Sektio vs. alatiesynnytys: kuinka tehdä päätös synnytystavasta?

28.4.15

Synnytys - siinäpä aihe pohdittavaksi. Synnytys pyöri melko vahvasti päässä raskauden alkuviikoilla, sitten se katosi jonnekin mielen syövereihin ja nyt huomaan, että sitä on vaan ryhdyttävä taas ajattelemaan. Synnytystapa-arviointi minulla on vajaan kahden viikon päästä ja olisi jokseenkin hyvä, jos osaisin tuolla puhua omista ajatuksistani - vielä parempi, jos olisin selkeästi jotain mieltä asiasta. Aika moni asia kun tuntuu olevan solmussa ja ristiriidassa tämän toisen vauvan synnytystavan suhteen.

Minähän olen siis 149 senttimetriä pitkä. Keskimääräistä selvästi lyhyempi ja siksi minulla oli aikoinaan Antonistakin automaattisesti synnytystapa-arviointi. Kirjoitin tuosta käynnistä tuolloin täällä. Tuolloin siis todettiin, että alasynnytyksen pitäisi onnistua ainakin lantion osalta. Tosin minusta se koko tutkimusprosessi tuntui turhalta eikä todellakaan vakuuttanut siitä, että vauva mahtuisi. Muistan ajatelleeni ja tännekin kirjoittaneeni, että alasynnytys menee kuitenkin lopulta sektioon. En tiedä, miksi tuollaista ajattelin mutta oikeassahan minä sitten olin.

Antonista minulla meni siis viikoilla 40+3 limatulppa ja samassa lapsivettä tihkui. Tämän takia synnytys käynnistettiin 40+4 oksitosiinitipalla. Käynnistystä kesti vuorokausi. Alku oli lupaava, kun aukesin parissa tunnissa kolmeen senttiin, mutta siihen se sitten tyssäsi eikä vuorokaudessa tilanne enää edennyt. Lopulta lääkäri totesi, että mennään sektioon syynä pysähtynyt synnytys ja epäsuhdanne epäily. Anton ei siis syystä tai toisesta laskeutunut ja tuolloin lääkäri epäili, että synnytys ei etene tuon takia. Sektio meni lopulta nukutukseen, koska puudutus ei tehonnut. Myöhemmin synnytyssalissa ollut kätilö kävi luonani vuodepuolella ja kertoi lääkärin sanoneen, että synnytyskanava näytti ahtaalta ja että seuraavassa raskaudessa olisi syytä ottaa vähintään ne lantion magneettikuvat synnytystapaa miettiessä.


Nyt sitten odotan toista lasta. Rakenneultrassa lääkäri puhui taas ihan erilaista tarinaa: hänen mukaansa Antonin synnytys ei vaan ikinä päässyt kunnolla käyntiin. Supistukset olivat siis liian mietoja, jotta se olisi voinut edetä. Tämän lääkärin mukaan kyseessä ei ollut se, että Anton ei laskeutunut jne. Sitten kun tuli puhetta niistä magneettikuvista, niin tämän lääkärin mukaan ne ei tarjoa kovinkaan tarkkaa tietoa. Oli kylläkin sitä mieltä, että ne voidaan halutessani ottaa mutta jäi sellainen fiilis, että eipä niistä välttämättä mitään apua ole. Rakenneultran lääkäri oli sitä mieltä, että minun olisi hyvä kokeilla alasynnytystä tällä toisellakin kertaa, "koska kyllähän sinä siitä aina sektioon pääset, jos se tilanne siltä vaikuttaa". 

Minulta on useampi tässä kysellyt, olenko päättänyt, miten haluaisin synnyttää. No en ole enkä tiedä, osaanko edes päättää kerta saan niin ristiriitaista palautetta. Tavallaan tuntuu, että ehkä pitäisi uskoa sitä lääkäriä, joka minut on leikannut. 


Huomionarvoista on muutenkin se, että todennäköisyys sektioon kasvaa kerta takana on jo yksi sellainen. En tiedä, mikä täällä Keski-Suomessa on politiikka mutta olen kuullut, että jossain päin Suomea ne eivät halua erityisemmin synnytyksiä keinotekoisesti käynnistellä, mikäli aikaisemmin on sektion kokenut. Olen täälläkin kirjoittanut myös siitä pelostani, että kohtu repeytyy ja tuo riski kasvaa kolmenkertaiseksi käynnistetyssä synnytyksessä. Pelkään myös sitä, että joudun hätäsektioon ja maha joudutaan viiltämään pystyssä auki, jolloin saisin vatsaani komean ristin. Pelkään myös sitä, että vauva jääkin kiinni jonnekin ja kärsii hapenpuutteesta ja siitä tulee komplikaatioita. En kauheasti pelkää kipua, mutta kieltämättä sektiossa se kipu on helpommin hallittavaa jälkikäteen vaikkakin usein pitkäkestoisempaa. 

Taitaa siis olla kyllä niin, että sektio lähtökohtaisesti tuntuu minusta turvallisemmalta vaihtoehdolta tässä minun tapauksessa. Ymmärrän kyllä, että se on iso leikkaus ja jos haluan raskautua vielä kolmannen kerran niin riskit istukan kiinnittymishäiriöihin ja muutenkin kohdun repeytymiseen kasvaa. Näitä tuo rakenneultran lääkäri yritti minulle painottaa. Mutta ymmärrän kyllä senkin, että alasynnytys luo myös riskejä, jotka saattavat vaikeuttaa tulevaisuudessa asioita; saattaahan tuo hätäsektio tai kohdun repeytyminen synnytyksessä aiheuttaa kokonaan senkin, että ei saisi enää raskautua kolmatta kertaa. Tässä suhteessa minulle on siis turhaa vakuutella, että alasynnytys olisi tulevaisuuden kannalta parempi. Ja pääpaino valinnassani on nyt kuitenkin tässä vauvassa eikä tulevaisuudessa. Niin ja onhan se niinkin, että alasynnytyksestä voi jäädä muitakin vaurioita. Kieltämättä pieni osa minusta ajattelee, että kun minulla on jo vatsa kertaalleen vedetty auki niin ei tarvitsisi lähteä runnomaan alapäätä vielä siihen kaupan päälle. 


Mutta kun mietin sitä mahdollisuutta, jos kaikki menisikin hyvin alasynnytyksessä ja välttyisin siltä pitkältä toipumisajalta, niin päätös ei olekaan enää niin helppo. Välillä olen törmännyt ihmisiin, jotka pitävät sektiota jotenkin helppona juttuna. On jopa jokseenkin ärsyttävää, kun he selkeästi ajattelevat, että minä en olisi joutunut "kärsimään", koska sain lapseni sektiolla. On ihan totta, että minuun ei sattunut niin, että halusin kuolla tai mitään vastaavaa. Mutta minä en saanut nousta vuoteestani vuorokauteen, kävelin noin kuukauden selkä kyyryssä ja kesti noin puolisen vuotta, että viimeisetkin haavakiristelyt loppuivat. Tarkoitus ei ole nyt lähteä tässä vertailemaan, kenellä on kurjinta mutta siinä missä monet alasynnyttäjät tuntuvat keskittyvän siihen itse alasynnytyksen ikävyyteen, niin seuraa sektion ikävyydet kauan synnytyksen jälkeen. On mahdollista, että alasynnytyksestäkin kestää kauan toipua, mutta tuo on harvinaisempaa kun sitten sektiossa se on oikeastaan jo yleistä.

Tämä kannanotto tuli nyt lähinnä siitä, kun jotkut eivät tunnu ymmärtävän, miksi tämä valinta ei ole minulle mitenkään helppo päätös. Ei siis ole niin, että sektio olisi mielestäni miellyttävä tai välttämättä helpompi kuin alasynnytys. Oikeastaan minua vähän masentaa se ajatus, mikä toipuminen siinä olisi taas edessä. Mutta omaan taustaani ja Antonin synnytystä arvioiden tuntuisi siltä, että sektio olisi se varmempi päätös. 

Miehelleni kuvailin tilannettani näin: On vähän kuin joku olisi antanut minulle viiden euron setelin ja sitten kysyisi, haluanko koettaa tuplata. Voin siis joko voittaa tai hävitä kaiken. Jos minulta siis kysytään, haluanko kokeilla alasynnytystä niin se tuntuu siltä, että voin siinä joko voittaa tai sitten hävitä paljon. Sektio taasen tuntuu sellaiselta, että siinä en voita enkä häviä.

Minun pitäisi tosiaan luoda asiasta jonkinlainen vahvempi mielipide, koska neuvolahoitaja varoitteli, että jos minä epäröin niin silloin en sektiota ainakaan saa ellei alatiesynnytykselle oikeasti näytä olevan selviä esteitä. Ja jos se rakenneultran lääkäri osuu kohdalleen, niin hän on kyllä laittamassa alasynnytykseen... Mutta kun en tiedä, ketä lääkäriä uskoa ja mihin luottaa. Olisiko alatiesynnytys sellainen, mikä onnistuisi ongelmitta? Haluanko lähteä "kokeilemaan"? 

Minulla ei ole tarvetta kokea alatiesynnytystä. En koe, että se määrittelee mitenkään naiseuttani. Ainoastaan minua kiinnostaa se, mikä on turvallisin ja miellyttävin tapa synnyttää - niin vauvalle kuin minulle. Minulla liittyy pelkoja niin sektioon kuin alatiesynnytykseenkin. Kummastakaan pelot eivät kuitenkaan ole hirmuisen hallitsevia. 

Olen miettinyt sellaistakin vaihtoehtoa, että pyytäisin valmiin päivämäärän suunnitellulle sektiolle mutta mikäli kävisi niin, että synnytys lähtisi itsestään tuota ennen käyntiin ja se näyttäisi etenevän ongelmitta, niin sitten antaa tilanteen edetä omalla painollaan. Koen aika voimakkaasti, että käynnistykseen en halua. Minullahan ei tosiaan mitään pelkopolikäyntiä nyt sitten tullut, vaikka jo alkuviikoilla neuvolahoitajan kanssa puhuttiin, että kävisin siellä aikaiseen selvittämässä näitä juttuja. Siksi tuolla synnytystapa-arviointi käynnillä onkin nyt se suuri merkitys ja minua vähän pelottaa, että en siellä ehdi käsittelemään kaikkea ja sitten lopulta jää sellainen fiilis, että tässä pitäisi lähteä synnyttämään ns. ihan kylmiltään. Vaikkakin toisaalta yritän myös pitää mieleni rentona ja yrittää ajatella niin, että päädyttiin nyt sitten mihin tahansa ratkaisuun, niin sillä päätöksellä on kaikkien kannalta sama päämäärä: eli saada vauva onnellisesti ulkomaailmaan. Mutta senpä takia tuolla päätöksellä toisaalta tuntuu olevan niin suuri painoarvo. Tämä on kyllä niitä juttuja, minkä takia todellakin toivoisin, että osaisin nähdä tulevaisuuteen.

Netistä löytyy paljon tietoa sektion ja alatiesynnytyksen plussista ja miinuksista, en nyt kokenut tarvetta listata niitä yleisesti tähän. Lähinnä yritän selvittää, mikä minun tilanteessani olisi se paras valinta. Kun takana on epäilys epäsuhdanteesta, niin pelatako varman päälle ja mennä sektioon?


Kuulisin mielelläni teiltä kokemuksia ja ajatuksia: Onko takana kenties sektio ja kuinka olet seuraavan kerran synnyttänyt? Jos olet vaatinut sektion, niin onko sen vaatiminen ollut vaikeata?

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Takana 3 sektiota! Olen myös lyhyt äiti 152 cm😊 Elikkäs 1.raskaus: synnytys käynnistettiin ja avautuminen n 5cm ja sitten homma pysäs siihen-> sektio! 2. raskaus : lähti itsellään etenemään, taas sama juttu kuin ekassa raskaudessa -> sektio! Molemmat synnytykset olleet aika pitkäkestoisia ja kivuliaita siis supistukset jne.. 3.raskaus: suunniteltu sektio, mistä jäikin parhaat synnytysmuistot 😊 päädyt kumpaan tahansa niin päätöksesi on sinun, ei kenenkään muun! Ainahan löytyy niitä jotka paremmin asiat tietävät...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä minulla on tunne, että minulle kävisi myös samoin tässä toisessa synnytyksessä: eli se pysähtyisi ja sitten olisi sektio välttämättä edessä. Ei tuo tilanteena tietenkään ole sinänsä paha, että vauva ei ole vaarassa tms. mutta ensimmäisessäkin synnytyksessä olisin mieluusti jättänyt sen käynnistysvaiheen kokematta, mikäli olisi ollut tietoinen, että se ei auta... Mutta en sitten tiedä, onko tämä tunne riittävä siihen, että saisin/haluaisin suunnitellun sektion. Kylläkin uskon, että suunniteltu sektio on aina parempi kuin suunnittelematon. Sinunkin kokemuksesi tuota näkemystäni tukee :)

      Olen varma, että jos saisin sektion niin en jää harmittelemaan, olisiko alasynnytys onnistunut... Mutta jos kokeillaan alasynnytystä ja se meneekin sitten sektioon, niin se saattaa harmittaa, että olisi pitänyt luottaa siihen omaan intuitioon.

      Poista
  2. Vaikeita asioita mietittäväksi.. Mulle oli helppo valinta, että halusin alatiesynnytyksen. Siinä toipuminen on niin paljon nopeampaa ja tuntui että ekassa synnytyksessä jäi homma kesken. Halusin kokea alatiesynnytyksen ja oon niin onnellinen että se onnistui!
    En tiiä ootko lukenut mun ensimmäistä synnytyskertomusta. Sillon mulle kävi samalla tavalla, synnytys stoppasi siihen 4cm ja sydänäänien laskun takia tuli sitten se kiireellinen sektio. Tietysti pelkäsin että nyt käy samalla tavalla ja lähellä oli ettei käynytkin.. Eli teet minkä päätöksen tahansa, se on varmasti oikea! Jos susta tuntuu että sektio on parempi, ainakin tekstistä sai sen käsityksen että se tuntuis susta varmemmalta, niin sitten kannattaa valita se.

    Ainiin, mulla synnytys pystyttiin käynnistämään oksitosiinitipalla. Sitä sai kuitenkin tiputtaa vaan vähän kerrallaan, eli synnytys edistyi hitaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on upea tunne, kun toipuminen on selvästi nopeampaa kuin sektiossa. Sehän se siinä alatiesynnytyksessä paljon houkuttelisikin ja se, että voisi olla eri tavalla läsnä vauvalle jo heti alusta. Puhumattakaan sitten siitä, miten Antoniinkin vaikuttaa, jos toiseen sektioon menen...

      Mutta sulla ei tainnut olla mitään epäsuhdanne-epäilyä tuossa taustalla? Mulla paljon vaikuttaa näihin ajatuksiin se, kun viimeksi sektion jälkeen sain sellaista palautetta, minkä perusteella on henkisesti valmistautunut enempi siihen, että tulevissakin raskauksissa päädyttäisiin todennäköisesti sektioon.

      Mutta pitänee nyt vähän kuulostella, mitä siellä synnytystapa-arvioinnissa tuumataan ja millainen lääkäri osuu sitten kohdalle.

      Poista
  3. Mulla on näemmä aika samanlainen synnytys takana kuin sulla: kolmeen senttiin tyssäsi, ja sitten päädyttiin sektioon pysähtyneen synnytyksen takia. Ainoa vaan, että yritin synnyttää kolme vuorokautta (!), ja kun kohtu ei lähtenytkään supistumaan sektion jälkeen normaalisti, oli edessä vielä pari leikkausta lisää, nukutuksessa pitäminen ja tooosi pitkä toipuminen. Menetin 12 litraa verta, eikä hengenlähtökään kuulemma ollut kovin kaukana. Tarkkaa syytä tälle ei kukaan osannut antaa, mutta kuulemma seuraavat tekijät mahdollisesti vaikuttivat, yhdessä tai yksin: olen lyhyt (157 cm); valtava vatsa=ylivenyttynyt kohtu, joka ei jaksanut kunnolla supistella tai supistua; kolmen päivän pelleily oksitosiinitipan kanssa --> kohtu rasittunut; yleinen väsymys tästä koettelemuksesta. Mulle myös muuten sanottiin siitä, ettei vauvan pää todennäköisesti laskeutunut kunnolla, eikä näin avannut supistuksissa kohdunsuuta.

    Kyllä mä suosittelen sulle sitä sektiota. Ehkä meidän kaikkien ei ole tarkoitus synnyttää "normaalisti".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa sinulla ollut hurja kokemus. Sinuun ilmeisesti siis pumpattiin paljon lisäverta, jos tuon verran päädyit myös verta menettämään? Erikoista kyllä, miksi jotkut lääkärit sanovat noin, että se laskeutumisen epäonnistuminen saattaa pysäyttää synnytyksen kun sitten taas tämä yksi rakenneultran lääkäri oli sitä mieltä, että ei se laskeutuminen sinällään synnytystä pysäytä mutta toisaalta puhui myös siihen tapaan, että ei se vauva kiinni jää jos se ei mahdu, vaan se vaan sitten juurikin pysyy siellä ylhäällä... Ja onhan noita tarinoitakin vauvoista, jotka jää kiinni synnytyskanavaan...

      Täytyy toivoa, että synnytystapa-arviointiin tulisi joku toinen, sektiomyönteinen, lääkäri.

      Poista