Sektiosta palautuminen: 2 viikkoa

11.6.15

Tänään on kulunut kaksi viikkoa ja yksi päivä leikkauksesta. Olenkin useamman kerran maininnut, että toipuminen on ollut mielestäni nopeaa ja helppoa mutta nyt voisi tehdä hiukan laajemman katsauksen asiaan.

Olen jo useamman kerran käynyt keskustareissuilla. Mehän tosiaan asumme tässä ydinkeskustan kupeessa, joten pitkä matka sinne ei ole mutta olen kuitenkin saattanut pyöriä kaupoilla parisenkin tuntia kerrallaan. Ensimmäisen matkan tein yksinäni keskustaan, kun leikkauksesta oli kulunut viikko. Kävely toki oli hyvin rauhallista enkä kovin pitkään silloin ollut, mutta olin yllättynyt, että koin kuitenkin olevani tuohon valmis. Samana päivänä tein myös kotitöitä pyykkäyksen ja tiskien muodossa.

Tällä kuluneella viikolla olo on ollut entistäkin loistavampi. Unohdan välillä ihan kokonaan, että minulla tosiaan on se leikkaushaava vatsassa. Perusvauhdin kävely sujuu jo siis normaaliin tapaan ja olen erityisen iloinen siitä, että selkä ja hartiat eivät ole lysyssä. Viimeksi kun leikkauksen jälkeen tuntui siltä, että meni aika kauan, että uskalsi kävellä ryhdikkäästi suorassa. En kuitenkaan lähde rikkomaan ohjeita siitä, että vauvaa painavampaa ei saisi nostella. Pariin kertaan olen meinannut nostaa Antonin, kunnes onneksi muistan, että sitä pitää vielä välttää. En ole myöskään uskaltanut mennä vielä makoilemaan vatsalleni, mutta toisaalta tuo tuntuu rintojen puolesta vielä ikävämmältä ajatukselta kuin leikkaushaavan.

Toinen seikka, mikä yllätti tässä sektiossa, oli jälkivuodon vähäisyys. Toki se yleensä on vähäistä muutenkin sektion jäljiltä, koska se kohtu ns. puhdistetaan siinä samalla, mutta jälkivuoto nyt loppui jo viikon päästä leikkauksesta. Tosin niukka vuoto alkoi viikon tauon jälkeen taas, mutta silti kuukautisetkin yleensä on ollut runsaammat.

Niin ja särkylääkkeistä vielä: söin ihan suosiolla säännöllisesti särkylääkkeitä 1,5 viikkoa. En nähnyt mitään syytä siinä, että kokisin pientäkään ikävyyttä haava-alueella. Sitten kun aamuisin aloin heräämään niin, että mitään tuntemuksia ei haavalla ollut niin jätin särkylääkkeen ottamatta ja otin vasta tarvittaessa. Tuo tarve on oikeastaan tullut vasta illalla sänkyyn mentäessä. Haavakipuhan tulee usein aina jälkikäteen, mikä on hyvä muistaa. Tuon takia itsekin aloitin liikkumisen vähän varovaisemmin, vaikka fiilis olikin, että olisin voinut liikkua enemmänkin sinä hetkenä. Nyt parhaillaan pohdiskelen, milloin uskaltaisin nousta pyörän selkään.

Mites sitten se ulkonäkö? Painoa ei raskaudessa tosiaan tullut paljon, mutta arvelinkin että ei se myöskään lähde ihan noin vain. Tänä aamuna painoa oli 55,8 kiloa eli kehossa on +2,8kg lähtöpainoon. Tietysti imetys vaikuttaa myös painoa lisäävästi, mutta en myöskään odota, että paino hirmuisesti tästä lähtisi omatoimisesti laskuun. Viimeksi ainakin painonpudotus tyssäsi kuukauden sisällä. 

Peilikuvasta minulla on ristiriitaiset ajatukset. Tavallaan näytän mielestäni ihan ookoolta. Ainakin tuntui siltä, että vatsa olisi pienentynyt nyt nopeammin ja isompiin rintoihin on ehtinyt tottumaan viime imetyksestä. Raskausarpia ei tullut lisää ja muutenkin vatsa on ihon osalta paljon kauniimpi nyt kuin viime kerralla; vatsassa ei ole ihmeellisiä ihosävyjä vaan se on suht tasavärinen. Mitä nyt pientä linea negraa alavatsassa ja Klexanen pistämisestä tulleita mustelmia näkyvissä. Inhottavin osa vatsassa on tuo "alareppu", mutta iholla meneekin melko kauan vetäytyä - tai ainakin minun ihollani menee.



Nyt osaan kyllä olla suopeampi kehoani kohtaan kuin viimeksi, mutta luulen sen johtuvan ihan jo siitäkin, että nyt kehon muutokset eivät olekaan niin radikaalit. Nyt en vertaa itseäni siihen henkilöön, joka ei ollut aikaisemmin raskaana vaan nyt sitä vertaa jo siihen kerran raskaana olleeseen kehoon. Ja ehdin kuitenkin palautumaan ensimmäisestä raskaudesta vain sen päälle vuoden ennen kuin raskauduin uudestaan, joten keholla olisi varmasti ollut vielä työtä palautumisessa entisestäkin. Toki haluan päästä parempaan kuntoon ja näyttää paremmalta, mutta sille on annettava aikaa ja tällä välin yritän parhaan kykyni mukaan olla sinut tämän kehon kanssa. Yksi päivä kävin H&M:llä hakemassa Sofialle housuja ja samassa näin kivan kesämekon, mitä ajattelin sitten sovittaa. Tulin sovituskopista ulos nieleskellen kyyneliä. Mutta ei pidä jäädä rypemään noihin fiiliksiin.

Haava itsessään on mielestäni siisti, vaikkakin toki vielä vähän rujon näköinen. Leikkaus tehtiin samaan haavaan ja yllätyin kyllä siitä, että nyt ei ole ihan niin laaja alue tunnoton kuin viimeksi. Mutta toki se tunnottomuus on taas tullut takaisin ja se onkin hyvin hidas prosessi, että hermot palaa. Joskushan käy niin, että kaikki hermot eivät edes palaudu.


Tällaisia asioita tuli nyt palautumisesta mieleen, kun leikkauksesta on kulunut se kaksi viikkoa. Kokonaisuudessaan olen tosi tyytyväinen tilanteeseen, koska olin odottanut että menisi jokin kuukausi, että kokisin voivani elää "normaalia" elämää. Koen elämäni nyt jo normaaliksi kaikilta muilta osin paitsi, että en saa nostella painavia asioita. Sitä hetkeä odotan, että saan itse nostaa Antonin halailuun. Mutta olen myös kiitollinen, että olen siinä kunnossa, että pystyn ketterästi menemään Antonin tasolle ja halailla häntä siten.

Seuraavan kerran palautumisesta voisin kirjoitella, kun kuukausi tulee täyteen.

You Might Also Like

0 kommenttia