Kummasta tinkiä?

22.3.15

Tuossa kun pesin tosiaan tulevia vauvavaatteita, muistin taas miten tajuttoman rasittavaa niitä pikkupyykkejä on laittaa kuivumaan. Meillähän pyörii pyykinpesukone päivittäin, koska jotta pyykkivuoret saa pidettyä kohtuullisina niin yksi erä on laitettava aina kuivumaan, jotta vuorokauden kuluttua siihen saa toisen erän märkää pyykkiä. Ja se kuivausteline on meillä ruokailuhuoneessa, koska se on tilallisesti järkevin paikka sille. Olen kyllä tietoinen, että pyykki suositellaan kuivatettavaksi aina märkätiloissa.

Nyt kun toinen vauva on tulossa, niin kieltämättä pyykin tuleva määrä pelottaa. Ainakin kun siinä alussa saattaa vauva puklailla ja rintamaito suihkuta ympäriinsä. Viimeksi hankimme pesukoneen juuri hetken ennen Antonin syntymää ja luojan kiitos sen hankimme, pesutuvalla juoksemisesta ei olisi tullut mitään.

Olen halunnut meille kuivausrummun, koska se helpottaisi tuota pyykkirumbaa mutta tähän mennessä olen todennut, että ehkä pärjäämme ilman. Nyt sitten vauvapyykin pesun myötä totesin, että en saanut edes kaikkia märkiä vaatteita yhdelle telineelle. Kun sitten tuo toinen vauva syntyy, niin millainen likapyykkimäärä sitä oikein tulee. Ja ennen kaikkea, vaikka sitä pyykkiä pesee niin mihin ihmeeseen ne kaikki laittaa kuivumaan?

Jos hankkisimme kuivausrummun, niin tulee toinen merkittävä ongelma: mihin vaipanvaihtopiste? Nykyisellään vaippapiste on ollut siinä pesukoneen päällä, aivan lavuaarin vieressä. Todella helppo ja käytännöllinen paikka. Mittailin tuossa ja mies oli ainakin sitä mieltä, että minkään näköistä erillistä hoitotasoa ei vessaan mahdu. Eteiseenkään, vessan lähelle, sitä ei voi laittaa koska vaunuilla pitää mahtua kulkemaan. Keittiö/ruokailuhuone on suljettu laskuista pois, koska se nyt vaan ei ole miellyttävä ajatus vaikka ruokailuhuoneessa muuten olisikin se lipasto, minkä päällä aikoinaan Antonin vaipat vaihdettiin (sillon asuimme eri asunnossa ja tuo lipasto sijaitsi vessan lähellä. Tuolloin pesukoneen yläpuolella seinässä oli ärsyttävästi pyykkikaappi kiinni, joten vaippaa siinä ei pesukoneen päällä voinut vaihtaa.)

Mies ei muutenkaan oikein lämpene ajatukselle, että asuntoon ujutettaisiin vielä jokin ylimääräinen taso mutta minusta tuntuu myös ongelmalliselta se, että vaippaa vaihdetaan vähän missä sattuu. Toki yksi Malmin lipasto löytyy myös lastenhuoneesta mutta tuo sijaitsee myös melkoisen kaukana vessasta. 

Olisi siis päätettävä, kummastako tinkiä: vaipanvaihtopisteestä vai pyykkien kuivauksesta? Kumpiko tuntuu isommalta riesalta: pyykkien kuivumaan laittaminen ja pyykin päivittäinen pyörittäminen vai sitten vauvan kiikuttaminen pyllypesuille jostain muualta? En oikein itse osaa sanoa. Mietin sitäkin, jos sen kuivausrummun hankkisi vasta sitten kun se aktiivisin vaipanvaihtoaika on ohitse mutta samassa se pahin likapyykkimäärä sijoittuu myös niille pikkuvauva-ajoille. Äsh.

Toki pitäisi selvittää, millainen kuivausrumpu ylipäänsä on sijoitettavissa meidän pesukoneen päälle mutta se nyt on asia erikseen. Alkuun pitäisi ratkaista, halutaanko me edes hankkia kuivausrumpua sen vaippavaihdon kustannuksella...

Eteisen sähkökaapin ovessa oleva liitutaulutarra sisältää nykyisellään tällaisen sitaatin. Se kun tuntui niin osuvalta.

Ratkaisuehdotuksia otetaan vastaan.

You Might Also Like

10 kommenttia

  1. Meillä ei ollut koko hoitopöytää/tasoa, vaan vaippa vaihdettiin millon missäkin. Hyvin toimi :) Tosin pyykkääminen on mun lemppari kotityö, joten sen puolestakaan en voi mitään sanoa :D Hyvä keksintö tuo liitutaulutarra tohon sähkökaappiin! Oonkin jo pitkään mutissut itekseni, kuinka tuo kaappi näyttää niin tylsältä.. täytyy lähteä tarran ostoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllähän sen vaipanvaihto onnistuu tavallaan paikassa kuin paikassa, mutta aina on helpompi jos asioille on omat selvät paikkansa. Mutta kun kaikkea ei voi saada :D Pyykkääminen on muuten ihan jees, mutta se alkaa kieltämättä tympiä kun sitä joutuu tekemään niin tiuhaan... ja sitten kun niitä pieniä vaatteita laittaa kuivumaan, niin siinä tuntuu kestävän ikuisuus.

      Itse tilasin vuoden alussa kaksi metriä tuota liitutaulutarraa ebaysta, makso 4e :) Mutta ei se vissiin kallista ole missään Suomalaisessa ja vastaavissakaan.

      Poista
  2. En tiedä onko teidän asuntoon mahdollinen ratkaisu, mutta sellaiset seinästä seinään pyykkinarut esim. Saunassa voisi tuoda tarvittavaa lisätilaa pyykeille? Tai sitten toinen kuivausteline, joka voisi olla pystymallia mikäli sille olisi tilaa jossain.
    Pyykin määrä voi olla kyllä aikamoinen kahden pienen kanssa, meillä meni muistaakseni pahimpana puklu-aikana 5-7 vaatekertaa päivässä plus omat likaantuneet vaatteet. Eli minä panostaisin tuohon pyykkipuolen miettimiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos meillä sauna olisi, niin toki nuo pyykkinarut olisivat siellä todella kätevät. Meiltä löytyy kyllä kaksi pyykkitelinettä, mutta tilaa on oikeastaan vain yhdelle sillä tavalla että sitä ei tarvitse olla koko aikaa siirtämässä pois tieltä. Parvekkeella on myös tilaa, mutta se nyt ei oikein vuoden ympäri toimi hyvänä paikkana kuivattaa.

      Joo, tosiaan ja kävi mielessä sekin että kun lapset kasvaa niin vaatteet toki kasvaa mukana että eipä se tilallisesti pyykkimäärä tule vähenemään. Nyt on joko tottunut nykyiseen pyykkimäärään tai sitten se on vähän rauhoittunut, kun muistan just että olin ihmeissäni siitä pyykin määrästä kun Anton oli pieni...

      Taidetaan me kuivausrumpu hankkia viimestään siihen mennessä, kun toinen lapsi on tuomassa lisäpyykkiä. Harmittaa vaan kun vaipanvaihdosta tulee hankalampaa mutta sille sentään löytyy paremmin vaihtoehtomenetelmiä kuin pyykille.

      Poista
  3. Meillä on ollut vähän samanlaiset pohdinnat kun ensimmäinen lapsi syntyy kesän alussa. Meillä on päältä täytettävä pesukone ja haluaisin vaipanvaihtopisteen kylpyhuoneeseen juuri siksi, että lavuaari ja suihku olisi vieressä. Samoin haluaisin kuivurin, jotta sitä pikkupyykkiä ei roikkuisi koko ajan ja kaikkialla (teline mahtuu kyllä kylppäriin, mutta sitten siellä toiminen on kyllä tosi ahdasta), mutta en siis halua pesutornia, sillä sitten jäisi se vaipanvaitopiste pois. Ollaan nyt sitten päädytty ostamaan kuivaava pesukone, näiden pitäisi olla kait viime vuosina aika paljon kehittyneet ja toimia nykyään ihan hyvin? Tiedä sitten siitä, mutta kai sillä ainakin sen pikkuvauvan pyykin kuivaa. Voisiko olla teillekin toimiva ratkaisu? Suht uuden pesukoneen varmasti saisi myyty ihan hyvään hintaan pois alta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin vaihtoehto kävi kyllä mielessä, mutta mitä aihetta tutkailin niin nuo kuivaavat pesukoneet harvemmin kuivaa ihan kaappikuivaksi. Lisäksi niissä täytyy usein poistaa osa märästä pyykistä, koska se ei onnistu kuivaamaan sitä määrää minkä se pesee. Näin ainakin itse ymmärsin.

      Vaipanvaihtoaika on kuitenkin suht lyhyt verrattuna siihen aikaan, minkä kotikoneet on käytössä niin ennemmin panostan laitteisiin, jotka varmasti toimivat haluamalla tavalla. Muutenkin kuivausrummussa on hyvä ottaa huomioon, että ne kuluttavat aika paljon sähköä joten se kuivausmekanismi on aika oleellinen mikäli haluaa säästää sähkölaskussa - en ihan tiedä, mikä se mekanismi on noissa kuivaavissa pesukoneissa.

      Ideana hyvä kuitenkin tuo kuivaava pesukone ja kieltämättä, mikäli se pelittäisi yhtä hyvin kuin kuivausrumpu itsessään, niin se olisi täydellinen ratkaisu.

      Poista
  4. Ootteko miettinyt semmosta pinnasängyn päälle laitettavaa hoitotasoa? Se ainakin säästäisi tilaa. Meillä on hoitopöytä, mutta Neelallakin sitä käytettiin vain 3kk. Neela kun kääntyili niin paljon etten uskaltanut sitä enää käyttää. Eilen kasattiin hoitopöytä taas esille ja laitettiin se olohuoneeseen, ei ehkä niin paras paikka mutta jos se käyttö jää taas muutamaan kuukauteen niin olkoot. :)
    Kuivausrumpua oon myös haaveillut, mutta taitaa tulla hinta vastaan..

    Teidän tilanteessa varmaan panostaisin siihen pyykinpesuun. Jos hoitopöytää/-tasoa ei saa mahtumaan mihinkään, niin käyttäkää semmoista patjan tapaista hoitoalustaa vaikka sängyn päällä. Ja kaikki tarpeelliset hoitotavarat yhteen koriin, niin saa kätevästi otettua esille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo kävi kanssa mielessä mutta on siinä suhteessa turha koska pinnasänky on samalla etäisyydellä kuin tuo lastenhuoneen Malm-lipasto, johon on siis mahdollista laittaa hoitotaso. Sitä ei tosin öisin voi käyttää, jos kerta Anton nukkuu siellä huoneessa mutta öisin varmaan onnistuisi vaipan vaihto ihan vaan meidän sängyllä. Ja tosiaan voihan se olla, että tämän toisen kanssa vaipanvaihto on ihan erilaista - tähän päivään saakka me ollaan voitu vaihtaa Antonin vaippaa vaippavaihtopisteellä, koska Anton ei lähde liikkumaan tai ns. kapinoi sitä prosessia.

      Mä mittailin ja olisin kanssa saanut sen Ikean halpishoitopöydän mahtumaan tuohon olohuoneen kulmaan, mutta mies näkee sen turhaksi. Sama siis hänen mielestään kävellä muutama lisämetri jonnekin jo valmiille tasolle ja on se kai niin.

      Yllätyin kyllä hiukan, että nuo kuivausrummut on aika paljon kalliimpia kuin pesukoneet. Pitää meidänkin sitä rahoitusta vielä miettiä, mutta yleensä ollaan ostettu sitten vaikka osamaksulla jos ollaan koettu sen verran tarpeelliseksi jokin juttu. Katsoin myös, että kuivausrummussa ei kyllä halvinta välttämättä kannata ostaa kun ne on sitten hirmusia energiasyöppöjä ja loppupeleissä tulee maksamaan paljon enemmän kun sähköstä maksaa.

      Toi kori-idea oli hyvä, helpottaa varmasti jos pitää vaippaa vaihdella eri paikoissa.

      Poista
  5. toistan taas itseäni, mutta panostaisin ehdottomasti kuivausrummun ostamiseen! Ehdottaisin energialuokka A rumpua, joka ei mielestäni ole paha energiasyöppö ja tietenkin uudella lämpöpumpputekniikalla. Hinta on kalliimpi, mutta kuluttaa sähköä paljon vähemmän. Kuivausrumpu on hyvä sijoitus pitkän aikaa, kun lapset sotkee vaatteensa vielä pitkään ja entäs sitten, jos harrastavat urheilua...hikiset treenikamppeet pitää saada seuraavan päivän treeneihin nopsasti kuivattua jne jne. Ja kyllä on helppoa, kun aikaa ei mene Pyykkien ripustamiseen -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllä sitä aika nopeasti päädyttiin kuitenkin tuohon kuivausrumpuvaihtoehtoon koska vaippaa voi tosiaan jossain vaihdella kuitenkin, vaikka paikka ei olisi se parhain mahdollinen. Kun taas kuivausrumpu säästää hermoja ja aikaa ja on hankinta usealle vuodelle :)

      Melko nopeasti myös opin, kun kuivausrumpuja tutkailin, että tosiaan kannattaa olla tuollainen vähän energiaa kuluttava lämpöpumpputekniikalla toimiva. Yllätyin kyllä ylipäänsä kuivausrumpujen hinnoista, mutta vaikka kuivausrumpu ei ehkä ole yhtä innoittava laite kuin uusi televisio tai tietokone niin osaa sitäkin arvostaa. Varmaan vielä enemmän, kun siihen on tottunut ja jos sen ns. menettää :D

      Tässä onkin menty taas tämän(kin) asian suhteen ryminällä ja minulla on silmäni kiinni yhdessä mallissa (energialuokka A++, lämpöpumppu ja nyt tarjouksessa), mutta yllättävän vaikeaksi osoittautunut sen selvittäminen, mikä menee takuulla turvallisesti nykyisen pesukoneen päälle. Mutta eiköhän joku sopiva yksilö löydy :)

      Poista