Imetysviikko 2015

16.10.15

Tällä viikolla vietetään suomalaista imetysviikkoa. Jonkin aikaa mietin, mikä sen pointti on. Minulle kun on itsestäänselvää, että rintamaito on parhainta mahdollista ravintoa vauvalle ja samalla tapaa minulle on itsestäänselvää, että vauvaa ruokitaan silloin, kun siihen on tarve. Mutta en pidä itsestäänselvänä sitä, että kaikki olisivat asioista yhtä tietoisia ja kaippa tällaisia kampanjoita sitten tarvitaan, jotta tietoisuus ja positiivinen asenne rintaruokintaa kohtaan vahvistuu.

Viime neuvolakäynnillä itseasiassa kysyin meidän hoitajalta, mikä se tilanne on nyt niiden imetyssuosituksien kanssa. Jokin aika kun oli juttua siitä, että täysimetyksen suositeltu raja laskettaisiin kuudesta kuukaudesta neljään kuukauteen. Ilmeisesti jotkin tutkimukset olivat antaneet näyttöä siitä, että kiinteiden aloittaminen varhaisemmassa iässä vähentäisi allergioiden mahdollisuutta... Hoitajamme kertoi, että nuo tutkimukset ovat vielä aivan liian varhaisessa vaiheessa ja siksi ainakaan nyt toistaiseksi ei ole mitään syytä muuttaa imetyssuosituksia.

Minä siis aion täysimettää Sofiaa sinne kuuden kuukauden ikään ellei tule jotain muita syitä, miksi kiinteitä pitäisi aloittaa aikaisemmin. Antonin kanssa toimin samoin ja hänen kohdallaan olen välillä miettinyt sitä, kuinka Antonin kasvu hidastui huomattavasti sitä myötä, kun kiinteät tuli rintamaidon oheen. Voi olla, että se oli sattumaa, mutta kuitenkin se on minua mietityttänyt.

Tarkoitus on jatkaa Sofian imetystä ainakin sinne vuoden ikään, sitä ennen en osaa kuvitella lopettavani ainakaan omasta tahdosta. Erään tutkimuksen mukaan ne lapset, joita oltiin imetetty kaksivuotiaaksi, olivat noin 6% älykkäämpiä kuin ne, joita ei oltu imetetty. Tuo tutkimus oli ihan laajasti tehty ja kyllähän muutkin tutkimukset tukevat taaperoimetyksen hyötyjä. Nyt en ole vielä ajatellut kuitenkaan tuota vuoden ikää pidemmälle.

Minun imetystaipaleet, ensiksi Antonin kanssa 1v3kk ja nyt Sofian kanssa kuljettu aika, ovat menneet hyvin. Toki on ollut kipeitä nännejä ja orastavaa rintatulehdusta, mutta melko vähissä määrin. En koe olevani mikään "rintamaito-aktivisti" tai "imetysintoilija", mutta olen vahvasti sitä mieltä, että korvike ei ole yhtä hyvää kuin rintamaito. Siitä on aivan selvät todisteet lukuisista tutkimuksista. Toki on niin, että jotkut rintamaidolla ruokitut lapset sairastuvat ja korvikkeella ruokitut eivät. Jos siis Panu-Petteri ei ole sairastunut kertaakaan, vaikka on saanut korviketta, niin siitä yksinään ei voida vetää, että korvike on yhtä hyvää siinä missä rintamaitokin. Rintamaito ei suinkaan tee parempaa lasta, mutta uskallan väittää, että lapselle rintamaito on parempaa. 

Äitiyttä ei myöskään mitata siinä, imettääkö vai ei - ei ainakaan täysin. Ajattelen, että lähtökohtaisesti äidin pitäisi olla valmis tai ainakin halukas imettämään. Ymmärrän, että joillain voi olla jotain estoja asian suhteen, mutta halukkuus on edelleen sitä, että hän pyrkisi purkamaan noita estoja ja ruokkimaan lapsensa. Jos imetys taas ei onnistu muista syistä, niin ei äidin tietenkään pidä itseään ruoskia asiasta. Niin kuin monet sanovat ja kirjoittavat, niin pääasia toki on, että lapsi tulee ruokituksi... Mutta ainakin nykytieteen valossa on väärin sanoa, että korvike ja rintamaito ovat yhtä hyviä.

Sitten vielä mitä tulee näihin imetyskuviin: minulla on niitä kohtaan ristiriitaiset fiilikset. En häpeile imettämistä, mutta en myöskään kauheasti koe tarvetta nostaa sitä esiin esimerkiksi kuvien muodossa. Otin tänään kuitenkin sitten kuvan näin imetysviikon kunniaksi, jossa näkyy enemmän tätä imetyshetkeä ja vähän naureskelinkin, että päädynköhän nyt vielä jonnekin Iltalehden sivustolle otsikolla: "Imetysviikko on saanut lukuisat äidit tuomaan rintaimetystä julkisuuteen - katso rohkeat kuvat!" tai jotain yhtä hupaisaa. Se on hupaisaa minulle siksi, koska imetyksen ei kuuluisi olla niin erikoinen asia, että se ylittää uutiskynnyksen... Mutta toisaalta taas niitä tärkeitä aiheita on syytä pitää niin sanotusti tapetilla ja jos tissikuvat sen mahdollistaa, niin antaa mennä:


You Might Also Like

10 kommenttia

  1. Hyvä kirjoitus!
    Neela lopetti ite rinnalla käymisen 1,5kk sitten, eli melkein 2v2kk iässä. Annan myös Erinin vierottua ite, joten eiköhän se yli 2v kestä nytkin :D Mä en varmaan edes osais ruokkia pullolla! Kuulostaa niin vaivalloiselta kaikki pullojen pesut, oikeen korvikkeen löytäminen, saada maito oikeen lämpöseks ym. Imetys on niin helppoa, tissi suuhun niin se on siinä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en osaa sanoa, lähtisinkö tuolle linjalle, että itse pitää vierottua. Antonin kanssa se oli vähän niin ja näin; se irvisteli maidolle raskauden alettua ja sitten en vaan kokenut tarpeelliseksi enää imettää eikä se aiheuttanut Antonissa mitään voimakkaita tunteita. Tavallaan siis se vierottuminen lähti meistä molemmista.

      Ihan totta, että imetys on helppoa tietyltä osin. Mutta onhan siinäkin ne vaivansa, mulla pahimmat vaivat liittyy imetyksen myötä kasvaneisiin rintoihin ja taas niistä seuraaviin ongelmiin. Jos siis itsekkäistä syistä lopettaisin imettämisen, niin päällimmäisenä olis toi toive siitä, että saisin takaisin pienemmät tissit. Voi mikä unelma :D

      Mä en ole muuten kokeillutkaan Sofialla kertaakaan suostuisko se syömään pullosta. Samalla rintapumppukin on jäänyt kaapin ylähyllylle.

      Poista
  2. Todella kaunis kuva! :)

    Vaikka itselle imetys on aika pitkälti samanlainen asia kuin sinulle, on ollut aika yllättävää huomata että ei se oikeasti ole kaikille niin selvää! Ihmisissä istuu ihan tosi tiukassa esimerkiksi käsitys siitä, että usein maito ei vaan riitä ja siihen ei edes yritetä vaikuttaa. Vaikka tutkimuksissa on todettu, että oikeasti vaan muutama prosentti äideistä ei fyysisesti pysty tuottamaan tarpeeksi rintamaitoa. Ja tukea tähän hommaan on ihan liian vähän tarjolla edelleenkin, oman kokemuksen mukaan synnärillä ja neuvolassa korvike on helppo ratkaisu kaikkiin haasteisiin - eipä ihme, että äidit siihen tarttuvat kun ei muutakaan apua tarjota.

    Hienoa siis, että sinäkin autat pitämään tärkeää asiaa tapetille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Mä tiedätkö mietin ihan samaa ja erityisesti sitä, että kiinnostaisi kuulla näiltä äideiltä, joilla imetys ei ole onnistunut, että mitä syitä ne siihen kokee. En halua mitenkään syyllistää vaan enemmänkin ymmärtää, millaista heidän elämänsä on ja millä perustein ne päätyy siihen, että rintaimetys ei onnistu. Musta tuntuu, että imetys on myös niin herkkä aihe, että sen tärkeyttä ei uskalleta korostaa siinä pelossa, että se aiheuttaa liikaa paineita ja murheita heille, joilta se imetys ei onnistu niin helposti. Kun ollaan tällä tavalla varovaisia, niin korvikkeen käytöstä tulee yleisempää. Mulla on myös sellainen käsitys, että monet korvikkeen aloittaneet siirtyy yllättävän nopeaan tahtiin pois kokonaan imetyksestä. Mutta edelleen, nämä on mun käsityksiä ja siksi kaipailisin sellaisten tarinoita, jotka eivät ole imettäneet - ehkä ne muuttaa näitä mun ajatuksia.

      Ja tuosta tutkimuksesta vielä: tiedätkö, onko niissä löydetty mitään materiaalia siitä, miten nopeasti maito muodostuu? Voiko siis olla, että periaatteessa melkein kaikki pystyvät tuottamaan sen tarvittavan määrän rintamaitoa, mutta joillakin se tuotanto on paljon hitaampaa, joka johtaa siihen, että vauva tyyliin asuu rinnalla? Mietin siis sillä, kun esimerkiksi omat vauvani ovat aina olleet varsin nopeita syömään ja taas jotkut muut sanovat, että heistä tuntuu että vauva vaatii koko ajan tissiä.

      Poista
  3. Hei, omalla kohdallani meni nyt toisenkin lapsen kanssa niin että olisin ollut valmis ja halukas imettämään 6kk ikään vähintään, koska olen siitä samaa mieltä että äidin maito on vauvalle parempi kuin korvike. Maitoakin olisi riittänyt, mutta 4kk kohdalla vauva alkoi saamaan rintaraivareita. Hermostui varmaan kun ei heti herunut ja ympäristökin olisi kiinnostanut enemmän kuin tissi. En voinut käyttää kokopäivää ja ihan mitä tahansa keinoja asian eteen koska esikoinen vajaa 3v huolehdittavana samalla. Ensin imetin 2viikkoa kävellen, vähitellen väsyin ja aloin antamaan pullosta koska en voinut ajatella julkisilla paikoilla kävellen imetystä.. Tottakai vauva ihastui pullon helppouteen.. Nyt vauva reilu 5kk ja öisin huolii tissiä kun unissaan on. Lisäksi yritän maidon tulon turvaamiseksi imettää/pumpata molemmista rinnoista kerran päivällä. Jos imetys alkaa loppua se tietty hieman harmittaa, mutta en ole pettynyt itseeni enkä vauvaan, sillä mielestäni tämä ei ole meidän "syytämme". Esikon kanssa kävi aikoinaan samalla tavalla, kyllästyin rinnalle raivoamiseen. Olisi ihana joskus vielä saada vauva jonka kanssa tätä ongelmaa ei tulisi. Tuosta pullosta ruokkivien äitien "ruoskimisesta" vielä; minulle se on ollut jo riittävän kova paikka että imetys ei ole onnistunut niin kuin olisin halunnut ja kun tosiaan tietää noista äidin maitoon liittyvistä tutkimuksista niin syyllisyyden tunnetta on siinä jo tarpeeksi... Mutta hienoa että teillä imetys on onnistunut. Toivottavasti jokainen äiti ymmärtää olla onnellinen jos mitään isompia ongelmia rintaruokinnassa ei ole ollut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koin noita rintaraivareita Antonin kanssa, kun hän oli 3-4kk. Se turhautuneisuus on kyllä jäänyt mieleen, mutta myös jokseenkin tilanteiden huvittavuus; sitä kun piti keksiä kaikenlaisia kikkoja, että hänet sai syömään. Taistelin sen vaiheen läpi ja välillä mietinkin, tuleeko Sofialle vastaavaa kautta.

      Rintamaito ei tietenkään ole kaikki kaikessa, jokainen tunnistakoon omat voimavaransa itse ja toimikoon sen mukaan. Mutta se on kuitenkin hyvä, että faktat otetaan faktoina mitä tulee rintamaiton ja korvikkeen ravinto-ominaisuuksiin. Ja ymmärrettävästi jokainen äiti haluaa lapselleen parasta ja siksi imetysongelmat on herkkä aihe. Teillä on kyllä jo hyvä tovi täysimetetty ja tsemppejä jatkoon!

      Kiitos myös tarinasi jakamisesta :)

      Poista
  4. Mulla oli ennen lapsia jotenkin vähän asenne, että imetys on jotenkin blaah ja lisäksi mietin, voinko edes pienirintaisena imettää (varsinaisesti se rintojen kokohan ei liity, vaan niiden maitotiehyeiden yms. määrä, jos joku ei tiennyt). Mutta kuten monien asioiden kohdalla, niin asioihin saa kummasti perspektiiviä kun ne osuvat omalle kohdalle. Olen siis lasten synnyttyä tullut tosi imetysmyönteiseksi ja toivoisin, että nuoria, etenkin esikoisten äitejä kannustettaisiin asiassa enemmän. Omia lapsiani olen kaikkia täysimettänyt 6 kk (nuorin juuri nyt sen ikäinen) ja osittaisimettänyt kahta vanhinta n. 13 kk ikäiseksi. Tämän kolmannen kohdalla toivoisin, että hän tykkäisi jatkaa vielä aavistuksen pidempään, kaksi edellistä kun eivät enää rinnasta innostuneet vuoden täytettyään juurikaan.

    Omat kokemukseni imettämisestä ovat siis yleisesti vain hyviä, lukuun ottamatta kakkosen n. kuukauden mittaista rintaraivarijaksoa, jonka aikana hänelle kelpasi iltaisin vain pumpattu maito pullosta annettuna. Mutta onneksi se meni ohi, enkä ole kokenyt tuosta pullosta mitään syyllisyyttä, kun kuitenkin maito oli ihan omaa koko ajan. :) Tosin tämän kolmannen kohdalla olen törmännyt pariin omituiseen juttuun: ensiksi ihmettelin tosi paljon, kun synnärillä kiertävä kätilö kurkkasi ovensuusta neljän äidin huoneeseemme ja kiekaisi, että "Onkos täällä lisämaidolle tarvetta? menen hakemaan jos on!". Eli siis lisämaitoa olisi saanut ihan vvaan tuosta noin pyytämällä? En tarkoita ettäkö vastasyntyneitä pitäisi nälässä pitää, en suinkaan, mutta mielestäni noin automaattinen lisämaidon tarjoaminen ei ole ratkaisu, vaan sitkeä opastaminen ja kannustaminen tiheään imettämiseen niin, ettei lisämaitoa tarvittaisi. Olen ollut vähän yllättynyt luettuani, miten yleistä lisämaidon antaminen ihan suomalaissairaaloissakin vastasyntyneille on.

    Toinen vään ärsyttävä asia on yli-innokas neuvolan "täti", joka on jo vauvan oltua 4 kk ollut koko ajan tuputtamassa kiinteitä ja ihmettelemässä, että vieläkö mennään pelkällä rintamaidolla eikä edes korviketta ole siinä ohessa... huoh. Onneksi etenkin nyt kolmannen kohdalla uskallan vastata vaan lyhyesti, että aion täysimettää sinne 6 kk saakka, tuputitpa niitä soseita tai et. :)

    Imettäminen voi olla tosi ihana ja voimaannuttava kokemus monesta syystä ja siksi toivoisin tuota imetysmyönteisyyttä niin moneen paikkaan. En väheksy imettämisen haasteita lainkaan enkä pidä imettämistä mnkään kunniamerkin rinnasteisena juttuna, mutta juuri siksi mielestäni se tiivis opastaminen ja kannustaminen olisi paras keino niiden haasteiden ehkäisemiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ajattelin ennen lapsia, että rintani ovat todella yksityiset enkä todellakaan halua julkisesti imettää tai muutenkaan erityisemmin edes läheisten ollessa läsnä. No jaa, eipä tuo sitten yhtään ahdistanutkaan kun se vauva oli syntynyt :) Vaikka kyllä edelleen menen mieluummin imettämään jonnekin rauhaan, mutta ihan vain jo sen takia, että lapsikin saa ruokailurauhan.

      Meillä molemmat vauvat sai lisämaitoa sairaalassa; Anton paljon enemmissä määrin kerta ei ollut alkuun vierihoidossa ja minä toivuin sektiosta. Sofia sai muistaakseni kerran ennen kuin minulla lähti maito kunnolla nousuun ja tuonkin sen jälkeen, kun olin imettänyt yöllä jo kaksi tuntia putkeen. Itse en olisi osannut sitä pyytää, mutta tuossa vaiheessa se toimi. Mutta tosiaan, ne hoitajat arvioi sen tilanteen siinä jokseenkin harkitummin kuin sinun esimerkissäsi.

      Aika usein mietin muuten tuota, onko se imetyksen onnistuminen minusta missä määrin kiinni. Kuuluuko minulle siis kiitosta siitä, että imetän lastani? Tavallaan kun siihen ei voi aina vaikuttaa, mutta toisaalta taas onnistuminen on myös kiinni siitä, miten itse toimii. Minulla on ollut myönteiset kokemukset myös tuosta imetyksen tukemisesta (sairaala + neuvola), mutta olen välillä miettinyt sitä, että eipä minulla ole ollut tarvetta hakea ongelmiin apua että jos olisikin ollut, niin miten helposti sitä olisi ollut saatavilla...

      Poista