EI!

29.4.15

Paljon näkee blogeissa kirjoitettavan lapsista, joilla on uhmaikä tai jonkinlainen uhmakausi. En ole oikein osannut samaistua noihin tuntemuksiin, koska Anton on aina ollut sellainen rauhallinen ja yhteistyökykyinen. Toki olen varautunut, että joskus tilanne voi muuttua ja ehkä se nyt onkin.

Tulin yksi päivä puhuneeksi miehelleni lapsien uhmasta ja siitä, kuinka Anton alkaa lähestyä tuota tyypillistä kahden vuoden ikää, jolloin uhma usein alkaa. Mies sitten totesi siihen: "no eikös sillä ole jo jonkinlainen uhmakausi..." Jäin miettimään asiaa ja tuumasin, että ehkä hänellä onkin.


Uhmahan ei ole välttämättä aina sitä painajaismaista, että lapsi riehuu ja itkee minkä ehtii. Uhma taitaa olla nimenomaan vastustamista - aikaa, jolloin lapsen yksi suosikkisanoista on "ei". Noilla kriteerein Antonilla on uhmakausi. Sen verran tiuhaan hän toitottaa tuota "ei" sanaa. Jopa siinä määrin, että minulla soi usein päässä Maija Vilkkumaan Ei-kappale. 

En ole kuitenkaan osannut tulkita tätä kautta uhmaiäksi, koska ei se ole ollut mitenkään rankkaa - paikoin ärsyttävää kylläkin. Esimerkiksi rattaisiin laittaminen on usein sen ensimmäisen minuutin inhottavaa, kun Anton yrittää puskea vartaloaan pystyyn ja estää laittamasta häntä siihen istumaan. Onneksi kuitenkin hän tyytyy kohtaloonsa hyvin pian ja istuu rauhallisesti lopun aikaa. Usein myös yövaatteiden vaihto päivävaatteisiin aiheuttaa sen, että Anton juoksee karkuun ja joudun vähän varomaan, että hän ei rimpuillessa potki minua mahaan. Sitten on niitä perustapauksia, kun ehdotetaan vaipanvaihtoa tai omaan sänkyyn siirtymistä, mistä Anton kajauttaa ilmoille "ei mennä". 


En ole tulkinnut tätä Antonin käyttäytymistä uhmaksi ehkä senkään takia, että Antonin käytös ei ole kovin aggressiivista tai tunteikasta, vaikka muuten hän vastusteleekin. Se on minulle siis vaikuttanut vain joko leikkisältä käyttäytymiseltä esimerkiksi karkuun juoksemisessa tai sitten yksinkertaisesti mielipiteen ilmaisemiselta esimerkiksi siinä, että hän ei nyt vaan halua, että vaippaa vaihdetaan. Harvemmin esiintyy niitä tilanteita, missä oikeasti koen Antonia ärsyttävän. Viimeksi tällä viikolla, kun lähdettiin neuvolasta eikä Anton saanut enää leikkiä siellä halutessaan, niin sillon huomasin vahvempaa vastustamista. Sellaista, mikä voidaan tulkita jo vähän riehumiseksi. Odottelin siinä sitten hetki Anton sylissäni, että hän rauhoittuu, jonka jälkeen jatkoin ulkovaatteiden pukemista.

Se pääajatus, miksi päädyin tästä nyt kirjoittamaan, oli siinä pohdinnassani, että uhmakin on varmaan lapsen ja sen luonteen kaltainen. Kerta meiltä ei ole koskaan erityisen temperamenttista lasta kotoa löytynyt, niin on jokseenkin luontaista, että Antonin uhma on myös käsittääkseni keskimääräistä lievempää. Voihan se tietenkin olla, että tästä asiat vielä muuttuu mutta nämä on tämänhetkisiä ajatuksia. 


Tänään kyllä aamuyöllä naurahdin, kun kuulin Antonin puhuvan unissaan. Mitäpä muutakaan hän sanoi kuin "eii!". 

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Kuulostaa aika samanlaiselta mitä meillä on. Neela on kyllä pari kertaa saanut huutokohtauksen joka menee ohi vain harhauttamalla, esim keksimällä jotain kivaa tekemistä. Viimeksi pari päivää sitten raivottiin koska kielsin ettei ruualla saa sotkea. Neela jatkoi sotkemista, joten nostin pois pöydästä. Sitten raivottiinkin ihan kunnolla, koska yhtäkkiä se ruoka olisikin kelvannut. Näistä huomaa kuitenkin ettei se oli oikeaa itkua, koska kun kysyin otetaanko vesivärit esille, huuto loppui kuin seinään ja Neela vastasi iloisesti joo ja kiukku unohtui heti. Näitä raivoamisia on tullut vasta pari kertaa, mutta muutenkin tää uhma tuntuu helpolta. Just tommosta "ei" hokemista ja karkuun juoksentelua. Tietysti tää voi vielä tästä pahentua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antonilla on ollut myös muutamia huutokonsertteja, mutta siinä on takana usein jotain muuta esim. jos hän on päiväuniltaan vielä väsynyt niin hän saattaa vaan huutamalla hokea "ei, ei, ei". Se on kieltämättä vähän huvittavaa, kun hän huutaa "ei" ihan ilman tarkempaa syytä. Tai sitten se, kun hänellä on vaan tapana hokea asioihin "ei", mutta sitten kun hän hoksaakin, että kyse oli oikeasti kivasta jutusta niin Anton nostaa pikasesti kädet ilmaan ja huutaa "joo!"

      Poista