Helmikuun kuvaotoksia

2.3.15

Näin maaliskuun alussa ajattelin katsoa hiukan taakse päin helmikuuhun. Tässä tuleekin otteita viime kuun kännykkäkuvista ja näin jälkikäteen ajateltuna helmikuu olikin melko tapahtumatäytteinen. Oli minun synttärit, täällä kävi ystäviä pyörähtämässä. Käytiin Kuopiossa, tein opinnot loppuun, kävin Hesassa/Espoossa ja vielä viime viikonloppuna meillä oli piipahtamassa minun porukat. Harvinaisen paljon siis saatiin viettää ihmisten kanssa aikaa ja kuitenkin jossain välissä onnistuin myös potemaan flunssan ja viimeistelemään gradun.


Oli arkisia puuhia, kuten piirtämistä...


...ja palikoiden kuvien tunnistamista.


Oli inhottava flunssa ja gradun loppurutistukset, työpöytäni näyttikin tältä.


Saatiin laittaa ensimmäistä kertaa keväthaalari päälle, kun ulkona oli jo plussa-asteita. Tämä on siis se Antonin 92 kokoinen haalari.


Lähdettiin käymään Kuopiossa ystäväni valmistujaisissa. Matkamies oli iloisesti lähdössä reissuun. Toppaliivi löytyi H&M:ltä vitosella.


Ihana päiväunilla.


Automatkat Jyväskylä-Kuopio-Jyväskylä meni tosi hienosti.


Parvekkeellakin alkaa olemaan jo melko lämmin niinä päivinä, kun aurinko paistaa.


Minä lähdin käymään Helsingissä ja Espoossa. Puolitoista vuorokautta kestäneeltä matkalta toin Espoon Prisman karkkihyllyiltä tällaisen tuliaisen, joka minua huvitti. Mies söi karkit ja Anton leikki norsulla.


Esimerkki, millaista meillä on välillä Antonin päiväunien suhteen. Hän ei suostu nukkumaan, mutta sitten jossain vaiheessa menee ja simahtaa yksin. Tässä yksi hänen tyylinäytteistään.


Eräs maanantai, kun ostimme jäätelöä. Antonkin sai ekaa kertaa tuollaista kaurapohjaista, mitä hän kylläkin söi vain muutaman lusikallisen. Minä söin suklaasta myös muutaman lusikallisen ja mies söi loput. Hyviä jäätelöitä nämä 3 kaverin jäätelöt, mutta niiiin tuhteja että tosiaan minä saan alas aina hyvin vähän kun alkaa imelyys tökkimään.


Ensimmäinen vauvan mekko, minkä olen ostanut. Jos Nöpönen on tyttö, niin tämä laitetaan hänelle joko nimiäisiin tai sitten veljeni konfirmaatioon.


Tein pizzataikinan ja olihan noiden pikkukäsien päästävä auttamaan.


You Might Also Like

0 kommenttia