Suck my tit

27.8.14

Paljon on ollut viime aikoina kirjoituksia imetyksestä ja erityisesti taaperoimetyksestä. Tämä kirjoitus on ollut luonnoksissani jo useita viikkoja ja nyt aiheen ollessa yllättävän ajankohtainen päätinkin vihdoin tämän kirjoittaa.

Lähdetään nyt vaikka siitä liikkeelle, että pidän jokseenkin kummallisena sitä, että taaperoimetystä pidetään kummallisena. Samalla tavalla kummastelen, kun ihmiset kirjoittavat, että julkista imettämistä pidetään paheksuttavana. En ole itse törmännyt tällaisiin käsityksiin paljon lainkaan, vaikka toki olen tietoinen yleisestä uutisoinnista. Olen myös lukenut, että imettäminen on jotenkin ihmeen harvinaista Suomessa. Tällaisia faktoja minulle media esittää, mutta muu kokemukseni on toisenlainen.

Meillä on äiti imettänyt kaikkia lapsiaan ainakin vuoden ikäiseksi. Usein on töihin meno tullut vastaan ja sen yhteydessä imettäminen on päättynyt. Olen myös paljon nähnyt julkisesti imettäviä naisia enkä ole pitänyt tätä mitenkään outona. En ole myöskään kohdannut ketään ihmistä, joka pitäisi sitä outona.

Itsehän imetän edelleen sen 4-6 kertaa päivässä. Suurin syy näin tiheään imettämiseen on siinä Antonin maitoallergiassa eikä niinkään siinä, että imettäminen olisi minulle niin suuri nautinto, että haluan jatkaa tätä vuosia. Usein lähinnä katselen kattoa tai näpytän kännykkääni, kun Anton on tissillä. Ei kuulosta aivan niin ruusuiselta kuin joidenkin "imettäminen on minun ja lapseni erityinen hetki yhdessä"... Siis joo, tosi kiva juttu jos jotkut oikeasti kokee noin mutta kyllä minä olen sitä mieltä, että kun imettää vuoden 4-6 kertaa ja tiheämminkin päivässä, niin ei se imettäminen enää tunnu siltä "ihanalta erityiseltä hetkeltä". Tai ei ainakaan minulla. Imettäminen tuntuu yhtä arkiselta hommalta kuin vessassa käyntikin. Satunnaisesti saattaa olla niitä hetkiä, kun havahtuu ajattelemaan, miten mukavaa onkaan olla lapsensa lähellä mutta yleisesti sitä vain ollaan ja imetetään. 

Imettäminen on minulle ollut alusta lähtien siinä suhteessa helppoa hommaa, että se ei ole sattunut ja maitoa on aina riittänyt - enemmänkin jopa tulvinut liikaa. Muistan myös, kun synnytyssairaalassa ohi kävellyt hoitaja kommentoi, miten hyvä imetysasento ja ote meillä Antonin kanssa oli. Se tuli siis itsestään, en minä sitä erityisemmin osannut ajatella. Mutta on tässä imetyksen aikana ollut kuitenkin kaiken näköistä vaivaa tisseissä: kovaa pattia, haavaa nännissä, tissiraivarikausi jne. puhumattakaan niistä selkä- ja hartiakivuista.

Mutta jos nyt keskittyisin kuitenkin tähän taaperoimetykseen... Minulla ei oikein ole ajatuksissa, milloin haluaisin lopettaa, koska menen täysin tilanteen mukaan. Ensinnäkin olen tietoinen, että uudelleen raskautuminen saattaa lopettaa maidon tuotannon. Tästä koen pientä syyllisyyttä, mutta toisaalla noin ei välttämättä tapahdu. Ja jos raskaudun, niin sitten täytyy keskustella ja miettiä, onko minun hyvä jatkaa imettämistä kaikkien osapuolten kannalta ja missä määrin sitä jatkettaisiin. En ole kuitenkaan lopettamassa imettämistä nyt siinä toivossa, että raskautuminen tapahtuisi helpommin. Mutta en koe myöskään, että Antonin rintamaidon saanti olisi niin kriittinen juttu, että tässä ei uskaltaisi vielä kokeilla tulla raskaaksi.

Mies sanoi tässä jokunen viikko sitten, että Antonia olisi hyvä imettää ainakin kaksivuotiaaksi. Minua hiukan ärsytti hänen kommenttinsa, koska se tuntui siltä, että helppohan hänen on määritellä, kuinka pitkään minun kuuluisi imettää. Nyt jos ajattelen, niin en edes halua imettää niin pitkään. Odotan sitä hetkeä, että saisin aamulla laittaa rintaliivit päälleni eikä niitä tarvitsisi kertaakaan päivän aikana riisua muuta kuin suihkuun ja nukkumaan mentäessä. Mutta samassa olen kyllä tietoinen, että imettämisestä tulee koko ajan vaivattomampaa. Nykyään on helpompi, kun Anton osaa vaikka itse istualtaan imeä ja voin touhuta muuta samassa. Eli vaikka nyt ajattelen, että toinen vuosi imettämistä tuntuisi ärsyttävältä niin ei se välttämättä sitä ole vaan menee siinä päivien ohessa. 

Ja kyllä, olen tietoinen kaikista rintamaidon hyvistä puolista, mutta en sitten ole kuitenkaan niin fanaattinen imetyksen suhteen, ettenkö voisi lopettaa jo osakseen itsekkäistä syistä. Nyt toistaiseksi omat syyt ovat painaneet vähemmän, joten imetys on jatkunut. Nyt voisi toki kysyä, että jos en varsinaisesti nauti imettämisestä niin miten ajattelin toimia vielä toisen lapsen suhteen, jos sellainen tulee. No häntä imetetään myös, mikäli se silläkin kerralla onnistuu. Niinhän se menee useissa jutuissa, että ne sisältävät ihania ja vähän vähemmän ihania juttuja. Ei minua niinkään se imettäminen itsessään rasita, vaan se mitä ne tekevät rinnoille. Kaikki se paino ja koko ja tulviva maito - puuuh.

En pidä sitä saavutuksena, että olen pystynyt imettämään mutta pidän sitä jonkinlaisena saavutuksena, että olen kuitenkin päättänyt jatkaa imettämistä. Tai tavallaan pidän sitä itsestäänselvyytenä, että imetetään kerta pystyy mutta se ei ole kuitenkaan niin vaivatonta, mitä sen ehkä ajatellaan olevan. Olen siis iloinen, että olen tätä hommaa jatkanut vaikka välillä mietinkin, että olisipa se jo ohi. Niin ja olen myös iloinen siitä, että minulle kävi näin, että maitoa on tullut ja riittänyt.

Olen kyllä oppinut myös asioita imetykseen liittyen tässä kuluneen vuoden aikana. Muistan joskus tänne kirjoittaneeni, kun olin vielä raskaana, että sopiva aika lopettaa olisi ehkä sitten kun lapsi osaa itse tissiä pyytää. Tuo oli typerää ajattelua, koska kyllähän tavallaan jo pieni vauva osaa rintaa pyytää vaikka ei sitä sanoin pyydäkään. Ja yllättävän varhain nuo pienokaiset tosiaan osaa viestiä, että haluaa tissille. Anton on jo kuukausia osannut tulla tökkimään minua tissiin sen merkiksi, että sille pitäisi päästä. Nykyään linjaus kylläkin on se, että joka kerta ei päästä kuitenkaan mutta huolehdin, että hän saa ainakin sen 4 kertaa päivässä. Välillä sitten ilman pyytämättäkin.

Ja nyt jos kommentoisin imetyksen lopettamista, niin ajattelisin että se tapahtuu sitten kun aika vain on oikea tai sitten se tapahtuu ilman valintaa eli rintamaito vain loppuu. En koe mitään paineita siitä, että olisi jotenkin paheksuttavaa imettää taaperoa. Mutta toisaalla olen huomannut sen, että en enää haluaisi imettää niin julkisesti. Se saattaa johtua siitä, että rintani ovat muuttuneet niistä runsaista imetysajoista ja alan kokemaan yhä enemmissä määrin, että rintani ovat minun ja siten yksityisemmät. Toisena tähän vaikuttaa myös paljon se, että Antonilla ei ole mitään hätää vaikka ei tissiä saisikaan heti jonain tiettynä hetkenä.

Jos nyt uskaltaisin sanoa jotain tästä korvike vs. rintamaito -asettelusta, niin sanoisin seuraavaa: rintamaito on tutkitusti parempaa. Jos äidillä maitoa tulee eikä imettäminen ole hänelle hirmuisen tuskaista henkisesti/fyysisesti, niin silloin äidin mielestäni kuuluisi imettää lapsensa takia. On kuitenkin niin, että on paljon tapauksia, kun äiti ei pysty imettämään ja silloin korvike on paras vaihtoehto. Voin kuvitella, että äitinä kokee huonoa omatuntoa korvikkeen antamisesta, mutta pääasia tietenkin on, että vauva tulee ruokittua. Jos imettämiseensä ei pysty vaikuttamaan, niin silloin siitä ei tarvitse soimata itseään. Jos joku ns. vapaaehtoisesti päättäisi antaa vauvalleen korviketta rintamaidon sijasta, niin en minä häntä sormella ala syyttelemään, mutta en ole sokea myöskään niille tutkimuksille, jotka suoraan osoittavat, että rintamaito on parempi vaihtoehto. Toki tällainen asetelma on sitten ikävä siinä suhteessa, koska voin kuvitella, että jos imettäminen ei onnistu niin se varmasti tuntuu pahalta ja välillä tuntuukin, että rintamaidon tärkeyttä ei saisi korostaa siinä pelossa, että ne äidit, joilta ei imettäminen onnistuisi, pahottaisivat mielensä. Mutta käykö tässä niin, että rintamaidon erinomaisuus jää liian vähälle huomiolle ja siksi ehkä Suomesta alkaakin vähenemään imettävien määrä? Tämä asiani koski enemmän sitä kriittistä kuuden kuukauden ikää. Pidemmällekin on toki hyvä imettää, mutta mitä vanhemmaksi lapsi tulee, niin sen enemmän tulee erottavia tekijöitä, milloin vaikuttaisi olevan hyvä hetki lopettaa imettäminen.

Antonin ja minun imetyspolku on ollut enimmäkseen positiivinen ja nyt ainakin toistaiseksi se vielä jatkuu. Milloinka tulemme polun päätyyn, se jää nähtäväksi.

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Hyvin kirjotettu :)
    Meilläkin on Neelan kanssa imetys sujunut aika vaivattomasti. Nyt raskauden myötä maito tosiaan on vähentynyt ja kestää paljon pidempään että maitoa alkaa herua. Imetän kuitenkin yhtä useasti kuin ennenkin, välillä Neelalla menee hermot kun maitoa ei tule heti. Useimmiten jaksaa kuitenkin imeä kauemmin ja hyvä niin. :)

    Saa siis nähdä kauanko meillä imetys vielä jatkuu. Vähän toivoisin, että Neela kävisi rinnalla ainakin 2-vuotiaaksi asti. Mennään kuitenkin lapsen ehdoilla, ei sitä koskaan tiedä missä mennään vaikkapa 3 kuukauden päästä.

    Neuvoloissa ollaan kyllä tosi herkästi tarjoamassa korviketta, sen sijaan että kannustettaisiin imetykseen ja autettaisi siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole itse törmännyt tuohon korvikkeen tarjoamiseen neuvoloissa, mutta toki se johtuu omasta tilanteesta. Välillä vaan lähinnä kysytään, imetänkö ja kuinka usein. Ja tämä nykyinen hoitaja vähän aina kyselee, millaisin fiiliksin olen että vieläkö jaksan imettää. Tuntuu ajattelevan, että tässä meidän tilanteessa minun on parempi jatkaa vielä imettämistä mutta ei aseta mitenkään paineita ja sen takia varmaan kyseleekin minulta, vieläkö on intoa jatkaa.

      Tuossa alemmassa kommentissa on ihan hyviä pointteja ja mietinkin, oletko miten ajatellut itse noita?

      Poista
  2. Kun lopetin imetyksen, kuukausi sen jälkeen katsoin poikaa, että "TUON KOKOISTAKO OON IMETTÄNYT VIELÄ, HUHHUH". Nyt se tuntuu ihan hullulta ajatukselta, että se edelleen jatkuisi, koska miten se edes mahtui mun syliin enää! Mutta jos jatkuisi, se ei varmastikaan tuntuisi yhtään oudolta. Ei lapsen kasvua itse niin huomaa kun se kasvaa siinä ihan silmien alla - monesti vitsaillaankin miehen kanssa, että tämän kokoinenhan se oli kun syntyi, heh.

    Mitä itse mietin mahdollisia "ongelmia", joita pitkä imetys ja pikkusisarus mahdollisesti toisi, on toki esimerkiksi loppuraskauden supistelut, joita imetys saattaa aiheuttaa, mutta myös se, miten esikoinen reagoi siihen kun tulee pikkusisarus, joka tulee olemaan rinnalla paljon enemmän kuin mitä itse saa olla. Vaikka se olisikin enää vaikka vaan kaksi kertaa päivässä, eikä edes haluaisi olla enempää, mutta silti. Ja miten sen esikoisen saa koskaan vieroitettua siitä sitten kun pikkusisarus edelleen saa tissiä. Että onko se ihan, että "jahas, toi saa edelleen, mutta multa se kielletään, nyyh". Itse en ole aiheeseen perehtynyt ollenkaan, koska asia ei ole meillä ajankohtainen, ja varmasti näihin löytyy keinot, mutta tällaisia ajatuksia tuli itsellä nyt mieleen. Pojallahan edelleen tipahtaa tyyliin lelu kädestä jos näkee mut ilman paitaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Anton oikein sylissä olekaan, kun imetän :D Voi tosiaan olla, että muille Anton vaikuttaa jotenkin isommalta mutta ei kukaan minulle ainakaan ole tullut ihmettelemään, että vieläkö häntä nyt imetän... Tosin useimmat on kyllä tietoisia tästä maitoallergiatilanteesta.

      Hyviä pointteja ja jos nyt tässä tulen raskaaksi vielä imettäessäni, niin sitten pitää tosiaan miettiä käytännön asioita. Kauheasti en ole vielä noilla päätäni vaivannut, koska raskautuminen ei ole mitenkään varmaa. Samassa olen myös päättänyt sen, että jos tulen raskaaksi niin sitten Antonia täytyy hyvissä ajoin totuttaa sinne omaan sänkyyn. Hän ei vieläkään sinne oikein suostu asettumaan eikä hän meidän keskellä häiritse, mutta jos toinen vauva tulee perheeseen niin en halua hänen yhdistävän, että vauva vie hänen paikan.

      Poista
  3. Hyvää pohdintaa! Taaperoimetys kyllä herättää tunteita, en itsekään esimerkiksi yli 2-vuotiaan lapsen imetystä oikein ymmärrä. Aika monen olen kuullut sanovan ettei halua olla enää isolle lapselle 'maitobaari' jonka paitaa nyhtämällä saa maitoa. Itse ajattelen että vähintään siinä vaiheessa kun huomaa että syöminen alkaa mennä pelleilyksi (lapsi leikkii tissillä, puree rintaa naureskellen jneh eikä vaikuta edes nälkäiseltä) on ihan loistoaika lopettaa koko imetyshomma. En myöskään itse haluaisi että iso penska karjuu "anna tissiä" tai riuhtoo paitaa kotona, saati julkisilla paikoilla. Myös lapsen nukuttaminen omaan sänkyyn onnistuu luonnollisesti paremmin kun tissittely loppuu. En lähtisi ketään sormella osoittelemaan imettämättömyydestä tai imettämisestä, toki JOS imetys onnistuu hyvin niin äidinmaito on kiistatta vauvalle hyväksi. Moni tuttava on lopettanut imettämisen lasten ollessa vasta n. puolen vuoden iässä, ja lapset maistelevat erilaisia ruokia tosi ennakkoluulottomasti ja syövät/juovat näppärästi itse, en tiedä onko asioilla yhteys? Hyvä tapa opettaa lapsi pois tissiltä on teipata nännit piiloon laastareilla ;D

    -Riina-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kylläkin tutkimuksia, mitkä puoltavat imettämistä sinne 2-3 -vuotiaaksi. Siltä osin en siis ihmettele, jos joku imettää niinkin pitkään. Mutta mainitsitkin joitain noita syitä, miksi niin ison imettäminen tuntuisi ainakin ajatuksen tasolla hankalalta. Muutenkin vaikka rakkaita lapset ovatkin, niin ainakin itselläni tulisi haluja erkaantua lapsesta siinä imetysmielessä. Nykyäänkin Anton aika tiuhaan tulee tökkimään minua tisseihin ja onhan se vähän rasittavaa, varsinkin kun välillä hän tuntuu haluavan tissille enemmänkin huvin kuin tarpeen vuoksi. Siksi olenkin nyt ruvennut asettamaan vähän rajoja, jotta päästään hiljalleen etenemään sinne tissittömään aikaankin.

      Kyllähän se harjoitus kehittää ja siinä suhteessa lapset, jotka on aikaisin vieroitettu tai muuten lopettanut rintamaidon, ovatkin varmaan vähän edellä kuin tississä kiinni olevat. Mutta en näkisi sitä riittävänä syynä lopettaa rintamaidon antamista puolen vuoden iässä.

      Teippaaminen kyllä kuulostaa aika kivuliaalta ainakin äidille :D Vähän kyllä jänskättää nähdä, miten meillä sitten tuo vaihe menee, kun pitäisi maitobaarit sulkea.

      Poista