöpuvussa puuhastellen täällä kotona. Ihan kivaa tuokin, mutta kyllä odotan että päästäisiin takaisin kiinni siihen "vanhaan arkeen".


You Might Also Like

0 kommenttia