Ensimmäisestä toiseen vauvaan

24.5.15

Meidän perheessä on joskus vitsailtu, että isosiskoni on prototyyppi; harjoituskappale. Nyt kun itselleni on tulossa toinen lapsi, huomaan välillä ajattelevani sitä, tekisinkö jotain nyt toisin. Tietenkin on niin, että tulevan vauvan luonne ja mahdolliset vaivat määrittelee jo hyvin paljon kokonaistilannetta enkä sinänsä suunnitelmallisesti toimi jollain tietyllä tavalla vaan sopeudun siihen, millainen vauva on. Mutta on muutamia juttuja, joissa lähtökohtaisesti haluaisin toimia eri tavalla.

Ensinnäkin ne vauvan ensimmäiset päivät. On todellakin niin, että niistä on jälkikäteen hyvin vaikea muistaa mitään. Antonin ensimmäisestä vuorokaudesta minulla on todella sumuiset muistot, olinhan kuitenkin sektiossa nukutettu ja kehossa pyöri melkoiset lääkemömmöt. Tästä syystä olenkin sanonut miehelleni, että ottaa runsaasti niitä valokuvia, jotta pääsen edes jälkikäteen valokuvien kautta katsomaan, miten meidän lapsi vietti ensimmäisiä tuntejaan kohdun ulkopuolella.

Muutenkin toivon, että olisin itse siinä kunnossa, että voisin valokuvata vauvaa aktiivisemmin jo heti alkuviikoista. Antonista on harmittavan vähän valokuvia pikkupikkuvauva-ajalta. Muutenkin näin valokuvauksesta tykkäävänä se on ainutkertainen tilaisuus, kun pääsee kuvaamaan omaa pienokaistaan. Olen laittanut ylös jo joitain ideoita valokuvaamisen suhteen, mutta oma vointi määrittelee pitkälti sitä, miten sitten tulee valokuvattua.

Ylipäänsäkin tuntuu siltä kuin nyt pitäisi yrittää nauttia kaikin voimin tästä tulevasta vauva-ajasta... Kerta voi olla hyvin mahdollista, että se jää minun viimeiseksi.


Odotan myös oikeastaan aika kovasti kesää ja ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että meille on tulossa hieno ja kiva kesä. Anton syntyi heinäkuun lopussa ja elokuu menikin minulla toipuessa, niin kovin paljon ei tullut nautittua kesän ilmoista 2012 - tuota ennen kun oli se iso maha. Nyt jos toivun samaan tahtiin, niin pääsen nauttimaan vielä siitä parhaasta kesäkuukaudesta eli heinäkuusta. Muutenkin asenne on rennompi; ei tunnu mitenkään vaikealta ajatukselta lähteä vauvan kanssa ulos. Erityisen mukavaa on, kun ei tarvitse olla heti alkuun pukemassa kahta lasta ulos lähtiessä kovin moniin kerroksiin. Tämä on ehdottomasti niitä kesän plussia pienten lasten perheissä.

Mitä sitten tulee ylipäänsä tuohon sektiosta toipumiseen, niin mieli on ristiriitainen. Yhdestä sektiosta on kokemuksia, mutta kun ei voi olettaa, että toinen menisi juuri samalla tavalla. Toivon kyllä, että osaisin pitää mielessäni niinä vaikeina hetkinä, että keho kyllä palautuu kunhan sille antaa aikaa.


Mitä sitten tulee vauvan hoitoon ja lapsen kasvattamiseen, niin olen mielestäni tehnyt Antonin kanssa ihan kelpo työtä. Olen ollut melkolailla lapsen tarpeisiin ja luonteeseen sopeutuva. Näin aion tehdä toisenkin kohdalla. En sitten tiedä, että jos tämä toinen onkin aivan erilainen yksilönsä niin meneekö siinä silmät pyörälle ihmetyksestä, kun ajattelee että eihän tämä mennyt lainkaan tällä tavalla Antonin kanssa.

Jos näyttää siltä, että Nöpönen viihtyy pinnasängyssä niin sitten en perhepetiä välttämättä ota toistaa kertaa käyttöön. Mutta melko kovasti arvelen, että tuohon kuitenkin päädytään. Toivoisin, että tälle vauva kakkoselle maistuisi aikanaan enemmän omat tekemät soseet ja aionkin pitkäjänteisemmin niitä kokeilla. Anton kun on kuulunut heihin, jotka mieluummin syö kaupan purkkiruokia.


Toisen vauvan kanssa saattaa tulla sekin ero, että hän ei pääse olemaan kotona kanssani niin pitkään kuin mitä Anton on päässyt. On toivottavaa, että pääsisin töihin. En tiedä, tapahtuuko työnhaku heti äitiysloman jälkeen mutta varmasti viimeistään ensi vuoden loppupuolella. Toinen raskaus ja toinen vauva mahdollistaa samassa Antonille kotona oleilun. Tuota samaa en voi Nöpöselle tarjota ainakaan oman päätännän kautta eli jos töitä saadaan niin sitten niitä lähdetään tekemään. Mutta toisaalla taas nyt Nöpösen kohdalla olen oikeasti pelkästään  äitiyslomalla - ei ole mitään opintojuttuja koko aikaa taustalla. Se tuntuu ajatuksena hyvältä.

Nyt kun katsoin näitä Antonin vauvakuvia, niin kyllä sitä kieltämättä ihmettelee, miten pieni hän onkaan ollut ja miten meillä kohta on taas tuollainen pikkunyytti. Odotukset vauva-ajalta on nyt jokseenkin erilaiset kuin Antonista. Välillä tuntuu, että mietin liikaa niitä käytännön karuja totuuksia ja yritän henkisesti tsempata itseäni tulevaan univelkaan ja sektiosta toipumiseen. Sitten meinaan unohtaa kokonaan sen itse ihanuuden: vauvan ja häneen tutustumisen. Mutta eiköhän se vauva viimeistään itse hurmaa minut ja meidät kaikki. Niin, kyllä sitä herkistyy jo nyt kun oikeasti pysähtyy ajattelemaan, että meitä on pian neljä.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Iik niin ne päivät vaan vähenee!
    En myöskään suunnitellu hirveesti miten meinaan toimia tämän toisen kanssa. Erin on kyllä aika samanlainen (vielä) kuin isosiskonsa, mutta isoja eroja löytyy myös. Erinillä on kestänyt vähän tottua että öisin kuuluu nukkua (nykyään nukkuu yöt hyvin), kun taas Neela nukkui alusta asti yöt hyvin. Neela ei suostunut vauvana nukkua muuta kuin sylissä, tai niin että nukuin vieressä, mutta tässä asiassa Erin onkin ollut helpompi koska nukkuu päikkäreitä sohvalla. Kyllähän noita eroavaisuuksia löytyy ja niistä voisinkin kirjoittaa postauksen, kunhan Erin vielä kasvaa ja eroja tulee vielä enemmän esille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nyt tässä ei ole enää kuin puolitoista vuorokautta... O-ou.

      Muistankin, kun aikoinaan kirjoitit että Neela ei viihdy vaunuissa ja mulle se oli tilanteena outo, koska Anton suostu nukkumaan melkein missä vaan. Mutta onhan noita eroja tosiaan vauvoissa, aika vähän oletkin vissiin ehtinyt kirjoittelemaan miten teillä siellä menee. Kuulumisia odotellessa :)

      Poista