Minä olen pieni ja maailma on suuri

18.9.15

Välillä tulee vastaan joitain todella hienoja juttuja. Jotain sellaista hienoa, mistä on vähän kateellinen mutta samassa kuitenkin iloinen ihmisten lahjakkuudesta. Se voi olla esimerkiksi joku valokuva, jonkun pitämä blogi, jonkun kirjoitus, sisustusidea - mikä tahansa tehty asia. Kateellisuus on harvoin minulle ongelma, mutta siinä pitää petrata, että ei sorru vähättelemään itseään. Helposti nimittäin tulee sellainen hyvin pieni olo jonkin hienon edessä. Nyt kun itseasiassa mietin, niin minusta tuntuu usein siltä, että osaan monta asiaa ihan kohtuu hyvin mutta en tiedä, olenko missään todella hyvä. Ja tämän tekstin ei ole tarkoitus olla mikään sääliteksti, kunhan vaan pohdiskelen. Ja mietin erityisesti sitä, kokeekohan kukaan varsinaisesti olevansa missään todella hyvä. 

Tämä ongelma varjostaa myös sitä, kun mietin, millaisia ura-askelia pyrkisin lähteä ottamaan. En oikein tiedä, missä kykyni olisivat parhaat. Enkä kyllä osaa vastata täysin siihenkään, mitä minä sitten haluaisin tehdä. 

Mutta niin, maailmassa on niin paljon lahjakkuutta ja parhaaksi pääseminen ei sinänsä ole minusta järkevä päämäärä, koska sellaista hetkeä ei varmaan ikinä tule, missä kokisi olevansa parhain. Toki on hyvä pyrkiä paremmaksi, mutta ei sen takia, että haluaisi kilpailla muiden kanssa vaan sen takia, koska haluaa kehittää itseään. Sen huomaaminen, että on kehittynyt ja parantunut, on huomattavasti palkitsevampaa kuin jonkun toisen voittaminen.

Jokseenkin irrallisia ajatuksia tähän perjantai-iltaan, mutta tuli sellainen "minä olen pieni"-olo ja jäin kaipaamaan sitä päämäärätietoisuutta ja tarmoa, mitä joskus nuorempana tunsin tulevaisuutta kohti. 

Ja tässä minä nykyään usein olen: paikoin väsyneen näköisenä, keskittyneenä lapsiin ja samalla miettien "mitäköhän sitä"...


You Might Also Like

0 kommenttia