Plussia odotellessa

10.9.14

Voihan pylly. Viimeksi kun kerroin potevani jokseenkin kipeätä oloa, niin se lähti pariksi päiväksi pois ja nyt on tullut takaisin. Ja ärsyttäväähän siinä on se, että ei ole sillä tavalla kunnolla kipeä, etteikö olisi sisäisesti energiaa tehdä jotain mutta kuitenkin kipeys tuntuu päässä ja silmissä, jolloin näyttöjen ja kirjojen katsominen on inhottavaa. Mutta samassa pitäisi kuitenkin ottaa rauhallisesti, jotta ei pääse tästä kipeytymään enemmän, joten vaihtoehdot jäävät melko vähiin, jos ei sängyssä makoilu kiinnosta. Olenkin sitten huonosta olosta huolimatta tehnyt hiukan gradua ja nyt jatkan kirjoittamista tänne blogin puolelle. Tämän alkutarinoinnin jälkeen voisin kertoa, mitä kuuluu vauvayritysrintamalle.

Kun täällä kerroin, että olemme valmiita ottamaan toisen lapsen vastaan, niin kerroin myös, että yrittämällä ei yritetä ja koitamme olla rennoin mielin -ainakin näin toistaiseksi. Niin, edelleen tuo on tarkoitus mutta ei se ihan noin ole kuitenkaan mennyt. Monestihan käy niin, että kun jotain tajuaa haluavansa, niin aika vahvasti se mielessä on. Sitten varsinkin, kun raskautuminen on sellaista peliä, missä kaiken nyt pitää vaan osua yksiin hyvin lyhyessä ajassa, niin harvemmin se täysin rentoa meininkiä on, kun yritetään tuohon tähdätä.

Jos alottaisin siitä positiivisesta, niin sanoisin, että seksielämämme on piristynyt ja aktivoitunut melkoisesti. Vaikka seksi itsessäänkin on (useimmiten) mukavaa puuhaa, niin siihen ei ehkä ole lähtenyt niin usein, koska ei ole kokenut syytä/halua. Nyt kun on jokin muukin tarkoitus kuin pelkkä nautinto, niin sitä ikään kuin aktivoituu haluamaan seksiä. Joitain kertoja olenkin miehelleni todennut, että vaikka tässä ei lasta hetkeen kuuluisi, niin on sen yrittäminen ainakin kivaa. 

Mutta sitten on niitä huonojakin puolia, kuten kehon tarkkailu, odottaminen ja ylipäänsä ajattelukapasiteetin vieminen. Välillä huomaan, että on mennyt viikko, että en ole ajatellut koko asiaa ja välillä taas on viikko, kun ajattelen asiaa mielestäni liikaakin. Esimerkiksi, vaikka minulle tuli kuukautiset suht nopeaan pillereiden lopettamisesta, niin tuleekohan niitä jatkossa vaikka en olisikaan raskaana. Tai jos kuukautiset tulee, niin mistä tiedän, olenko oikeasti edes ovuloinut? Enpä ollut aikaisemmin tajunnut ajatella, että kuukautiset voisi olla ilman ovulaatiotakin. Eräs päivä google kertoi minulle senkin. 

Sitten jos ovuloin, niin milloinkahan se nyt tapahtuu. Yleisin olisi 12-14 päivää ennen kuukautisia. Yleensä minulla on ollut kuukautiskierto sen 26-28 päivää, mutta noista pillerettömistä ajoista on tosiaan jo aika kauan. Viimeksi kun lopetin pillerit ja minulla alkoi kuukautiset, oli se 20. syyskuuta. Muistan melko tarkasti Antonin hedelmöittymispäivän, koska olimme niinä aikoina olleet kipeinä, joten seksikerrat jäivät aika vähiin. On siis melko helppo tuosta laskea, että Anton hedelmöittyi noin 10 päivää sen jälkeen, kun kuukautiseni olivat alkaneet. Jos kehoni toimisi säännöllisesti, niin silloin se meinaisi sitä, että ovuloin aina melko nopeasti kuukautisten jälkeen. Ja se taas on sitten toinen juttu, että vaikka ovuloin niin miten hyvin kaikki muut natsaa. Ja käsittääkseni imettäminen saattaa myös tehdä sen, että hedelmöittynyt munasolu ei oikein pääse kiinnittymään. Paaaaaaaljon on näitä juttuja ja niiden pyörittäminen päässä tuntuu sinänsä turhalta, koska se joko natsaa tai ei. Voin oikeastaan itse toistaiseksi vaikuttaa vain siten, että harrastan suht säännöllisesti seksiä.

Pointti tässä kirjoittamisessa oli nyt lähinnä siinä, että vaikka en erityisemmin stressiä tästä aiheesta koekaan, niin on jokseenkin turhauttavaa, kun niin moni asia on epäselvä. Olispa hyvä, jos elämä olisi vähän niin kuin Simsissä, että siinä pelehditään ukon kanssa ja sen jälkeen voi käydä heti pissaamassa raskaustikkuun ja se kertoo, tulitko nyt raskaaksi vai et. 

Niin, vähän aikaahan tässä on vasta ilman ehkäisyä oltu ja on erinäisiä seikkoja, jotka tutkitusti raskautumista joillain heikentää, kuten imetys ja pillereistä kehon normalisoituminen, mitkä minun tapauksessani ovat läsnä. Eikä meillä sinänsä kiire ole, Anton on vielä pieni itsekin. Mutta kaikista näistä syistä huolimatta, välillä olen vaan kärsimätön ja haluaisin, että olisinpa jo raskaana. Sitten jos tuo joskus onnistuu, niin sitten tuleekin uudet murheet: meneehän kaikki hyvin ja sitä rataa.

Onko siellä lukijoissa muita vauvakuumeilijoita, jotka ovat laittaneet yrittämisen jo aluille tai miettii sitä? Tai ehkä muita, jotka jakavat joko nykyisellään tai muistoissa näitä jokseenkin turhauttavia ajatuksia ja odottamisen hetkiä?

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Voi, tiedän just mitä tarkoitat! Mulla oli tommosta ajattelua kokoajan, sitten kun ne menkat sieltä tuli niin heti ajattelin että onko jotain vikana. Meillä tärppäsi toisesta yrityskierrosta ja vaikka toivoin/uskoin että aika menisi nopeampaa nyt toisella kerralla, niin ei se mene. Tavallaan tuo yrittämisaika oli kivaa, sitä jännitti että joko nyt tärppäsi ja kaikki oli niin jännää. Nyt on rv 9+1, ja eilen saatiin kuulla meidän napin sydänäänet. :) Onnea ja kärsivällisyyttä yrittämiseen, sitä saattaa tarvita! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kun on taas niin uuden ja erilaisen tilanteen edessä. On synnyttänyt ja imettää yms. niin miettii, mitenkähän asiat tällä kertaa menee. Harmittaa, kun en ole minnekään kirjottanut ylös niistä ihan ensihetkistä viime raskaudessa niin en tiedä, milloin tuli mitäkin oireita. Tosin eihän ne raskaudet muutenkaan aina samalla tavalla oireile yhdellä henkilöllä.

      Ja ikävä kuulla, että aika ei ole mennyt yhtään nopeampaa. Kuvittelisi, että se menisi mutta kyllähän sitä toista lasta varmasti kovasti odottaa, vaikka ensimmäinen olisi jo ulkomaailmassa touhuilemassa. No jossain vaiheessa ehkä huomaatkin, että aika meni sittenkin nopeasti :)

      Thänks!

      Poista
  2. Minäkin silloin kakkosta toivoessani olin varma että rennolla asenteella mennään ja mitään stressiä en ota, mutta eihän se niin vaan mennyt! Hyvin nopeasti meni yrittämisen puolelle ja kokoajan toivoi että joko nyt tärppäsi! Keskustelupalstoilla tuli pyörittyä ja tutkittua ties mitä asioita näihin juttuihin liittyen. Onneksi kuitenkin jo kolmannesta kierrosta pieni sai alkunsa. Välillä mietin että oispa helppoa olla mies kun ne ei tunnu stressaavan mistään, se tärppää kun tärppää :D

    Mutta niin piinaavaa ja turhauttavaa kuin se plussan odottaminen onkaan, niin sekös vasta outoa olikin kun meidän nyt mahassa majaileva kolmonen ilmoitti tulostaan ihan yllättäen! Olin ihan hämilläni, kun jäi kokonaan puuttumaan se jännääminen ja odottaminen. Hemmetti yhtäkkiä olinkin vaan raskaana vaikka ei edes yritetty. On varmaan keho ja mieli ollut rentona ja kun lasta emme edes yrittäneet saada niin ei käynyt mielessä että joskus se yksi kerta ilman ehkäisyä voi johtaa tällaisiin tuloksiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, vaikeahan sitä on olla ajattelematta! Ja tosiaan minäkin usein iltaisin ennen nukkumaan menoa googlettelen ovulaatioista sun muista :D Ja jep, mies ei kyllä stressaa lainkaan. Hän on vaan silleen, että no se tulee jos tulee. Mutta toisaalla tuo on hyväkin, koska miehillähän se suurempi suorittaminen siinä aktissa sinänsä on. Jos he kokisivat asiasta stressiä, niin seksissä "viimeistely" voisi olla hankalaa.

      Tuo onkin varmasti sitten omanlaisensa paikka, kun tulee odottamatta raskaaksi. Onnea ja voimia kolmosen odotukseen! :)

      Poista