Just Married

10.9.15

Astelimme maistraattiin ja siellä naimisiin 9.9.2015 klo 12. Tilaisuus oli nopea, huone suht tiivistunnelmainen ja onneksi osasin olla nauramatta, vaikka minua kovasti alkuun nauratti ajatella tuota "tahdon"-tilannetta. Paperivirallisuuksien jälkeen jatkoimme lähipiirin kesken Harjun tornin Vesilinna-ravintolaan lounaalle. Paikka oli kaunis, rauhallinen, yllättävän edullinen ja ruoka oli hyvää. Olen todella tyytyväinen tuohon paikkavalintaamme, sillä Harju on vahva Jyväskylän monumentti, jossa takuulla voi käydä jatkossakin muistelemassa hääpäiväämme.

Hääpäivämme oli sinänsä hyvin vaatimaton, mutta toisaalta se oli paljon meidän ja meidän tilanteemme näköinen. En oikein olisikaan osannut kuvitella itseäni häämekkoon ja loppumetreillä päädyin valikoimaan kaapista vanhan mekon "häämekokseni". Valokuvat käytiin ottamassa kodimme lähellä olevalla luontopolulla. Siskoni otti kuvat pyynnöstäni.



En tuntenut itseäni hääpäivänä kauniiksi, mutta enpä kyllä kauheasti sitä odottanutkaan kerta raskauden jäljet on vielä niin voimakkaasti esillä kehossa. Mutta tunsin itseni rakastetuksi ja se teki päivästä hienon.

Hääyössäkään ei erityisemmin glamouria ollut, kun heräilin neljän aikoihin Sofian liikehdintään (niin sitä vaan aistii vauvansa liikkeen, vaikka hän nukkuisi puolen metrin päässä omassa pinnasängyssään) ja kun hän ei näyttänyt jatkavan unia, niin otin hänet yösyöttöön. Siitä sitten hetken päästä Anton alkoikin itkemään ja kerta olin jo hereillä, niin päädyin nukuttamaan häntä ja aamukasilta heräilin itsekin Antonin sängystä... 

Hääpäivän aamuna sanoin miehelleni, kadutaankohan me joskus tätä, miten pienimuotoisesti me menemme naimisiin mutta yhdessä sitten todettiin, että ehkä se on muutenkin parempi juhlistaa pysyvyyttä kuin alkua. Jos siis vaikkapa juhlisimme suuremmin sitä, kun olemme olleet naimisissa esimerkiksi kymmenen vuotta. Tuo oli tuollainen ajatus, mutta aika näyttää.

Minulla vaihtui sukunimi miehen sukunimeen, joten sen suhteen on totuttelua. Muuten kaikki tuntuu ihan tavalliselta - ei varmaan kovin yllättävää. Häiden juhliminen ei ole kuitenkaan täysin vielä tässä, koska kavereille pidetään oma, vaikkakin myös varsin rento, tilaisuus täällä kotonamme.

You Might Also Like

19 kommenttia

  1. Paljon onnea avioparille! :) Pääasia, että juhlapäivä oli teidän näköinen ja teille mieluinen. Minusta näytät kuvissa kauniilta ja onnelliselta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :) Sitä onkin itseään kohtaan varmasti hyvin kriittinen enkä osittain ole vieläkään osannut katsoa itseäni niin, että olen tämä nykyinen minä vaan sitä tulee verrattua siihen minään ennen lapsia.

      Poista
  2. Onnea hääparille! 😊 mielestäni olet kuvissa todella kaunis ja rakkaus kyllä välittyy kuvan katsojallekin!

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea naimisiinmenon johdosta!

    Mielestäni kuvista huokuu rakkaus välillänne, etenkin tuo vika kuva. Ja mitä juhlallisuuksiin tulee, niin esimerkiksi juhlapaikka ja ruoka näyttää mielestäni kuvien perusteella kauniilta nekin (en tunne Jyväskylää juurikaan, niin en tiedä noin niin kuin livenä), joten suotta mielestäni pohdit juhlallisuuksien pienimuotoisuutta. Ja onhan teillä kaikilla juhlavat vaatteet päällä, ja lapsillakin niin kivasti yhteensopivat vaatteet. :)

    Mistä tuo pienimuotoisuus mielestäsi tulee? Kirkollisessa vihkimisessähän tietynlainen "juhlallisuus" tulee siitä vihkimiskaavasta, joka jo toki sellaisenaan kestää sen puolisen tuntia virsineen ym., mutta muuten meno voi olla hyvin samanlaista kuin teillä (lähinnä ruokailu lähimpien kesken ilman isoa vierasmäärää). Kommentoin tätä silloin aiemminkin, mutta tärkeintähän on se, että häät ovat parin näköiset ja tuntuvat "omilta". Toki jos kokee olevansa vaikkapa itse kovin seurallinen ja tykkää "isoista pirskeistä", niin en tiedä, ehkä silloin saattaisi tulla tietynlainen kaiherrus, jos esim. taloudellisista syistä kokee, ettei sellaisia ole mahdollista järjestää. Mutta jos lähtökohtaisesti nauttii tärkeän päivän juhlistamisesta vain lähimpien kesken, niin ei kai se tee avioitumisesta sen vähempiarvoisempaa? Onko se jokin diskurssi siitä, millaiset häiden "pitää olla"?

    Harvalla on varaa valita vaikkapa juuri sellaista sormusta kuin ihan justiinsa haluaisi (muutaman satasenkin sormus tuntuu aika hintavalta, puhumattakaan sitten useiden tonnien dimangeista...) ja isoissa häissä esim. ruoka on monesti tyyliin lohisoppaa. Eivätkä suinkaan kaikki halua avioitua perinteisessä valkoisessa hääpuvussa pitkine laahuksineen ja huntuineen. Kompromisseja siis kaikki. Ja mitä hääyön glamouriin tulee, niin taitaapa sekin mennä monilla ihan väsymystä pois nukkuessa, oli lapsia tai ei...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!

      Kuvia ottaessa oli varmasti hyvä, että olimme ihan vain me kaksi ja siskoni kameran takana.

      Pienimuotoisuudella tarkoitan sitä, miten vähän näin vaivaa juhlien eteen. Edellisenä iltana varasin pöydän ja päätin vaatteet. Me emme myöskään tarjonneet ihmisille ruokaa, vaan osallistuminen oli omakustanneista. Toki olisi ollut mukava antaa muille juhlapäivä tarjoiluineen mutta siihenkään ei meidän budjetti olisi riittänyt. Sormuksiakaan emme hankkineet. Näistä seikoista tulee siis se "pienimuotoisuus", mutta sitä en suinkaan tarkoittanut, että se tekisi päivästä yhtään vähempiarvoisempaa. Ja pidän kyllä juhlien järjestämisestä, ehkä siksi mietinkin tuleeko minulle vielä joskus sellainen olo, että olisikin kiva järjestää isommat hääjuhlat mutta se nyt meni. Loppujen lopuksi kuitenkin varsin pieni murhe :)

      Poista
  4. Paljon onnea! :) Minua kiinnostaisi tietää, miten päädyit ottamaan miehesi sukunimen? Oliko teillä ollenkaan puhetta siitä, että hän olisi ottanut sinun? Toisaalta tätä olette varmaan miettineet jo siinä vaiheessa, kun nimesitte lapsia... Oliko päätös helppo tehdä silloin?

    Itselläni on paljon harvinaisempi sukunimi kuin poikaystävälläni (jolla sukunimi on sekä hyvin yleinen että vähemmän itseäni miellyttävä), minkä takia haluaisin pitää oman nimeni. Jos kuitenkin saamme joskus lapsia, on mielestäni tyhmää, että perheessä olisi sitten eri sukunimellä kulkevia. Kaksoisnimikin tuntuu kovin vaikealta käytännössä.

    Poikaystäväni ei – ainakaan toistaiseksi – suostu edes keskustelemaan siitä, että hän ottaisi minun sukunimeni tai tulevat lapset nimettäisiin minun mukaani. Luultavasti tähän liittyy vahvasti perinteinen käytäntö ottaa miehen nimi.

    -M-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meille tilanne oli siinä mielessä helppo, että miehen sukunimi on molempien mieleen. Se on varsin yleinen kyllä, mutta silti kaunis ja moniin nimiin sopiva. En sitten osaa sanoa, millaiseen ratkaisuun olisimme päätyneet, mikäli olisinkin halunnut lapsille saman sukunimen... Sen kuitenkin huomasin, että kun meille toinen lapsi tuli niin halusin voimakkaammin "saman nimen alle" vaikkakin pari vuotta sitten tuntui ajatuksena ihan kummalliselta, että en olisikaan saman niminen kuin aina ennen.

      Tunnen kyllä joitain pariskuntia, missä lapset ovat ottaneet äidinsä sukunimen mutta on se takuulla harvinaisempi asia. Keskusteluiden kauttahan se on pakko teidän ratkaista aikanaan, mihin itse päädytte. Toivottavasti löydätte molempia miellyttävän ratkaisun :)

      Poista
    2. Tarkennuksena: Jos siis olisin lähtökohtaisesti halunnutkin meidän lapsille minun vanhan sukunimeni, niin sitten toki meidän olisi pitänyt keskustella asiasta. Nyt se tuli ongelmattomasti kerta pidän miehen sukunimeä parempana.

      Poista
    3. Joo, tuo kuulostaa kyllä ihannetilanteelta. Minullekaan sukunimen vaihto ei ole se ongelma, mutta en haluaisi nimeä, josta suoraan sanottuna (ja sanopa se poikaystävälle suoraan...) en pidä ja joka lisäksi on hyvin yleinen. Mutta eihän se auta kuin yrittää keskustella :)

      -M-

      Poista
    4. Jep, ymmärrän. Vaikea paikka kyllä, erityisesti kun asian varmasti haluaisi sanoa niin että toinen ei pahastu. Sekin vaihtoehto tietenkin on, että otatte ihan täysin uuden sukunimen kaikki ja lähdette perustamaan omaa nimipolkua. Siihen olisin itse varmaan päätynyt, mikäli en olisi pitänyt miehen sukunimestä eikä hän olisi halunnut myöskään minun nimeä lapsille. Tosin tuo tilanne vaatii myös sen, että nimenvaihto tapahtuu ennen niitä lapsia ellei lapsienkin nimeä vaihda vasta myöhemmin mentäessä naimisiin.

      Poista
  5. Paljon onnea! Näytit oikein kauniilta:)

    VastaaPoista
  6. Todella paljon onnea,kauniita kuvia ja onnellinen pari :)

    VastaaPoista
  7. Hei, enpä ole aikaisemmin kommentoinut, mutta nyt halusin onnitella tuoretta rouvaa ja kiittää mukavasta blogista. Meillä oli kans hyvin pinet häät nyt kesällä. Se vain tuntui oikealta ratkaisulta monien yhteisten vuosien ja kahden lapsen jälkeen. Oikein hyvää syksyä sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Meillä oli sama tilanne ja siksi naimisiin meneminen tuntuikin paikoin sellaiselta "sivutoimelta" kuin miltään "uuden yhteisen elämän alulta". Mutta jokainen juhlikoot, kuten kokee parhaaksi :)

      Kiitos samoin!

      Poista