Kaksivuotissynttärit

13.8.15

Nyt vihdoin ja viimein muutama tai useampi sananen Antonin kaksivuotissynttäreistä. Koska nimiäisiä ja valmistujaisia oltiin juhlittu kahta viikkoa aikaisemmin, niin tiesin, että kovin moni ei jaksaisi uudelleen matkustaa niin lyhyellä ajalla. Halusin kuitenkin pitää Antonille synttärit erikseen sen sijaan, että olisin niputtanut kaikki juhlat yhteen tapahtumaan. Olin myös edellisistä juhlista sillä tavalla poikki, että en jaksanut hirmuisesti panostaa juhlakoristeluihin ja vastaaviin. Koin siitä jonkin verran huonoa omatuntoa, vaikka eihän parivuotias tietenkään ymmärrä niiden härpäkkeiden päälle mitään. Sinänsä Anton varmaan nauttikin eniten juhlasta, jossa oli vain ne läheisimmät ja keskityttiin siihen olennaiseen eli Antoniin.


Antonin juhlissa olivat siis isäni, siskoni, toinen pikkuveljistäni, miehen sisarukset ja hänen äiti. Myöhemmin illasta kävi myös eräs kaveri lapsineen. Tarjoiltavina oli vain pätkisjuustokakku, mustikkapiirakka, maissinaksuja, pähkinöitä ja vaahtokarkkeja. 


Nyt kun kuitenkin muistelee Antonin yksivuotissynttäreitä, niin oli tämä kaksivuotisjuhla monella tapaa erilaisempi. Se näkyi myös lahjojen määrässä. Siinä missä Anton hukutettiin lahjoihin yksivuotissynttäreillä, oli hänen lahjansa nyt laskettavissa yhdellä kädellä. Sinänsä rehellisesti sanottuna harmittaakin, jos tässä ajan mittaan käy niin, että Antonista tulee muille asia, joka ei niin kiinnosta. En nyt jaksa mennä tähän aiheeseen sen syvemmin, mutta tuona juhlapäivänä minulla oli paikoin surullinen mieli ja se tuli siitä, kun tahtoi lapselleen kaikkea hyvää. Vaikka ymmärrän kyllä miehenkin näkökulman, joka taasen on niitä, jotka eivät näe synttäreissä ylipäänsä paljon mitään järkeä...


Anton aukaisi lahjoja todella mielissään ja oli jokaisesta lahjasta hyvin iloinen. Paidastakin huudahti: "Hiano paita!". Anton sai myös Brion junaratasetin ja samaan sarjaan kuuluvan paristoilla liikkuvan junan. Aikaisemmin Anton oli saanut minun vanhemmiltani polkupyörän, mistä en olekaan muistanut täällä mainita. Yritän tehdä oman postauksen tuosta tässä joku päivä. Toiselta mummolta tuli pyörään kori ja vähän naposteltavaa. Veljeni kävi kolmen viikon Euroopan matkalla ja toi sieltä Antonille Leonardo Da Vinci aiheisen t-paidan, koska Anton Leonardo.



Meiltä Anton sai sänkyynsä Finlaysonin Otso-lakanat. Olin niitä itseasiassa pitkään Antonille toivonut ja vähän kaavailin, että ostaisin ne viimeistään hänelle synttärilahjaksi. Kävikin tuuri, kun nuo lakanat löytyivät Helsingin matkaltani alle 20€. Tarkoitus oli vielä viedä hänet varsinaisena synttäripäivänä HopLopiin ensimmäistä kertaa, mutta se jäi koska miehellä oli opinnoissa eräs deadline. Mutta ehtiihän tässä vielä jälkikäteenkin.


Anton puhalsi nyt ensimmäistä kertaa synttärikakkunsa kynttilän. Tämän jälkeen Antonille laulettiin paljon onnea vaan ja laulun ajaksi Anton sulki silmänsä ja hymyili. Hän selvästi otti kaiken irti tuosta laulusta. Tuo kyseinen hetki oli minulle niin koskettava, että kun siinä katsoin Antonin ihanaa hetkeä, niin ajattelin että tämä tässä näin on yksi elämäni parhaita hetkiä. Miten voikaan tulla onnelliseksi siitä, kun näkee lapsensa niin onnellisena.



Tuo päivä oli monella tapaa hyvin tunteikas. Ehkä juuri siksi olin herkillä, koska tuo niin rakas esikoiseni täytti kaksi.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Kiva oloiset juhlat, usein se onkin niin, että niiden läheisimpien ihmisten läsnäolo on se mikä merkkaa.

    Minulle tuli mieleeni tuosta, kun sanoit että tulit surulliseksi tuosta huomioimisen vähentymisestä, että olen kokenut ihan samoin.
    Tämä kylläkin ilmeni kuopuksemme syntymän jälkeen. Esikoisemme sai syntymänsä jälkeen paljon huomiota ja myös huomionosoituksia lahjojen muodossa ja niitä on ikuistettu mm. vauvakirjaan. Tuosta tuli nimittäin sellainen olo että perheemme ja uusi vauvamme ovat merkityksellisiä näille muistaneille. Kun taas kuopuksemme syntyi, juuri monikaan samoista ihmisistä ei facebook-onnitteluja kummemmin noteerannut tätä uutta vauvaa. En itse pidä huomiosta vaan ajatteli vauvan olevan huomion keskipisteenä, ja muistan tätä ajatellessani olleeni todella surullinen, koska mieleeni tuli väistämättä ajatus että kuopus on aina se "kakkonen" näiden ihmisten mielissä ja olin surullinen nimenomaan hänen puolestaan.

    Nyt kun tästä kirjoitin niin tuli myös mieleen että hassuja asioita sitä murehtii, koska eihän vauva sitä huomiota tajua. Ja sattumoisin tämä "kakkonen" osaa ottaa huomionsa suurella itseluottamuksella, joten huomiotta hän ei tule jäämään:)

    -J-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin eikä se huomioiminen tässä yhteydessä suinkaan tarkoita vain lahjoja, vaan ihan sitäkin että tulisi synttäreille paikalle jne.. Mutta tässä tosiaan synttärit jäivät vähän niiden nimiäisten jalkoihin.

      Olen miettinyt noita samoja juttuja myös, mitä tulee kuopuksen ja esikoisen huomion saamiseen. Paikoin tuntuu siltä, että jotkut ihmiset pitävät Antonia erityisempänä, koska hän oli lähipiirimme ensimmäinen lapsi. Muutenkin Anton tuntuu saavan enemmän huomiota, mutta se on ihan ok nimenomaan siksi, koska Antonilla on erilaiset tarpeet kuin Sofialla. Olen myös ajatellut asian niin, että ihmisillä on muodostunut ajan myötä Antoniin vahvempi side, Sofiaan tuo on vasta vahvistumassa. Toinen juttu, minkä olen huomannut ja on varsin mielenkiintoinen, on ihmisten käyttäytymistapa suhteessa lapsen sukupuoleen. Huomaan siis tietynlaisia vivahteita puheessa ja asenteessa riippuen siitä, ovatko he tekemisissä Antonin vai Sofian kanssa.

      Tuosta tuli vielä mieleen, että joissakin asioissa minulle on tärkeää, että Sofian osalla toimin samoin kuin Antonin. Esimerkiksi kun olen valokuvannut Antonia tietyin aikavälein niin tuntuu siltä, että Sofiastakin on tehtävä samoin. Lapset ei vielä näitä juttuja toki tajua, mutta haluan että heille jää samankaltaisia muistotodistuksia.

      Poista