Round 2.0: Raskausviikko 31.

24.3.15

Kas näin, kolmekymppinen on virallisesti täynnä ja jäljellä kymmenen viikkoa laskettuun aikaan. Se on suht vähän, mutta ei kuitenkaan tunnu vielä siltä, että vauvan tulo olisi ihan nurkilla.

Raskausviikko 31., 30+0

Paino: 57,0 (-300g) Aika kummallinen lasku tässä viikon aikana. Laitan nyt toistaiseksi vain sen piikkiin, että nesteet tms. on vaihdellut ja tekee tällaisen viikkoeron. Pitää katsoa, mikä on ensi viikolla tilanne.

Merkit kehossa: Perusjuttuja. Viime päivinä kyllä huomannut, että jos kävelee rivakammin niin maha alkaa vähän jälkikäteen "oireilemaan" eli kovettumaan ja tuntumaan hankalalta.

Raskausoireet: Viime kuukausi on sitten kuitenkin ollut aika tunnemylläystä. Mietittiin tässä yksi päivä miehen kanssa, että olen itkenyt normaalia enemmän ja kertonut miehelle, miten on paha mieli ja sellainen ylikuormittunut. Yritettiin löytää syitä sille, mutta koska se jäi melko hämäräksi niin todettiin, että ehkä se on sitten tätä raskautta. Vaikka samassa minusta tuntuu jotenkin hirmu kummalliselta se ajatus, että jotkut ns. aineet minun sisällä hallitsee minua niin. Toki taustalla on muitakin asioita, mutta sellaisia, jotka "normitilassa" ei kuitenkaan ole tuntunut isoilta ja siksi en ymmärrä, miksi ne nyt niin vaivaisi. 

On myös noussut sellainen halu tuntea itsensä hirmu tärkeäksi miehelle ja välillä kiukuttelen, jos hän valikoi kaverit ennen minua. Tämä tosin voi johtua siitä, että mies on viime aikoina ollut paljon poissa kotoa opintojen ja liikunnan takia ja sitten kun hän näkee vielä kavereitaan, niin meidän aika tuntuu olevan todella tiukilla - ainakin entiseen verrattuna. 

Nöpönen: Aika hyvin sillä on ilmeisesti vielä tilaa liikkua. Tuntuu ainakin niin voimakkaasti välillä maha möyryävän. Yksikin päivä oli hyvä, kun Nöpönen laittoi potkimaan ja Anton katsoi vierellä mahaa sanoen "oho!". Suht monena yönä olenkin herännyt liikkeisiin.

Maha: Otin nyt vaihteeksi kuvat paljaasta mahasta, niin näkyy vähän millaisilla kuoseilla se on. Raskausarvet on tosiaan mielestäni niitä entisiä, mitkä tulivat Antonista mutta ne on nyt hiukan tummuneet kuitenkin ja varmaan tavallaan venyy myös samalla.  Navan sivuilla on pieniä mustelmaläikkiä, tuo isoin tuli kerrasta kun pistin itse... En kyllä sitä mielelläni toiste tekisi.

Taustalla on taas tuo perinteinen aamusotku, joka olohuoneessa aina tulee vastaan kun herään. Sitten aamupalan jälkeen siivoan, kun iltaisin en jaksa ja Anton taas päivän mittaan sotkee. Ja tississä ei muuten ole nänni, vaan paidan taitos :D



Fiilikset: Ihan hyvät, vaikkakin välillä stressaan jopa sitä, miten osaan olla stressaamatta tai/ja miten paljon sitä oikein stressaa. Kunnon kiertostressaamista. Aika monesti käy myös mielessä, mitenkä sitä nyt saa olla kotona ilman opintojuttuja - mikä samassa ilahduttaa mutta jään myös vähän pohdiskelemaan, miten kauan se kivalta tuntuu. Hirmuista analysointia ja spekulointia koko ajan.

Muuta mainittavaa: Se olisi kampaaja-aika vajaan kahden tunnin päästä. Hirmu vähän olen ostanut tai panostanut nyt itseeni. Kaikki ostokset on lähinnä ollut Antonille tai yhteiseksi kotiin, niin on tuo kieltämättä kiva järjestää jotain erityistä vain itseään varten. Vaikka samassa jännittääkin, millainenkohan pää sitä nyt oikein tulee...

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Hei! Ei ole tarkoitus järkyttää raskaana olevan mieltä,mutta tekisi mieleni kysyä, että miten paljon sinua mietityttää millaista arki kahden pienen lapsen kanssa tulee olemaan? Huolettaako se? Varmasti on niin hyviä kuin huonoja puolia lasten pienellä ikäerolla. Itsellä siis suunnilleen samanikäinen poika kuin sinulla ja välillä vauvakuume nostaa päätään ;) t.Elisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ei tuollaisen kysyminen mieltä horjuta, kyllä sitä tulee aina sillöin tällöin mietittyä. Voisin kirjoittaa aiheesta jokin kerta laajemmin, mutta näin lyhykäisyydessään olen aika luottavaisin mielin mutta samassa varauksellisin. Kokemusta on Antonista ja se ei mitään traumoja jättänyt, mutta aina toinen vauva voi olla erilainen ja sitten tietenkin kahdessa lapsessa on aina hommaa eri tavalla. Sanoisin kuitenkin, että kun aikoinaan vauvakuumeesta kärsin ja murehdin, kun Anton on niin pieni että kehtaisiko sitä niin kyllä Anton on ehtinyt valtavasti kasvamaan ja kehittymään. Nyt on siis jo täysin erilainen suhtautuminen kuin silloin kun tulin aluksi raskaaksi - enää ei murehdituta se niin, että Anton olisi liian pieni...

      Meillä tilanne toisaalta on ideaalinen siinä mielessä, että kun mies opiskelee niin hän voi hyvin joustavasti olla myös kotona ja sillä tavalla minun apuna ainakin sen kriittisimmän alkuajan.

      En nyt halua rohkaista, että siitä vauvoja tekemään :D Mutta haluan kyllä sanoa, että se ensimmäinen lapsi tosiaan ehtii kehittymään vielä paljon kun toista vauvaa odotellaan syntyväksi :)

      Poista