Kesän ärsyttävin juttu

6.8.14

Tässä kuluneen kesän aikana olen Antonin käsistä poiminut varmasti lähes sata tupakantumppia. On aivan suunnattoman ärsyttävää, että lasta ei voi laskea kovin hyvin rannalle tai muualle oleskelunurmelle ilman hirmuista vahtimista, että Anton ei pääsisi niihin tupakantumppeihin. Usein hän kuitenkin ehtii ja onnistuu jostain sellaisen löytämään ja sitten on se otettava käsistä pois.

Ihmetyttää, rasittaa ja paikoin ärsyttääkin, miten ihmiset viskelee niitä sätkän loppujaan ihan huoletta hiekkarannoille. Ei niitä kyllä muuallekaan tarvitsisi maahan heittää, mutta erityisen haitallisia ne on noilla oleskelualueilla.

Paljon paheksutaan, jos joku jättää koiransa paskan kadunvarteen. Useimmat kantavatkin pikkupussia, mihin siivoavat jätöksensä. Samalla tavalla pitäisi ihmisten huolehtia, että tupakantumpit laitetaan roskiin. Kantaisivat vaikka jotain tyhjää pilttipurkkia, mihin laittaa jätöksensä sen sijaan, että heittää myrkkynsä maahan.

En haluaisi kuitenkin estää lapseltani mahdollisuutta leikkiä rannalla. Haluaisin, että voin laskea lapseni nurmelle touhuamaan. Haluaisin nauttia näistä asioista kaupungin alueilla kerta meiltä ja monelta muulta se oma piha puuttuu.

Miksi tähän asiaan ei puututa??

You Might Also Like

0 kommenttia