Elämää

23.11.15







Päivät vierii eteenpäin ja kun näin välillä onnistun tulemaan blogin ääreen, niin jonkin aikaa joudun miettimään, mitäs sitä kertoisin. Päivissä kun on sinänsä paljon täytettä, mutta se on sitä normiarkea. Mielen päällä olisi kyllä asioita, joista tavallaan haluaisin kirjoittaa, mutta sitten taas en, koska en vaan malta käyttää niin paljon aikaa kaikkeen siihen kirjoittamiseen. Nytkin parhaillaan voisin purkaa kaiken sen keskustelun, mitä olemme käyneet tänään läpi miehen kanssa siitä, mikä olisi paras tapa saada Anton syömään hyvin ja kysellä teiltä, millaisia juttuja olette kokeilleet samassa tilanteessa, mutta eih, en jaksa paneutua tuohon asiaan nyt enää sen enempää. Ehkä joskus myöhemmin. 

Tulin siis vain kertomaan, että täällä ollaan ja elellään. Sofia lähti ryömimään vähän aikaa sitten ja taito kehittyy koko ajan. Siskoni osti hänelle etukäteisjoululahjaksi syöttötuolin ja Sofia pääsi siinä testi-istumaan, vaikka jonkin aikaa tuo taitaa vielä pönöttää tyhjänä keittiössä. Ensilumikin tuli ja käytiin joulukauden avajaisissa, rakettejakin nähtiin mutta hiukan yllättäen ne laittoivat Antonin itkemään, joten mies sukelsi ruuhkassa Antonin kanssa R-kioskille odottelemaan paukkujen loppumista. Miehen kanssa ollaan hiukan normaalia enemmän väitelty ja äyskitty, mutta niitä aaltoja tulee ja menee ja onneksi niinä huonompinakin kausina tajuaa sanoa toiselle rakastavansa ja olevan hänestä onnellinen. 

Tällä viikolla luvassa lisää perusarkea, mutta lauantaina on jotain arjeasta poikkeavaa, nimittäin akkojen pikkujoulut. Kaksi lähintä ystävääni tulevat kylään ja vietetään "isojen akkojen pikkujouluja". Niin ja Sofiakin täyttää perjantaina virallisesti puoli vuotta. Hänestä tulen varmaan kirjoittelemaan tarkemmin, kun on aika.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Ihanan elämänmakuisia kuvia! Ja lohduttavaa myös kuulla, että muutkin kokevat hyvien ja huonojen aikojen vaihtelua suhteessa. Hienoa, että silti jaksaa muistuttaa toisen olevan tärkeä! Ruoka-asioihin meillä on auttanut ehdoton säännöllisyys ja luotto siihen, että kasvukäyrät kertoo jos ei syö tarpeeksi. Neuvolassa meinattiin, että jotkut lapset ovat sellaisia, että käyttävät kaiken syömänsä hyödykseen, eli määrällisesti eivät sitten tarvitse niin paljoa. Täti siellä meinasi myös, että usein lapsen lempiruoaksi nimeämme ruoat ovat todellisuudessa vain aterioita, jotka ovat sattuneet olemaan tarjolla kasvuspurtin aikana. Eli välillä syö enemmän kasvun vuoksi. Nämä tiedot helpottivat omaa stressiäni asiasta, mutta kyllä kieltämättä välillä miettii, että millä tuo lapsi elää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan pitäisi yrittää kirjoitella näistä syömisasioista enemmän; se kun on nyt ollut sellainen päällimmäinen asia arjessa. Antonin kasvusta ei olla huomautettu mitään koskaan, hän on aina ollut sopivan painoinen suhteessa pituuteen. Mutta silti hoikkahan hän on enkä haluaisi päästää häntä laihtumaan liikaa... Mutta tosiaan ei sitä väkisin voi ruokaa toisen suuhun laittaa. Antonilla on vaan tuo nirsoilu jatkunut jo lähes vuoden, että vaikea nähdä siinä yhteyttä niinkään kasvuspurtteihin tai niiden puutteeseen. Välillä stressaan enemmän ja välillä vähemmän, nyt on taas sellainen stressikausi.

      Poista