Hyvä äiti

15.8.14

Olenko minä hyvä äiti? Siinäpä vasta kysymys. Kyllä, minä ajattelen itseni hyvänä äitinä. En täydellisenä sellaisena, mutta hyvänä.

Raskaana ollessani mies sanoi minulle: "Sinusta tulee varmaan hyvä äiti." Eräs päivä sitten kerroin miehelleni tuosta muistostani ja kysyin häneltä, mitä mieltä hän nyt on: olenko minä hyvä äiti. Mies vastasi "kyllä kai". Kai. Tuo pieni sana värähti heti korvassani ja lähdin utelemaan, mitä hän oikein tarkoittaa. Alkuun mies oli sillä tavalla, että ei se tarkoita mitään. Se vain on sellainen täytesana. Sitten hän alkoi miettimään, että hän ehkä sanoi "kai", koska ei ollut aivan varma, mikä tekee hyvän äidin. Sitten hän sanoi: "niin, ehkä sinä et aina ole niin hyvä äiti kuin mitä hyvä äiti olisi... välillä sinä et huomioi Antonin tarpeita". Kuulostaa kauhealta, mutta ei ehkä todellisuudessa ole kuitenkaan niin kauheaa. Tuo on sitä perusjuttua, jos vaikka kaksi vanhempaa tekevät jotain asiaa ja esimerkiksi lapsen vaippa täytyisi vaihtaa. Sitten vanhemmat käyvät väittelyä siitä, kumman täytyy keskeyttää oma hommansa jne. Jos tällaisessa tapauksessa en välittömästi vastaa lapsen tarpeeseen, niin olen hyvä äiti kai. 

En minä miehelleni suuttunut, mutta huomautin kyllä, että on oltava jonkinlainen kohtuuskin siinä, missä määrin äidin täytyy lastaan huomioida. En ole enkä halua olla sellainen äiti, joka paapoo ja häslää koko ajan lapsensa ympärillä. Toki reagoin miltei aina hänen itkuunsa ja huolehdin hänen perustarpeistaan, mutta joskus saatan katsoa vaikka jonkun ohjelman loppuun ilman että kiirehdin antamaan Antonille ruokaa. Joskus mieli tekisi laittaa Antonin edestä ovi kiinni, vaikka hän jäisi toiselle puolelle itkemään. Joskus Anton on koko päivän kotona sisällä, koska minua ei huvita käydä ulkona. Näitä pikkujuttuja on, vaikkakin harvemmin, jolloin en laita Antonin hoitoon täyttä sataa prosenttia. Mutta tavallaan ajattelen, että tämä tekee minusta paremman äidin. Se tekee minusta hyvävointisen enkä tunnu kadottavani itseäni. Paikoin haluan ja saan olla itsekäs. Mutta kieltämättä on ikävää, jos tämän takia saan vastaukseksi "kai"-lisäsanan.

Muutenkin välillä ihmettelen heitä, jotka valittaa siitä, jos joku valittaa omasta lasten hoidostaan. Totta kai sen valittamisen täytyy tapahtua tietyissä rajoissa eikä lapsen kanssa oleminen sinänsä kuulu tuntua pelkästään velvollisuudelta/ikävältä asialta, mutta kai sitä on oikeus sanoa, että joskus oma lapsi rasittaa. Joskus ottaa päähän, kun täytyy vaihtaa vaippaa. Joskus ottaa päähän, kun toinen inisee ja vaatii koko ajan syliin. Joskus myös koen syyllisyyttä siitä, että tunnen näitä negatiivisia tunteita. Sitten tulee myös niitä hetkiä, kun olen ollut vaikka tunnin erossa Antonista, miten ihanaa ja mukavaa onkaan olla tämän lapsen kanssa. 

Sen olen tässä kuluneen vuoden aikana huomannut, että yllättävän vähän sitä pysähtyy miettimään, olenko minä hyvä äiti. Puhumattakaan siitä, että tuntisi sellaista oloa, että on hyvä äiti. Mistäköhän se johtuu? Yllättäen kuitenkin oma äitini sanoi minulle kerran, että minä olisin tosi luonteva äiti. Neljän lapsen äidiltä on jännää kuulla, että hän näkee minut luontevampana äitinä. Mitäköhän sekään edes tarkoittaa? Mutta toisaalla ehkä ymmärrän. Ehkä se äitinä oleminen on juurikin tietynlaista luontaista toimintaa. Siis sellaista, että sitä vaan toimii ja tekee. 

En halua nyt yrittää edes määritellä sitä, mitä hyvä äitiys on. Uskon kuitenkin, että hyvää äitiyttä on monenlaisissa muodoissa, mutta niillä on kaikilla jotain yhteistä. Kuten ainakin se rakkaus lasta kohtaan. Ja jos rakkaudella määritellään hyvää äitiyttä, niin silloin ainakin olen hyvä äiti. Ja siihen ei mitään "kai" lisäsanoja tarvita.

Hetki, kun Anton näki ensimmäistä kertaa oman äitinsä.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Jokainen äiti, niin kuin jokainen ihminen muutenkin, lienee erilainen. Jonkun lapsi matkailee äidin mukana ympäri maailmaa, joku menee jo varhain hoitoon, joku viettää päivät mahdollisen toisen vanhemman kanssa. Yhtä oikeaa "hyvää äitiyttä" ei ehkä ole tarviskaan määritellä? Olen samaa mieltä että äidin oma aikakin on ensiarvoisen tärkeää - myös lapsen kannalta!
    Puolisosi kommentti kuulostaa ajattelemattomalta siinäkin mielessä, että kirjoituksiesi perusteella vaikutat huomioivan lastanne enemmänkin kuin riittävästi :) Entä miehesi, huomioiko hän mielestään tarpeeksi lastanne, yhtä paljon tai enemmän kuin sinä? Vai onko hänkin hyvä vanhempi KAI?
    ps. Soma kuva!

    -Riina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä äiti -käsite on siinä mielessä mielenkiintoinen, että sitä on tosiaan vaikea kuvailla ja määritellä mutta samassa se kuitenkin on tietyssä määrin yleistettävissä. Ikään kuin kaikilla "hyvillä äideillä" täytynee olla kuitenkin jotain samankaltaisuutta. Tällainen käsitteiden tutkiminen on miehelle ja minulle aika yleistä, johtunee filosofian opiskelusta ja siitä, että siellä keskitytään aika paljon kielen käyttöön ja niiden merkityksiin. Tästä johtuen mies varmaan sanoikin "kai", koska ei tosiaan ollut varma mitä se hyvä äitiys nyt on tai sitten näki hyvän äitiyden tietynlaisena täydellisyytenä, mihin kukaan tuskin pystyy. Mutta kyllä hän tosiaan varmaan myös näkisi, että en aina ole niin hyvä äiti kuin mitä voisin olla mutta olisi kohtuutonta vaatia sellaista, jotta "hyvä äiti" kriteerit täyttyisivät. Mies kyllä varmasti myöntäisi, että hänkään ei aina huomioi Antonia niin paljon kuin voisi. Eli olettaisin, että hänkin on hyvä vanhempi KAI, omien sanojensa mukaisesti.

      Mutta on ihan totta, että vaikka mieheni ei varmasti tahtonut mitenkään sanoillaan loukata niin silti tuollaiset pikkuiset sanat vaikuttavat aika paljonkin. Sitä jää ikään kuin miettimään, mikä tekee minusta sellaisen, että en olisikaan hyvä äiti.

      Kiitos, tuo hetki on kyllä jäänyt hyvin vahvasti muistoihin :)

      Poista