Marry Me, ding dong!

19.8.15

Jotkut teistä onkin saattanut instagramissa nähdä tällaisen kuvan minun tililläni:


Niin, päätettiin sitten miehen kanssa aikaistaa tätä naimisiin menoa. Aikaisemminhan meillä oli puhetta, että mentäisiin naimisiin 1.6.2016. Tuona päivänä, koska se olisi helppo päivä muistaa. Meille tuli sitten kuitenkin puhetta tässä Antonin synttäreiden tienoilla, että mitä me oikein odotetaan. Meille oli selvää, että menemme naimisiin ja oli myös selvää, että mitään isoja juhlia emme aio pitää. Minua myös oikeastaan väsytti se ajatus, että ensi kesästäkin tulisi juhlien ruuhkaa kerta lapsemme ovat syntyneet touko- ja heinäkuussa. Mieluummin juhlistan noita keskittyneesti kuin sitten ähertäisin vielä häidenkin parissa.

Siinä me sitten joku kesäyö makoiltiin sängyssä ja tultiin tulokseen, että tämän naimisiinmenojutun voisi hoitaa niin sanotusti jo alta pois. Aukaistiin läppäri ja surffattiin maistraatin sivuille. Sieltä ajanvarauksesta katsottiin, mikä vaikuttaisi hyvältä päivältä, eli toisin sanoen helpolta muistaa, ja se oli tuo 9.9. Lisäksi vuodesta 2015 on huomattavasti helpompi laskea aviovuodet kuin vuodesta 2016. Huomaatte varmaan, miten käytännöllisiä pyrimme olemaan tämän hääpäivän muistamisen suhteen? No, jos tuosta ajankohdasta haluaa tarkoituksella jotain merkityksellistä löytää, niin syyskuu oli myös se kuu, jolloin mieheni kanssa tapasimme aivan ensimmäistä kertaa. Silloin molemmat aloitimme opinnot samassa pääaineessa.

Mielessä kävi, että menisimme vain maistraatissa naimisiin ja ilmottaisimme sitten ihmisille, että näin pääsi käymään. Tiesin kuitenkin, että vanhempani olisivat tuollaisesta olleet jokseenkin surullisia ja koska minulle tämä hääjuttu ei sinänsä ole juhlana tärkeä, niin halusin antaa vanhemmilleni kuitenkin mahdollisuuden osallistua. Joten lähimmäisiä on infottu hääpäivästä ja he saavat halutessaan tulla sinne maistraattiin ja meidän kanssa jonnekin lounaalle juhlistamaan asiaa. Ystäville pidämme sitten saman viikon lauantaina jonkin rennon tapahtuman kotonamme.

Tänään tuli myös häämekkoni, seitsemän euron trikoomekko. Alkuun ajattelin, että jotkut "normivaatteet" riittävät, mutta harvoinpa sitä saa tylläytyä jotain erikoisempaa varten niin mennään nyt sit pienellä juhlavaihteella. Ja juu, en kylläkään koe itseäni kauniiksi morsiameksi tällä vartalolla mutta sekin tuntui todella typerältä syyltä jättää häitä myöhempään. En suinkaan ajattele, että häät ja perinteiset asiat niihin liittyen ovat typeriä mutta minulle ne eivät ole merkityksellisiä. Tavallaan tuntuukin siltä, että naimisiin meneminen ei muuta mitään muuta kuin nimeni ja se on se suurin syy, miksi nyt haluan naimisiin. 

Aikaisemmin tuntui vieraalta ajatukselta, että minulla olisi mieheni sukunimi mutta nyt kahden lapsen myötä siitä on tullut meidän perheen nimi eikä miehen nimi. En tietenkään osaa mieltää itseäni vielä tuolla toisella nimellä, mutta eiköhän siihen ajan mittaan totu.

Sormuksiakaan emme ole hankkineet, koska minä en näe tarvetta. Muutamat sukulaiset puhuivat sitä, kuinka sitä saa halvallakin jotkut sormukset mutta en minä tarvitse mitään symbolia sille, että olen mieheni vaimo. Paljon mieluummin laitan rahojamme sellaisiin asioihin, joista oikeasti iloitsen päivittäin, kuten kotiimme. Olemmekin osittain vitsillä puhuneet, että me sormuksien sijaan uusimme aviovuoteemme. Perjantaina kun käymme vihdoin ostamassa meille uuden sängyn. Mieheni hankki kyllä minulle pienen "häälahjan", mutta siitä kerron joskus toiste.

Vaikka meidän hääbudjetti on miltei olematon, jätimme sormukset hankkimatta ja kaikki tapahtuu suht spontaanisti niin on tämä minulle silti omalla tavallaan hyvinkin romanttista. Tämä on sitä meidän näköistä romantiikka. Toki pidän juhlien suunnittelusta ja ymmärrän, miksi joku haluaa tehdä hääpäivästään korean, mutta uskon että minulle tuo hääpäivä on erityinen, vaikka se olisikin vain sitä, että kävelemme maistraattiin ja lähdemme siitä jonnekin lounaalle. Sekin on minusta romanttinen ajatus, että ei tarvitse mitään suurta ja oheisasioita sitoutuessaan kumppaniinsa. Tosin ajattelen kyllä, että sitouduin mieheeni jo samassa määrin silloin kun päätimme perustaa perheen. Näin ihan ohimenevänä juttuna: joitain aikoja sitten luin tutkimuksesta, jonka mukaan ne parit pysyvät todennäköisemmin yhdessä, jotka käyttävät häihin vähän rahaa ja sitä suuremmalla todennäköisyydellä erotaan, mitä enemmän on rahaa häihinsä käyttänyt. Nyt en enää löydä linkkiä tuohon tutkimukseen, mutta ihan mielenkiintoinen juttu. Meidän budjetti on alle 100e, joten ehkä meillä on sitten hyvät tsäänssit. Haha.

Niin muuten, minun suurin "pelkoni" näihin häihin liittyen on se, että repeän nauramaan siinä vihkimisen aikana. Jostain syystä minusta on suunnattoman koomista ajatella sitä "tahdon"-tilannetta. Naimisiin meneminen ei sinänsä ole minusta koominen juttu, enemmänkin se tapa tehdä se. Mietin miehelleni, miksi ei voi olla vain jotain papereiden allekirjoitus-menetelmää. Kun pitkälti juridinen juttuhan se on, ainakin siis meille. 

Yksi toivomus minulla tosin on: haluaisin tuosta päivästä edes yhden (miltei) täydellisen kuvan. Mutta se on jotenkin todella vaikeaa, kun ei itse pääse kameran taakse vaan pitää ohjeistaa jotain muuta toteuttamaan omia visioita ja harvoinpa se onnistuu. Puhumattakaan siitä, että olisi tyytyväinen omaan itseensä siinä kuvassa... 

Just. Nyt piti lähteä youtubettamaan tämä biisi, joka palautui mieleen. Selvästi syytä mennä jo nukkumaan:


You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Paljon onnea tulevasta rouviintumisesta!

    Ei sillä hääbudjetilla ja häillä ole sinänsä mitään tekemistä itse avioitumisen kanssa. Näin itse koen, vaikka ensi viikolla tuleekin kuluneeksi viisi vuotta omista häistämme. Ei mekään haluttu isoja häitä missään nimessä, mutta kun kuitenkin olemme esteetikkoja ja tykkäämme aina pukeutua nätisti kun joskus harvoin jotain juhlia on, niin päädyimme pitämään kompromissina sellaiset illallistyyppiset häät pienelle lähipiirille pienessä tilausravintolassa kaupungin keskustassa, vain kivenheiton päässä kirkosta. Eli vieraita oli me mukaan lukien ja kaikki sisarusten lapset n. 30 ja se oli justiinsa passeli. Oli puvut ja sormukset ja kukat ja pöytiin tarjoiltu ruoka (meille tärkeä juttu), mutta koska olimme tuolloin vielä opiskelijoita (24 ja 26 iältämme), niin pihistelimme missä pystyimme. Olihan se meidän opiskelijoiden kesätienesteistä aika iso siivu silti, yht. budjetti oli kaikkinensa n. 3000 e sis. sormuksen ja puvut ja valokuvauksen ja ruoan ja juhlapaikan vuokran ja muuta pientä, mutta sillä sai oikein ihanat ja kauniit, meidän tyyliin "yksinkertaisen tyylikkäät" häät. Hassua minusta silti on, että jälkeenpäin moni on kommentoinut, ettei meillä ole mukamas ollut "oikeita häitä", kun ei ollut sitä väh. satapäistä vierasmäärää, ei hääleikkejä, ei mitään vapaaksi päästettyjä kyyhkysiä, ei edes bändiä juhlapaikalla, vaan vain itse koostettua taustamusiikkia ja sen tahtiin esitetty häätanssi (ei valssi). Kolmisen tuntia kestäneessä tilaisuudessa lähinnä syötiin hyvin ja seurustelltiin ja sen jälkeen vieraat hipsivät koteihinsa ja me miehen kanssa hotelliin. Ihan meidän näköistä.

    Tärkeintä on tehdä juuri niin kuin itse haluaa eikä tehdä jotain vain, koska mukamas pitäisi pitää "kunnon häät", mitä se nyt sitten tarkoittaakaan. Kuului meiltäkin suvuista nurinaa kun ei kutsuttu kummin kaimoja ja ihmisiä, jotka olimme nähneet viimeksi tyyliin yksivuotiaina, mutta ihan sama, siinähän nurisivat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Kaikki on niin kovin suhteellista. Meille 3000 budjetti olisi ajatuksena aivan mahdoton ja myös järjetön. Mutta kuten sanoin, niin jokainen juhlii häitään kuten parhaakseen näkee. Toki olisi mukava juhlia isommin ja viettää ns. kaunis päivä, mutta en näe sitä kuitenkaan sen rahan arvoisena vaan ennemmin sijoitan sitä rahaa meidän arkeen enkä yksittäiseen päivään.

      Vähän minua mietityttää, loukkaako joku mielensä kun emme ole erityisemmin edes ilmoitelleet hääaikeistamme mutta toisaalla uskoisin heidän ymmärtävän, että emme halua tehdä siitä isompaa numeroa.

      Poista
  2. Kuten mainitsin, niin olihan tuo iso siivu meidänkin tienesteistä, mutta olimme sikäli onnellisessa tilanteessa, että meillä oli ollut joka kesä kesätöitä (ja työskentelimme myös osa-aikaisesti opiskelun ohessa), joten olimme saaneet kartutettua säästöjä. Todellinen kustannus meille oli lisäksi vielä hiukan tuota pienempi, koska kummankin vanhemmat kustansivat meille 400 e tuosta summasta häälahjanaan. Lisäksi myin hääpukuni myöhemmin eteenpäin, josta saimme vielä pari sataa takaisin. Mutta kyllä tuo oli meillekin aika maksimi kustannuksiltaan, joten emme olisi voineet isoja häitä edes pitää (jos siis olisimme niin edes halunneet).

    Lainaa emme missään nimessä olleet valmiita ottamaan häitä varten, vaikka niinkin moni tekee. Sitä en henk. koht ihan ymmärrä, mutta toki jokainen kokee asiat niin eri tavalla, että pyörittelen päätä vain itsekseni. Minusta kun tosiaan tuo meidänkään budjetti ei ollut ihan pieni, ja silti tosiaan olen kuullut niin monen suusta, ettei meillä ollut "oikeita häitä". Halusimme juhlistaa omaa avioitumistamme noin, mutta olen ollut vieraana mm. yhdessä maistraattivihkimisessä, jonka jälkeen menimme syömään yhteen ravintolaan. Eli samanlaiset suunnitelmat kuin teilläkin on. Ja mielestäni tilaisuus oli lyhykäisyydessään silti kaunis, ja mikä tärkeintä, parin näköinen.

    Pointtini oli, että itse avioituminen ei mielestäni liity häihin, sillä naimisiinhan voi mennä ihan ilman minkäänlaisia juhlallisuuksia (ja silloin kieltämättä olisi mielestäni tarvetta tuollaiselle mainitsemallesi allekirjoitussysteemille, jos pari niin haluaa). Moni pitää jonkinlaiset häät, pienet tai suuret, mutta minusta se itse avioitumisen idea on sekoittunut noihin hääjuttuihin. Sanoinkin yksi päivä miehelle, että jos nyt menisimme naimisiin (mikä sinänsä olisi eri asia nyt näin perheellisenä, kun lapsetkin olisivat vihkimistilaisuudessa mukana), varmaan pitäisimme tuota pienimuotoisemmat häät kuin aikanaan ja mainitsin koko "perinteisen" häämeiningin eräänlaisena larppaamisena. Ehkä ikä on tuonut vielä lisää itsevarmuutta tuohonkin asiaan ja vielä vähemmän miettisin muiden mielipiteitä siitä, mitä "pitää" olla.

    Entä, jos muuten teettäisitte ihmisille jonkin kauniin valokuvan vihkitilaisuudesta, jolla avioitumisesta voisi ilmoittaa? Olisihan se kaunis tapa kertoa asiasta ja vähän raottaa tilaisuutta kuvana, vaikka haluattekin pitää itse tapahtuman intiiminä, pienenä juttuna. Jos siis tuo ihmisten loukkaantuminen mietityttää. Tuolloin viestittäisi mielestäni, että ne kuvan saajat ovat olleet ajatuksissa kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin aivan, olen kyllä hyvin samoilla kannoilla ajatuksiesi kanssa. Ja vaikka minä en henkilökohtaisesti laittaisi itse suuria summia häihin, niin yritän myös ymmärtää heitä, joille se hääpäivä sinänsä on satsattavan arvoinen.

      Tuli nyt ohimennen muuten mieleen, että itsehän en ole ollut koskaan häissä, joten nämä omat hääni tulevat olemaan myös minun ensimmäiseni :D

      Täytyy miettiä tuota kuvaideaa. Tosin en halua, että siitä tulisi sellainen fiilis, että "hei olemme menneet naimisiin, joten meille saisi lähettää asiaan liittyen lahjoja"... Koska emme pidä varsinaista häätilaisuutta sukulaisille, niin emme odota myöskään lahjoja. Ehkä siis ilmottaisin asiasta nykyaikaan tyypillisellä tavalla eli sosiaalisen median kautta ja kaukaiset tädit ja sedät ja vastaavat voivat onnitella tykkäämällä ilmoituksestamme. Melko arkista, mutta eipä se meitä haittaa.

      Poista