Kuis hurisee?

8.8.14

Nyt kun minulla on tässä 20 minuuttia "luppo"aikaa, niin haluaisin kertoa ihan vaan yleisesti, miten meillä menee. Meillähän menee hyvin! Okei, aikaa on tosi vähän ja tuntuu että päivät rakentuu pitkälti vaan siitä, mitä täytyy tehdä. Mutta kuitenkin vartti omaa aikaa silloin tällöin päivässä pitää olon jokseenkin hyvänä.

Mies on saanut nyt hirmuisen energiaspurtin. Se on aina vähän ollut tuollainen: elää tietynlaisia vaiheita. Mikä nuo vaiheet sitten aiheuttaa, se on pieni mysteeri. Ainakin osittain ihon kunto vaikuttaa ja nyt kesällä se onkin ollut parempi. Välillä koen jopa pientä syyllisyyttä, kun nyt minä taidan olla se, joka elää vähän huonommin... eli siis syö rasvaisempaa ruokaa, ei jaksa niin säännöllisesti liikkua ja nukun pidempään. Mies kun syö täsmällisesti kolmen tunnin välein, käy joka toinen aamu yliopiston ilmaisella salilla ja kolmasosan päivästä hän käyttää opintoihin. Enemmänkin, mikäli minä en keskity omiin lukujuttuihin. Hieno juttu mieheltä, täytyy vaan toivoa että hän onnistuu pitämään tuota energiaa ja säntillisyyttä päällä!

Minulla taas on välillä sellainen olo, että en saisi riittävästi aikaiseksi. Helposti lapsenhoidossa tuntuu siltä, koska pienen lapsen vahtiminen ja viihdyttäminen ei sinänsä ole raskasta työtä. Siinä heilutellaan leluja ja sen sellaista, mutta se vie kuitenkin kaiken huomion. Se on sellainen juttu, että siinä ei noin vaan multitaskata vaan silmät ja huomio pysyy pitkälti lapsessa. Samoista syistä välillä haluaisi sen huilaustauon ja aikaa tehdä jotain omaa. Minulla on aivan hirmuinen määrä kaikkea, mistä haluaisin kertoa ja kirjoittaa tänne blogiin, mutta en löydä sille aikaa. Nytkin kun tätä naputan, vilkuilen koko ajan kelloa, koska tasan kahdeksalta alkaa taas muut toimet. Ja tosiaan, en haluaisi antaa sellaista kuvaa, että on jotenkin velvollisuus olla oman lapseni kanssa. Ei se sitä ole, mutta kun on kuitenkin itseni asettamia tavotteita, kuten se gradun tekeminen ja säännöllisen liikunnan harrastaminen, niin päivät on alkaneet tuntumaan sellaiselta aikataulutetulta tehtävälistalta. Jos ei olisi gradua, niin saisin varmasti enemmän kuin riittävästi sitä omaa aikaa Antonin ollessa päiväunilla. Nykyään kun se aikaa menee sitten siihen lukemiseen. Niin ja mies pitää sunnuntaisin vapaapäivän, kun taas minun on silloin pidettävä gradun kirjoituspäivä. Erityisemmin ei perheaikaa ole. No mutta tämä ei onneksi kestä ikuisuuksia. Mitä nopeammin sen gradun saan valmiiksi, niin sen aikaisemmin saan ainakin yhden ison velvollisuuden pois niskasta. Mutta huh, kun siinä on hommaa.

Yksi minuutti jäljellä! Loppuun kuva minusta ja Anteroisesta, kun käytiin ulkona ja Anton halusi koko ajan minun kanssa kiikkumaan. Onneksi sitä välillä osaa laittaa stressin ja tehtävälistat sivuun ja nauttia niistä yksinkertaisista ja ihanista hetkistä Antonin kanssa.


You Might Also Like

0 kommenttia