Isoveli

4.6.15

Monia on kiinnostanut erityisesti se, miten Anton on ottanut Sofian vastaan. Kerroinkin jo instagramissa, että Antonin ensimmäinen kommentti Sofiasta oli "nukke". Samassa hänellä oli sellaisia hoivaavia ilmeitä, mitä hänelle tulee, kun jokin on selvästi pieni tai hoidettava.


Tähän mennessä Anton on mielestäni ottanut Sofian hyvin vastaan. Anton käy välillä kuikuilemassa päivisin pinnasänkyyn, missä Sofia nukkuu. Jos Sofia itkee, niin Anton usein tulee kertomaan "vauva itkee" ja kerran hän huusi "apua" ja lähti juoksemaan Sofian luokse. Ilmeisesti hän siis ajatteli, että Sofialla on jokin hätä. Anton myös paljon huokailee "oiii" nähdessään Sofian ja antaa hänelle haleja. Pariin kertaan hän on halunnut ottaa Sofian myös syliin, tietenkin meidän vanhempien avustuksella. Hauskasti huomasimme myös, että kun Anton leikki lego-ukolla niin hän laittoi ukon käsivarsilleen samalla tavalla kuin vauvaakin pidetään. 


Antonin imettämisen lopetin piakkoin, kun raskauduin uudelleen. Siitä on siis ehtinyt kulumaan aikaa eikä Anton ole näyttänyt olevan mitenkään mustasukkainen niistä hetkistä, kun Sofiaa imetän. Päinvastoin: hän tulee aina minun kanssani sängylle, koska näkee hetken koittaneen, milloin hän pääsee taas näpertämään minun hiuksia. Välillä hän myös kantaa lelun tai muutaman sängylle ja leikitään siinä samalla. Anton on myös ymmärtänyt, että maito on Sofian ruokaa ja välillä on tokaissut "oho!", kun näkee maidon tulevan rinnasta. Yhden kerran hän tosin otti Sofiaa kädestä ja sanoi "mee!", kun ilmeisesti halusi Sofian pois minun viereltä. Mutta kun sanoin, että Sofia syö niin Anton jatkoi touhuilua normaaliin tapaan.


Ongelmallisinta tällä hetkellä on se nukkuminen, mikä oli kyllä odotettavissa. Sofia nukkuu minun vieressä, koska erityisesti haavan takia en jaksa pomppia nostamaan häntä takaisin pinnasänkyyn ja muutenkin usein nukahdan jo imettäessäni. Sofiakin tuntuu nukkuvan sikeämmin, kun saa olla vieressä. Antonhan haluaisi hirmu kovasti nukkua myös meidän sängyssä, on aina halunnut ja iltaisin hänellä alkaa hirmu kova itku, jos ruvetaan puhumaan omasta sängystä. Välillä Anton alkaa pyytämään minua jo aikaisin meidän sänkyyn ja laittaa makuuhuoneen ovea kiinni, koska haluaa varmistaa, että iskä ei tulisi ottamaan häntä pois. Eilen illalla hän itki ja puhui itkunsa lomassa isälleen: "Hanna, Hanna, Popia, Popia". Hän siis ajatteli, että haluaa minun ja Sofian luokse. Ja kyllä muuten raastaa kuunnella sitä ja monesti mietin, vahingoitanko häntä jotenkin sillä, että ei päästetä häntä meidän sänkyyn. Tuossa pari yötä sitten hän olikin tajunnut kiivetä meidän sängyn jalkapäädystä ja heräsin siihen, kun Anton oli Sofian vieressä. Onneksi minun käsi oli kuitenkin ollut heidän välissään. Viime yönä sitten laitettiin tuoliesteitä meidän oven eteen ja melkoista huutoitkua koittikin sitten yöllä, kun mies uudelleen nukutti Antonia omaan sänkyyn. Ihan aamusta hän olikin onnistunut jotenkin tulemaan yli tuolien, mutta olin siinä vaiheessa jo hereillä sängyssä. Sitten Anton kiipesi sänkyyn katsoen isänsä suuntaan koko ajan niin, että huomaako hän mitä Anton tekee. Aamuisin kuitenkin päästetään Anton sänkyyn hengailemaan tai nukkumaan, mikäli hän vielä on väsynyt. En oikein tiedä, mitenkä jämpti asian suhteen pitäisi olla: kieltääkö sänky kokonaan vai salliako se silloin, kun ei ole vaaraa vauvan osalta? Toivoisin kyllä, että voisin antaa Antonin nukkua vieressä, koska en näe mitään pahaa perhepedissä; päinvastoin, se voi olla hyvinkin tärkeä läheisyydenmuoto vielä parivuotiaallekin ja sitä se tuntuu Antonille olevan.


Antonissa ilmeni uhmaa jo ennen Sofian syntymää, se ei ole mielestäni pahentunut mutta Antonilla on kyllä välillä sellaisia epämääräisiä tunnepuuskia. Ne tulevat ihan satunnaisesti ja muutenkin hänen olonsa ovat välillä hyvinkin ailahtelevia. Anton myös pyytää normaalia enemmän syliin ja läheisyyttä ollaankin tarjottu Antonille normaalia enemmän. Välillä, kun hän äyskää, niin ollaan vaan halattu häntä jos puheella ei tunnu rauhoittuvan. Lyhyitä hetkiä nuo sen temperamenttihetket ovat, mutta kuitenkin jonkinlaisia vaikutuksia Sofian syntymällä on varmastikin ollut. Hän ei tosin pura Sofiaan niitä negatiivisia oloja, vaan enemmänkin huolehtii, että Sofiakin tulee mukaan jos lähdetään ulos. Ensimmäisenä hän hakeekin Sofian haalarin, kun puhutaan ulos lähtemisestä ja pukemisesta. 

Sanoisin siis, että Anton on oikein hieno ja huolehtiva isoveli mutta välillä purkaa vanhempiinsa pahaa oloa ja saa niin tehdäkin. Onhan se omalla tavallaan rankkaa, kun toinen pieni tulee viemään huomiota ja tilaa.

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Olisiko Antonin sänky mahdollista saada ihan teidän sänkyyn kiinni? Anton voisi pitää kiinni vaikka jomman kumman vanhemman kädestä nukahtaessaan, mutta taas teille riittäisi enemmän tilaa vauvan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä se oikein ole, kun meillä on tosiaan jo 180cm tuota sänkyä omasta takaa ja makuuhuoneet suht pieniä... Pinnasänky on mahdollisesti laitettavissa sivuvaunuksi, jos yrittäisi jotenkin kiinnittää sen niin, että varmasti pysyy minun sängyssä kiinni. Pitää tuumailla asiaa :)

      Poista
  2. Ihania pieniä kainalokavereita! <3 Meillä lapsilla on myös ollut aina hurja läheisyydenkaipuu, myös öisin. Nyt 3- ja 6-vuotiaina käyvät kyllä nukkumaan omiin sänkyihin, (jotka nekin on muuten siirretty lastenhuoneessa lasten vaatimuksesta ihan vierekkäin) mutta ikinä eivät nuku siellä aamuun saakka. 3v haetaan meidän väliin jossain vaiheessa yötä ja 6-vuotiaalla on patja meidän sängyn jalkopäädyssä, johon kipittää aina öisin jatkamaa uniaan. Kun lapset olivat vielä vähän pienempiä, niin sain yhdeltä tutulta meillä hyvin toimineen vinkin! Opetin lapset siihen, että kun isompi yöllä kipitti meidän väliin nukkumaan, niin hän asettuikin pää jalkopäähän. Lapset siis nukkuivat keskellä sänkyä jalat vastakkain, jolloin veivät vaan yhden ihmisen tilan mutta pääsivät kuitenkin molemmat "viereen" nukkumaan. Tämä toimi pitkään ihan loistavasti, mutta jossain vaiheessa isompi siirtyi ihan mieluusti paltjalle kun alkoi olla liian pitkä tuohon väliin. Meillä on molemmat nukkuneet aina niin huonosti, että olen tullut siihen tulokseen että on ihan sama missä nukkuvat, kunhan nukkuvat. Pysytään kaikki paljon paremmin järjissämme. Kyllä ne vielä oppii siellä omissa sängyissäänkin pysymään.

    Nyt sitten vaan pohdin, että mitäköhän ihmettä teen kun meille on syksyllä tulossa kolmas lapsi ja en millään jaksa uskoa, etä tämä olisi yhtään sen itsenäisempi nukkuja... Ja onhan ne yöt vaan niin paljon helpompia, kun imetykset hoituu siinä vieressä niin että on itsekin puolet ajasta unessa. Pitäisköhän vaan ostaa leveämpi sänky!? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, tärkeintä minustakin on se että kaikki perheenjäsenet saa nukuttua mahdollisimman hyvin ja riittävästi. Mutta toki sitten näitä turvallisuusjuttuja joutuu myös miettimään, kun kyseessä on kovin pieni.

      Tuli tuosta jalkopäädystä mieleen, että voisi kyllä itse kokeilla sellaista systeemiä, että Anton nukkuu poikittain minun pään yläpuolella... Koska minähän en koko patjaa pituudeltani tarvitse, yöpöytä estää Antonin tippumisen ja yläpäässä Anton pääsee minun hiuksiin (mikä hänelle on tärkeää) ja samassa vauva on sopivalla etäisyydellä Antoniin.

      Minä heitin tänään kanssa miehelle, että jos vain suosiolla vuoraisi meidän makuuhuoneen lattian patjoilla :D

      Poista