Vakava juttu

6.8.15

Olin äsken niin vihainen. Niin vihainen, että teki mieli raivota, kiroilla ja mennä jonnekin pois. Kävelin kuitenkin vain makuuhuoneeseen, kaaduin sänkyyn ja painoin tyynyni pään päälle. Sitten itkin. Mitä oikein tapahtui, joka aiheutti tällaisen reaktion?

Kukkakaalit paloi pohjaan - jo toisen kerran tällä viikolla.


Välillä se on vaan ihan saatanasta, kun pitää tehdä monta hommaa kerralla. Ennen kuin laitoin nuo kukkakaalit kattilaan, niin vitsailtiin, että taas ne palaa. No kun ne oli laitettu, niin eräs nimeltä mainitsematon vauva vaati huomiota ja siinäpä sitten kaalit kärähti. Sen jälkeen kärähti minulla. 

Voisin purkaa kiukun mieheen ja murahdella, miksi hän ei voinut katsoa niitä kerta oli siinä keittiössä paistamassa lihapullia. Mutta mitäpä hyötyä siinäkään olisi. Ainakin sain itkeä hänen sylissään ja valittaa ja mies sai vuorostaan nauraa tilanteen koomisuudelle. Mutta kun ruoka on minulle kovin vakava juttu enkä ole paras ihminen käsittelemään pettymyksiä. Jostain syystä tuo kukkakaali oli sellainen juttu, mitä olin odottanut.

Tässä siis syön nyt lihapullia ja perunoita ilman sitä kaalia. Onneksi mennään Kuopioon viikonloppuna. Siellä on isä, joka tekee ruuat eikä polta kukkakaalia pohjaan.

You Might Also Like

0 kommenttia