Kolmet kengät

11.3.15

Kerroin aikaisemmin, että brandos.fi -sivustolla oli tarjous "ota 3, maksa 2 kenkäparia". Olin pähkäillyt paljon Antonin tulevia kevät ja kesäkenkiä ja päädyin sitten hyödyntämään tuota tarjousta. Mietin kyllä, onko liian aikaista mutta toisaalta kevätkenkien aika on ihan kohta. 

Olimme ajatelleet hankkia Antonille nahkakengät kevääksi. Erinäisissä yhteyksissä Kavat-kenkiä on paljon kehuttu ja niiden ulkonäkökin miellyttää minua kovasti. Ensimmäinen valinta olikin nämä Kavatin Hammar Lace -kengät mariinin sinisenä. Ruskeat ja keltaiset yksilöt ovat myös vallattoman ihanat, mutta tuumailin, että tummat on turvallisin ja monipuolisin valinta - erityisesti näin kalliimman puoleisissa kengissä. 



Tilasin alkuun nämä koossa 22, mutta sitten päivän päästä aloin epäröimään ja yritin muuttaa tilausta niin, että nämä tulisivat koossa 23. Lopulta minulle päätyikin tulemaan kaksi pakettia, mutta tuo oli sinänsä onni, koska lopulta kuitenkin päädyttiin pitämään ne koon 22 kengät. Koossa 22 pohjallinen on 13,5cm pitkä kun taas koossa 23 pohjallinen oli sentin pidempi. Antonin jalka on nyt sen 12cm, joten tuossa 22 kengässä jää juurikin 1,5cm ylimääräistä.

Kengät ovat vettähylkivää nahkaa, mutta ihan sateisimmilla kevätkeleillä laitetaan kumpparit jalkaan. Nämä toimivat myös vähän siistimpinä kenkinä, vaikka muuten ihan arjessa ovatkin jalassa. Lukemani perusteella Kavatin kengät pysyvät hyväkuntoisina, joten toivon tämän olleen viisas panostus ja kengät saisi ehkä Nöpösellekin kiertoon. Hienoahan tuo olisi, mikäli nämä kengät mahtuisivat vielä syksylläkin mutta sen näkee sitten.

Toisena kenkinä halusimme Antonille lenkkarit kesäksi. Niin kuin kerroin, niin itselläni on ollut hyviä kokemuksia Adidaksen kengistä ja ne on erityisesti mukavan kevyet. Olisi tietenkin ihana ollut valikoida ne kauniit valkoiset lenkkarit, mutta se olisi ollut järjetön valinta. Ne kun ei valkoisina kauaa pysy. Niinpä päädyin sitten tällaisiin alennuksessa oleviin yksilöihin:



Nämä tuntuvat käsiin hirmu kevyiltä ja pohja taipuu päkiästä todella helposti. En oikein tiedä, miksi näiden kenkien alkuperäinen lähtöhinta oli 55 euroa (alennuksessa 35€), mutta ainakin tuo pohja tuntuu kestävämmältä kumilta kuin mitä on niissä 30 euron lenkkareissa. Pohjallinen näissä 22 koon kengissä on 14cm eli Antonin jalka saa vielä rauhassa kasvaa ennen kuin nämä otetaan kesällä käyttöön. Erityismaininta oivallisista pohjallisista: niissä on sellaiset merkit, mihin lapsen varpaiden tulisi tulla että kengät ovat hyvän kokoiset.

Kolmas kenkäpari olikin sitten tavallaan se ylimääräinen: valinta, mitä emme olleet varsinaisesti vielä pähkäilleet mutta nyt kun sai kesäksi vielä jotkut, niin mikäs siinä. Ajattelin sitten ottaa pienoisen riskin ja valikoin Crocsin sandaalit. Nämä jouduin tosin vaihtamaan nyt kokoa pienempään, koska tilatuissa sandaaleissa tuntui minusta olevan liikaa kasvuvaraa. Sandaali kun ei saisi olla niinkään reilu. Nuo kokoa pienemmät on tulossa postista, joten niistä on nyt vain tällainen netistä napattu kuva:


Päädyin tuohon Crocsiin lähinnä sen keveyden takia ja kieltämättä nuo tuntuu oivallisilta jollekin rannalle. Ne saa rauhassa kastuakin. Hiukan olen epävarma, onko nuo kuinka hyvät jalalle koska Crocsit ylipäänsä saa niin ristiriitaista palautetta. Mutta kesällä olen asiasta sitten viisaampi. Ainakin Crocsin kumpparit saivat Antonilta myönteisen vastaanoton.

Loppusummaksi yhdelle kenkäparille jäi noin 30 euroa. Tavallaan se tuntuu paljolta, mutta toisaalta taas ei. Tietenkin sitä voisi jumittua ajattelemaan, miten lapsi kasvaa ja kirpaisee maksaa jostain, joka on niin vähän ajan käytössä mutta tuohon on alkanut jo tottua. Lasta ei voi estää kasvamasta, mutta ei häntä voi kengittä tai vaattettakaan jättää. 

Sinänsä olen luottavainen, että koot tuli valittua oikein, koska selvästi vaikutti siltä että nahkakengissä ei olisi voinut mitenkään ottaa sitä isompaa kokoa kerta nuo kengät on tulossa piakkoin käyttöön. Lenkkareissa taas on hitusen enemmän kasvuvaraa kerta niiden aika koittaa todennäköisesti kesäkuussa. Sandaalit ovat sellainen villikortti, mutta nähtyäni sen yhden koon niin arvelisin, että kokoa pienempi on melko hyvä. Kengät tuntuvat vielä melko uudelta jutulta näin äitimaailmassa, mutta jospa sitä oppisi tunnistamaan ajan myötä, mitkä toimii omalla lapsella parhaiten.

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Me ollaan harkittu juurikin noita samoja Kavatin kenkiä sekä myöskin noita Crocsin sandaaleja pojalle :). Molemmat miellyttää silmää ja vaikuttavat ainakin näin mututuntumalta hyviltä jalkaan. Pitääkin ehkä laittaa tilausta menemään, kohtahan noilla kevätkengillä alkaakin jo olla kiirus :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kavatit varmaan paranee vaan, kunhan se nahka käytössä vähän pehmenee :) Musta tuntui jotenkin, että olisin hirmu ajoissa asian suhteen vaikka todellisuudessa kevät on jo aikalailla täällä. Taidan elää vielä jossain helmikuussa.

      Poista
  2. Edullisesti sait merkkikenkiä! Yritin samasta tarjouksesta katsoa juuri nahkakenkää ja sandaalia mutta kumpaakaan ei enää noista esimerkiksi näkynyt.

    -J-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa kumma kyllä! Minä kun autoin kaveria ja pariinkiin otteeseen myöhemmin katsoin noita sivuja, niin edelleen siellä näytti olevan noita kenkiä kaikissa ko'oissa. (Nyt piti oikein katsoa kielitoimiston sivuilta, kuinka tuo "koko" sana taipuu monikossa, kun niin monesti olen asiaa miettinyt...) Kannattaa vilkaista myös sportamore.fi, siellä näkyi olevan ainakin Kavatin kenkiä hiukan keskimääräistä halvemmalla. Sieltä tilasin Antonille Crocsin kumpparit ja toimitus oli ainakin todella nopea ja ilmainen.

      Toivottavasti sopivat kengät löytyvät :)

      Poista
  3. Noi kavatit haluisin ruskeina! Niin ihanan näköiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskeat on kyllä vielä jotenkin keväisämmät. Mielelläni ottaisin vaikka kaikissa väreissä nuo kengät :D

      Poista