Joululahjatoiveet 2015

8.11.15

Minulta on jo joitain kertoja kyselty, mitä me haluaisimme joululahjaksi. Jouluun on vielä tovi aikaa, mutta koska noita kyselyitä on alkanut ilmaantumaan, niin tässäpä tulee jonkinlaista listausta meidän toiveista. Sanottakoon, että mies ei oikein toivo mitään erityistä suoraan hänelle suunnattua - ei ainakaan vielä. Minun toiveeni taas kohdistuvat aikalailla sellaiseen, joka on yhteiseen käyttöön. Lapset ovat vielä liian pieniä toivoakseen, mutta uskoisin tietäväni mikä on heidän mieleen tai mitä he tarvitsevat. Nämä toiveet on nyt muutenkin listattuna niin, että en suinkaan odota saavamme kaikkea vaan tarkoitus oli tehdä mahdollisimman laajaa listaa ja helpottaa muiden pohdintoja.

Aloitetaanpas sitten vaikka niistä vanhempien (minun) toiveista. Minun toiveeni kohdistuvat pitkälti kodin tavaroihin ja erityisesti astioihin. Olen tämän vuoden puolella huomannut, että sellainen arkinen juttu kuin syöminen, on aavistuksen kivempaa miellyttävistä ja kestävistä astioista. Haaveena olisikin, että astiakaappi olisi järjestelmällinen ja selkeä.



Meiltä entuudestaan löytyy tuota Iittalan valkoista teemaa. Sitä ei kuitenkaan ole vielä kovin paljon, neljää eri lautasta on kutakin neljä kappaletta. Myös tuon sarjan tarjoiluastiat olisi mieleisiä. Kahvikupeille taasen ei ole tarve kerta emme kahvittele.

Noista Marimekon Oiva/Siirtolapuutarha -astioista olenkin maininnut jo aikaisemmin ja ne tosiaan löytyvät joululahjatoiveista. Vinkkasinkin jo miehelle, että Marimekon astiat ovat ainakin täällä Jyväskylän Sokoksella tämän kuukauden -20%, että jos mies vaikka haluaisi hankkia minulle jotain sieltä... Tykkään erityisesti noista pikkukulhoista ja tuosta isosta kulhosta.

Olen myös pitkään katsonut noita Ikean Skyn-sarjan tarjoilukulhoja. Vaikka nämä kolme nyt ovatkin eri sarjaa ja kaipailen sitä selkeyttä astiakaappiin, niin kaavailin näitä eri tarkoituksiin. Teema toimii pitkälti arkiastiana, kun taas Marimekko ja Skyn juhlissa/erikoisemmissa tilanteissa.

Lasipuolelta meiltä löytyy Iittalan Essence-sarjan juomalaseja 6kpl. On ollut puhetta, että saman sarjan viinilasit olisivat myös mieleisiä, mutta harvoinpa tuollaisia tulee itselleen ostettua.



Kotipuolella jatketaan ja vaikka kodin tekstiileistä ei sinänsä puute olekaan, niin listasin ne nyt tähän kuitenkin. Satunkin tietämään, että meille miehen kanssa on tulossa nuo Annon Lomaruutu-pussilakanat. Olin niitä pitkään ihastellut ja nyt ne on meille tulossa, mikä on tosi kiva juttu, koska nuo on ilmeisesti poistuvaa mallistoa ja loppuneet jo monesta paikkaa...

Meillä on pyörineet ne samat keittiöpyyhkeet, mitkä ostin muuttaessani pois vanhemmilta. Graafiset tekstiilit on tällä hetkellä kovasti mieleen, mutta niitä taitaa harvemmin löytyä keittiöpyyhkeistä. Tuo malliesimerkki löytyi H&M:n Home puolelta.


Laitoin tuohon kuvaan mukaan tuollaisen valkoisen "helmipunos"-torkkupeiton, joka on kanssa ollut jo pidemmän aikaa siellä "olispa kiva"-listalla, mutta ei ole sitten tullut kuitenkaan hankittua.

Ruoanlaittopuolelta muistelin myös, mitä olen kaipaillut tässä kuluneen vuoden aikana ja nämä muistuivat mieleeni:


Pitkälti kaikki toiveet liittyvät siis kotiin, mutta eipä sitä osaisikaan pyytää mitään kovin henkilökohtaista, koska minä en käytä erityisemmin koruja eikä minulle kenenkään kannata vaatteita ostaa kerta niitä on vaikea jo itsekin löytää... Oli kieltämättä melkoinen miettiminen näissä meidän aikuisten toiveissa, mutta löytyihän noita sitten kuitenkin ihan mukava määrä.

Antonille toivoisimme uutta peittoa, koska tuo entinen on vauvanpeitto ja paikoin turhan pieni lakanoihin. Tahtoisin peiton noilla Finlaysonin peittomitoilla, jotta se sopisi parhaiten Antonin lakanoihin.

Miehen kanssa on ollut myös puhetta imurin uusimisesta, emme kuvittele saavamme sellaista keneltäkään mutta tämä kuitenkin tiedoksi, mikäli siihen vaikka haluaa osallistua. Nyt meidän on tarkoitus hankkia sellainen pölypussiton versio ja yksi Dyson onkin nyt Kodin1:ssä tarjouksessa, mutta meidän täytynee odotella vielä joulun yli ainakin.


Lapsille otetaan mielellään vastaan lahjakortteja, koska joulun jälkeen alkaa taas alennukset ja silloin on oiva aika täyttää lastenvaatekaappeja. Erityisesti Sofia tarvitsee niin vähän mitään tavaraa, että ennemmin hankkisin hänelle niitä vaatteita.

Itseasiassa lapsille on tulossa jo joitain lahjoja, mistä olen tietoinen ja ajattelin listata ne tähänkin, vaikka on melko pieni todennäköisyys, että kukaan hankkisi samaa:


Antonille on tulossa tuo hauska A-kirjainvalaisin. Se sattui olemaan hyvässä tarjouksessa joku aika sitten ja vaikka lapsille tulee jossain vaiheessa yhteinen huone, niin pidän siitä ajatuksesta, että tuo lamppu voi kulkea Antonin mukana lapsuudessa.

Siskolle vinkkasin noista Supersankari-lakanoista, joita Next myy ja arvasin ihan oikein, että sisko sarjakuvafanina halusi nuo Antonille ostaa. Eipä siinä, Antonilla on nyt kova supersankarikausi meneillään.

Minun vanhemmat taasen ostivat Antonille Lindexiltä kevyesti topatun takin, mutta koska sille ei ole vielä tarve niin sanoin, että laitetaan se joulupakettiin. Me miehen kanssa taasen ostimme Sofialle ensi kevääksi/kesäksi tuon Reiman Hekotus-takin, joka lähti hyvään 25 euron hintaan.

Noh, lapset sinänsä eivät välttämättä erityisemmin innostu lahjakorteista ja vastaavista joten pyrin listaamaan myös niitä lelupuolen asioita. Tosin sanottakoon, että edelleen olen sitä mieltä, että leluja lapset eivät paria enempää tarvitse mutta minusta on ihan kiva, että varsinkin Anton saa jotain hänelle mielekkäämpää, millä sitten leikkiä jouluaaton jälkeen.


Leikkiruuista olen ristiriitaisin fiiliksin; toisaalla Anton tykkää paljon leikkiä, että hän syö mielikuvitusruokia ja siksi mietin, josko hän tykkäisi näistä mutta kieltämättä kaikki sellainen "pieni hajanainen lelutavara" on siivoamisen kannalta rasittavaa. Mutta ehkä näille löytyisi joku oma selkeä paikkansa. Meillä tykätään erityisesti puuleluista, joten puiset syötävälelut olisi kivoja mutta kieltämättä nuo Ikean pehmolelusyötävät näyttävät myös hurmaavilta.


Meiltä löytyy Brion junaratajuttuja ja Duploja, mutta niitä otetaan vastaan lisää ihan mielellään. Nämä tuntuu sellaisilta ajattomilta leluilta, millä molemmat lapset varmasti tulevat leikkimään. Noita Brion kulkevia junia olisi erityisesti hyvä saada lisää, niin pääsee useampi juna radalle.

Anton on aina ollut ja on edelleen automiehiä ja niillä hän leikkiikin useimmiten. Siksi laitoin tuollaisen puuauton tuonne listalle. Äitinä olen tykästynyt autoissakin noihin puisiin, mutta Antonille itselleen kelpaa kyllä kaikenlaiset.

Lapset eivät ehkä sisustuksellisista jutuista innostu, mutta äiti kylläkin sitä enemmän. Meillä on ollut tässä jo pidempi aika tarkoitus hankkia lastenhuoneeseen lisää säilytystilaa ja näillä näkymin päätyseinälle sijoitetaan näitä Ikean Valje-sarjan kaappeja (kuvassa malliesimerkki yhdestä kokonaisuudesta). Noita voi olla vähän hankala mennä hankkimaan sinänsä joululahjaksi, mutta mahdolliset Ikea-lahjakortit sijoitettaisiin noiden kaappien hankkimiseen. Nuo Legosäilytysboksit ovat muuten aivan ihania ja näenkin jo silmissäni, miten noissa voisi säilyttää niitä pienempiä legoja. Mutta siihen on toki aikaa, että Anton sellaisilla rakentaa. Olen myös vähän ihastunut noihin Ferm Livingin tinapurkkeihin.



Noin, jokohan siinä oli kaikki?

Tämä listaus oli tosiaan vain suuntaa antava ja itsestäni tuntuu, että tässä olisi hirmuinen määrä kaikkea enkä kyllä odota, että kaikkea tulisi. Mutta toivottavasti auttoi jotakuta lahjapohdinnoissaan ja ehkä antoi myös ideoita lukijoille? Kerrottakoon vielä, että Sofialle ostimme tosiaan tuon takin ja Antonille ostamme vielä yöpukuja. Itse siis keskitämme lapsien joululahjat sellaisiin välttämättömyyksiin, mitä muutenkin hankkisimme heille. Antonille emme hanki myöskään sen takia lelulahjoja, koska hän saa meiltä itsetehdyn joulukalenterin, joka sisältää muutamia pikkusia leluja. Mutta tuosta joulukalenterista kerron joskus toiste, koska nyt jo epäilyttää, jaksoikohan kukaan tätä kirjoitustani lukea...

Ps. Me olemme hankkineet jo melkein kaikki joululahjat, mutta paketoiminen on vielä kokonaan edessä.

You Might Also Like

0 kommenttia