Jos oman elämän voisi käsikirjoittaa

13.8.14

Tässä kuluneen vuoden aikana olemme mieheni kanssa yhä enemmissä määrin puhuneet siitä, millaisia toiveita meillä on tulevaisuudelle. Nyt kun olen paljastanut toiveestamme saada piakkoin toinen lapsi, niin voisin kertoa meidän elämän suunnitelmistamme enemmän. Tietenkin nämä on vain suunnitelmia ja toisin kuin käsikirjoitukset elämä ei aina kulje tietyn juonen mukaan. Mutta onhan se hyvä tehdä erinäisiä linjauksia kuitenkin.

Tällaisen elämän minä siis nyt ottaisin, jos kaikesta saisin päättää:

Ensinnäkin tavoittelen nyt, että saisin maisterin paperit kouraani ensi vuoden alkupuolella. Haluaisin raskautua tämän vuoden puolella, ajankohdalla ei ole niin väliä. Toivoisimme kuitenkin, että vauva kakkonen syntyisi ensi vuonna. En ollut aikeissa hakeutua töihin heti valmistumisen jälkeen, tarkoitus oli siis jokatapauksessa olla ainakin kevätpuoli Antonin kanssa kotona. Jos olen raskaana, niin sitten jatkan kotona olemista suoraan toisen vauvan syntymään ja vuoden siitä eteenpäin. Tällä tavalla Anton saisi olla kotona minun kanssa sinne kolmeen ikävuoteen. En kuvittele, että toinen lapsi menee siinä missä ensimmäinen mutta uskoisin olevani rennommalla asenteella, koska en joudu keskittymään enää opintoihin lastenhoidon lisäksi.

Jos syystä tai toisesta meille ei sitä toista vauvaa suoda, niin sitten lähden etsimään seuraavana vuonna töitä.

Tässä samalla miehen on tarkoitus myös valmistua ja lähteäkin työelämään. Olemme tietoisia, että yhden ihmisen palkalla ei vielä hirmuisesti hurjastella, mutta me nyt muutenkin olemme tottuneet melko vaatimattomaan elämäntyyliin. Toki sekin on toinen juttu, saako niitä töitä mutta miehen kanssa olemme kyllä asennoituneet niin, että sitä työtä pitkälti otetaan vastaan mitä saa. Jos se ei vastaa toivomuksia, niin siinä samassa yrittää etsiä mieluisampaa paikkaa.

Jos kotiaika minulla nyt sitten pitkittyy toisen vauvan myötä, niin sitten kun nämä vauvahoitamiset olisi edennyt riittävän pitkälle, niin koittaisi minullakin tosiaan se työelämä. Kyllä minua oikeasti kiinnostaisikin tehdä töitä, mutta koska haluan myös niitä lapsia niin tässä olin sitten valinnan edessä. Halusin priorisoida perheen kasvattamisen, koska siihen on rajallisempi määrä aikaa kuin töissä käymiseen. Lisäksi halusin kaksi suht samanikäistä pirpanaa.

Kun sitten toivottavasti molemmat olisimme edes peruspalkkaisessa työssä, alkaisimme maksaa enemmissä määrin pois opintolainojamme ja minkä budjetti antaa periksi, se menisi asuntosäästämiseen. Olen tehnyt joitain laskelmia ja laittanut tavoitteeksemme, että saisimme oman asunnon, kun olen 35-vuotias. Näillä näkymin näen, että voisin aivan hyvin asua tuonne asti tässä nykyisessä asunnossamme. Kolmatta lasta en ole valmis tähän asuntoon tekemään ellei olisi varmaa, että suurempi asunto on kiikareissa valmiina. Näinpä ollen, jos joskus haluan enemmän kuin kaksi lasta, niin jäisi se kolmas lapsi taloudellisista syistä sinne yli kolmenkymmenen ikään. Alkuun emme haikailleet mieheni kanssa omakotitalon perään. Ajattelimme, että joku kerrostalo keskustan lähettyvillä voisi olla meille paras vaihtoehto. Me kun emme autoa omista emmekä oikein pyrikään sellaista hankkimaan. Tiedän, että auton puute voisi lapsien kanssa osoittautua ongelmalliseksi mutta ei ehkä silloin, jos miltei kaikki on hyvillä etäisyyksillä. Nyt kuitenkin olemme lämmenneet omakoti/rivitalolle, kunhan se vaan olisi sellaisella paikalla, että ruokakauppa on lähellä ja julkiset yhteydet lähettyvillä. Niin ja toiveissamme olisi myös pysyä täällä Jyväskylässä, mutta työllisyys on kyllä melko heikkoa, joten täytynee katsoa asiaa. Siitä olemme kuitenkin päättäneet, että kun Antonin kouluaika tulee, niin sitten emme paikkakuntaa vaihda muuta kuin jostain todella suurista syistä.

40-vuotiaana minulla siis parhaassa tapauksessa olisi oma asunto, ainakin se kolme lasta ja toki olisin edelleen mieheni kanssa yhdessä. Niin ja kävisin töissä, mielellään sellaisissa missä viihtyisin hyvin. Sitten myöhemmässä iässä, kun lapset ovat lentäneet pois kodista, niin sitten voisimme mieheni kanssa matkustella.

Niin, minun elämäni käsikirjoitus olisi lopulta hyvin yksinkertainen ja perinteinen. En mielestäni toivo mahdottomuuksia ja tietenkin voi olla, että jossain vaiheessa haluankin kirjoittaa erilaista elämäntarinaa itselleni.

Millaisen elämäntarinan te käsikirjoittaisitte itsellenne?

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Se on jännä, miten tuo itselle mieleinen elämäntarina muuttuu ajatuksissa koko ajan :) Esimerkiksi joskus 10 vuotta sitten olisin kai ajatellut itselleni erilaista elämää kuin nyt, tai ainakin osittain eri järjestyksessä. Perusasiat ovat kuitenkin pysyneet ajatuksissa jo lapsesta asti: mies, ammatti, oma koti ja lapsi(a). Nyt kun minulla on jo kaikki edellä mainitut, on tulevaisuuden haaveissa löytää vakituinen työpaikka, mennä naimisiin sekä hankkia vielä yksi tai kaksi lasta. Tämän kaiken toivoisin tapahtuvan seuraavan 10 vuoden aikana. Hyvin samanlaisia ajatuksia siis kuin sinullakin :) Luulenpa, että valtaosa ihmisistä haaveilee ja toivookin itselleen juuri näitä hyvin "tavallisia" asioita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tunnen aika monia, jotka haaveilevat jokseenkin eri asioista mutta totta: nuo kumppani, lapsi, talo, ammatti on ne tavallisimmat toiveet. Ja tavallisuudessaan kuitenkin suuria toiveita myös :) Kymmenen vuotta sitten minä taisin eniten haaveilla työhön liittyviä asioita ja kuvittelinkin, että se tulisi ennen perheen perustamista. Mutta toisaalla minulla ei ollut kovin realistisia ajatuksia senkään suhteen, miten kauan opintoihin menee aikaa. Joten jos alle 30-vuotiaaksi mennessä haluaisi perustaa perheen ja tehdä kunnon uran, niin siinä saisi joko olla pyöräyttelemässä lapset todella nuorena tai sitten olla jonkinlainen supernainen. Tai kai voisi olla mahdollista edetä uralla ilman pitkiä opintoja. Mistäs minä tiedän, elämiä on useita :)

      Poista